KOLUMNI:

"Muistan ruohojen ja salaasten kukkien nimet"

Pistäydyin viime lauantaina Tampereella, Samuli Paulaharjun merkeissä. Paulaharju oli 1900-luvun alkupuoliskon ehkä tunnetuin kurikkalainen. Kansatieteilijä, kansanperinteen uupumaton tallentaja ja lumovoimainen kirjailija - etenkin kieleltään ja ilmaisultaan. No, tottahan te tiedätte.

Tampereen reissun matkaeväänä minulla oli Marjut Harjun (Paulaharjun sukua) kirjoittama mainio elämäkertateos "Samuli Paulaharju. Ruijan rannan reppuherra." Olin haukannut kyseisestä kirjakakusta melko ison rompaleen jo edellispäivänä Turussa. Ja tottahan se hyvältä maistui.

Mutta nyt Paulaharju-tietäjille, joita arvelen olevan yhä Kurikassa moniaita, kiperä kysymys: Onko seuraava teksti ehtaa Paulaharjua?

Se laakso on kaharen kukkulajonon välinen pitkä, kaita veden syömä ura. Joki kiemurtaa ja mutkitteloo sen keskellä, kunnes lopulta laskoo lahtehen. Muistan vieläkin lapsuuren aikaaset ruohojen ja salaasten kukkien nimet. Muistan mihinä sammakko viihtyy ja mihinkä aikahan linnut kesääsin heräävät - ja miltä puut ja vuorenaijat tuoksuva. Muistan senkin, miltä ihimiset näytti, kuinka ne käveli ja miltä ne tuoksuuvat. Hajujen muistikuvat on mulla ylen runsahat. Muistan, jotta sen laakson itäpuolella olevat vuoret oli kirkkahia ja iloosia vuoria, tuluvillansa aurinkoa ja ihanuutta, niin jotta niiren alemmille rintehille kapusi melekeen yhtä mielellänsä kuin rakkahan äirin sylihin.

Vastaus: Ei ollut Paulaharjua tämä, vaan 1. luvun 1. kappale - tosin allekirjoittaneen erittäin vapaasti suomentamana - John Steinbeckin suurromaanista "Eedenistä itään". Tokkopa Steinbeck plagioi Kurikan Kampinkylän reppuherraa, mutta suunnilleen tällaisesta kielestä ja "epätieteellisestä" ilmaisusta Paulaharjua aikoinaan kovasti toppuuteltiin, ellei peräti varoiteltu.

Olivatko varoittelijat oikeassa? Lukekaa "Rintakyliä ja larvamaita", niin löydätte vastauksen melko pian.

Minulla on vahva usko siihen, ettei Samuli Paulaharjun (1875-1944) ns. heyday eli kukoistuskausi ole vielä edes kunnolla alkanut. Viime lauantai Tampereen Metsokirjastossa avasi aiheeseen uusia, virkistäviä näköaloja. Niistä tullaan varmaankin aikanaan Kurikassa kuulemaan.

Se oli hyvä kirjastopäivä, se. Vaikka unohdinkin lukulasini Metson seminaarihuoneeseen. Ollapa Paulaharju, niin näkisi laajalle ilman lasejakin.

Perttu Hemminki,

vapaa kirjoittaja ja soittaja