”Tunsin, että olin tullut kotiin”

Katja Rantatulkkila

Jos tuntuu, että oma alkoholinkäyttö on lipsahtanut otteesta tai lähipiiristä tulee huomautuksia, saati elämänhallinta on kadonnut ja oma ja muidenkin terveys on vaarassa, on todennäköistä, että on sairastunut alkoholismiin. Näin toteavat Juha, Reijo, Teuvo ja Tiina (nimet muutettu), jotka ovat Kurikan AA-kerhon vakiokävijöitä. Parilla konkarilla on jo yli 30 vuoden kokemus ja tuoreimmalla kolmisen vuotta.

– Alkoholismi ei katso sosiaaliluokkaa, ei ammattia tai sitä, kuinka hyvästä perheestä on. Se kulkee valitettavasti monessa suvussa geeniperimänä. Tietenkin siihen vaikuttavat kasvuolosuhteet ja koko ympäristö, yhtä ainoaa selittäjää ei ole, väki pohtii.

He ovat kerääntyneet saman kahvipöydän ympärille Mäkitien kerrostalon alakerrokseen, kuten niin monta kertaa ennenkin.

– Alkuun kävin AA:ssa monta kertaa viikossa, Kurikassa ja naapurikunnissakin. Nykyään käyn ehkä noin 1–2 kertaa viikossa, mutta aina sitä kaipaa tähän porukkaan, Juha miettii.

– Kun ensimmäisen kerran tulin tänne, tunsin, että olin tullut kotiin. Tunsin, että minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen ja minua rakastetaan, porukan noviisi Tiina sanoo.

Kaikki ovat ilman titteleitä ja samanarvoisina. Porukka tietää toisistansa yleensä vain etunimet, mutta tässä haastattelussa nekin nimet on muutettu.

– Me ollaan tunnettu toisemme kauan, mutta emme tiedä yleensä toistemme sukunimiä. Kerran eräs oli mukana eräänlaisella salanimellä, ei paljastanut oikeaa nimeään moneen vuoteen. Myönsi sen sitten myöhemmin, kun oli tutustuttu paremmin. Kyllähän se vähän jännältä tuntui, mutta toisaalta sillä ei ole väliä, minkä nimisiä me olemme. Nimellä ei ole väliä.

AA-kerhon idea perustuu nimenomaan nimettömyyteen: Alcoholics Anonymous eli nimettömät alkoholistit.

– Ryhmäkeskusteluissa puhutaan arkaluonteisista ja henkilökohtaisista asioista, joihin liittyy myös läheisiä ja muita ihmisiä. Nimettömyydellä suojataan henkilöä itseään ja hänen läheisiään. Toisaalta mikään asia ei mene näiden seinien ulkopuolelle, täällä on ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Ehkä juuri se saakin tuntumaan, kuin kotia tulisi?

– Juuri se samanarvoisuus ja avoimuus, ja se, ettei tuomita tai syytetä. Tuetaan ja autetaan jaksamaan. Pystyy luottamaan ympärillä oleviin ihmisiin ehkä ensimmäistä kertaa elämässä.

Jokaisella AA:ssa on oma tarinansa. Toisella rankempi, toisella ehkä paha ole ei ole näkynyt päällepäin. Kaikkia kuitenkin yhdistää alkoholinkäyttö ja sen tuomat ongelmat.

– Ei tarvitse olla rapajuoppo ollakseen alkoholisti. Mutta kyllä meissä sellaisiakin on, jotka ovat aika pohjalla käyneet. Kuten minä esimerkiksi, Reijo kertoo.

Hän sanoo alkoholin maistuneen nuoresta saakka ja sen tuoma tunne oli jotakin aivan uutta. Isä oli alkoholisti ja velikin, toinen kuoli alkoholiin, toinen raitistui. Reijo jäi alkoholin viitoittamalle tielle vuosiksi.

– Olin oikeastaan 23-vuotiaana siinä pisteessä, että olin sotkenut omat ja vähän muidenkin asiat. Lisäksi mukana oli huumeita ja mitä kaikkea siihen liittyi. Pohjakosketus piti tulla, että huomasin, ettei näin voi jatkaa, Reijo sanoo.

Muut kuuntelevat Reijon tarinaa ja voivat asettua hänen asemaansa. Vaikka tapahtumat ovat yksilöllisiä, yksi yhdistää – alkoholi ja sen aiheuttama alamäki. Moni myöntää, että nuoresta lähtien alkoholi kuului vapaa-aikaan ja sitten myöhemmin vähän laajemmin elämään.

– Oikeastaan ei välittänyt mistään muusta, kuin että saa sen pään sekaisin ja viinaa jostakin. Oli vaimo ja lapset, mutta avioeron myötä menetin ne kaikki. Syystäkin, Juha kertoo ja lisää, että tänä päivänä hän on aikuistuneiden lastensa kanssa hyvissä väleissä.

– Heidän äitinsä kuoli alkoholiin, mutta minä olin jo raitistunut, ollut raittiina jo yli 30 vuotta. Olen saanut aivan uuden elämän ja lasten kanssa on oikein hyvät välit, uudessa liitossa elävä Juha kertoo.

Tiinan tarina on myös painavaa kuultavaa. Oman lapsen päihteiden käyttö ja siitä raitistuminen saivat myös äidin katsomaan elämäänsä tarkemmin. Nyt Tiina on ollut ilman päihteitä kolmisen vuotta, lapsi hieman kauemmin.

– Siinä tapahtui lisäksi tosi pahoja asioita myös toiselle lapselle ja se vei voimia vuosien ajan. Päivä kerrallaan kuitenkin mennään ja tänä päivänä voin paljon paremmin kuin koskaan aiemmin, Tiina sanoo.

Hän ei lakkaa kiittelemästä AA-yhteisöä, joka on kuin toinen perhe. Tähän mielipiteeseen yhtyvät muutkin.

– Ei vaan pysty kuvailemaan sitä tunnetta, kun tietää, että sinut otetaan ihmisenä kaikkine vikoinesi.

Teuvo on ollut enimmäkseen hiljaa haastattelun ajan. Hän sanoo, ettei hänellä ole niin rankkoja kokemuksia kuin muilla, mutta kamelin selkä katkesi hänelläkin.

– Ennen piti olla aina perjantaipullo ja jos jotakin alkoi tehdä kotona, piti olla aina juotavaa siinä mukana. Sellaista juomista, mikä on aika yleistä. Pysähdys tuli siinä kohtaa, kun ensimmäisen, ja viimeisen kerran löin vaimoani. Hän antoi vaihtoehdon, että joko haen apua tai avioliitto loppuu siihen.

Teuvolla on myös useita raittiita vuosia useita takana ja hän käy säännöllisesti AA:n tapaamisissa. Elämä on muuttunut raittiuden myötä, mutta hän tietää, kuten kaikki alkoholistit, että raittius on elämää päivä kerrallaan. Miten alkoholista ja siitä elämäntavasta pääsee eroon?

– Raitistumista pitää haluta itse, siihen pitää löytyä motiivi. Pohjakosketus on kaikilla erilainen, mutta se on usein se, joka pysäyttää.

AA:ssa seurataan 12 askeleen polkua, kukin yksilölliseen tapaan. Polulla käsitellään tunteita ja asioita, jotka ovat mahdollisesti vieneet alkoholismin tielle ja mitä siitä on seurannut.

– Kovintahan se on huomata, mitä on aiheuttanut läheisille omalla juomisellaan. Ei alkoholisti itse sitä juodessaan huomaa, hän on taitava salailija ja valehtelija. Myös itselleen.

Suomalainen juomiskulttuuri kantaa AA-väen mielestä eräänlaista painolastia, traumaa, aivan sota-ajoista lähtien. Monilla meistä on suvussa ainakin yksi alkoholisti, yksi sodassa traumatisoitunut, ja näitä traumoja on siirretty sukupolvelta toiselle. Traumahistorian lisäksi alkoholismi on sairaus, jota ohjaa erityinen viinageeni: toiset alkoholisoituvat herkemmin kuin toiset.

– Asioista ei ole osattu puhua, puhumattomuuden ja eräänlainen häpeän kulttuuri on syvällä meissä, väki pohtii.

– Sehän on totta, että Suomessa alkoholiin suhtaudutaan hieman kaksijakoisesti. Olet outo, jos et juo esimerkiksi juhlissa alkoholia, mutta sitten jos juominen menee rajusti yli eikä pysty hallitsemaan sitä, on huono ihminen. Omaa syytään juo.

AA-kerho on avoin kaikille tulla ja osallistua. Se ei maksa mitään eikä yhteisössä ole päälliköitä tai vetäjiä – on vain raitistuvia ja raitistuneita alkoholisteja.

– Tänne voi tulla ihan kuuntelemaankin, ei ole ensimmäisellä kerralla pakko kertoa itsestään mitään, paitsi sen etunimen. Kerran viikossa on myös kaikille alkoholismista kiinnostuneille vapaa pääsy, varsinaisiin kokouksiin tulevat taas ne, jotka tulevat hakemaan apua. Pidämme kynnyksen mahdollisimman alhaalla eikä tarvitse miettiä, voinko minä mennä mukaan. Olemme kaikki täällä ihan samalla viivalla, väki huomauttaa.