Laurinrinteessä pidetään huolta toinen toisistansa

Katja Rantatulkkila

Jos naapuria ei näy muutamaan päivään tai valot eivät syty ikkunaan tavalliseen tapaan, Helena Luoma, 77, ja Maija Immonen, 80, huolestuvat. Hyvin nopeasti he ovat Liisa Pihlajan, 96, oven takana ja kyselemässä, että onhan kaikki hyvin. Laurinrinteen asukkaat pitävät toisistaan huolta.

– Osa väestä on jo melko huonokuntoista ja etenkin huonomuistista, että naapuriapu on paikallaan, naiset sanovat.

– Pysyy omakin mieli virkeänä ja kroppa toimeliaana, kun saa puuhastella ja auttaa muita.

Helena ja Liisa ovat lähtöisin samalta kylältä Mietaankylästä. Liisa meni aikanaan kuitenkin naimisiin Aarnensa kanssa ja vietti aikuisiän Polvenkylässä.

– Aarne kuoli syöpään pari vuotta sitten. Laurinrinteessä on hyvä asua, ei tule aika pitkäksi ja tuttuja löytyy, uusiakin tullut, Liisa jutustelee.

Liisalla on pian lounasaika ja Maija ottaa tottuneesti ruokatarpeet esille keittiössä ja annostelee Liisalle lautasellisen. Sillä aikaa Helena auttaa Liisan nojatuolista ruokapöydän ääreen.

– Tutustuin Liisaan oman edesmenneen äitini kautta. Äitini asui täällä ensin ja koska olin omaishoitaja, kävin täällä usein. Äidin poismenon jälkeen ajattelin, että nyt on minun vuoroni, Helena nauraa heläyttää.

Naisten jutustelu on tuttavallista ja käy vikkelästi. Maija tuo ruuan Liisalle, työntää rollaattorin hetkeksi sivummalle.

– Minulla on näin hyvä palvelu täällä, Liisa sanoo ja lisää, että turvaranneke tuo lisäturvaa yöaikaan.

Liisan pieni asunto on kodikas mummankammari. Seinillä on kuvia jälkipolvista. Suru ei ole Liisankaan elämää väistänyt, puolison lisäksi hän on joutunut hautaaman kaksi lastaankin. Mutta iloa elämässä kuitenkin yhä on.

– Kolatta polvea on jo tyttären pojalla. Oona Orvokki on kaksivuotias, Liisa kertoo.

– Kyllähän muutto keskustaan Polvenkylästä oli iso. Karjaa oli aikanansa paljon. Tänä päivänä koti ja maat on myyty, paikka sai uuden elämän. Kylältä oman ikäiset ovat muuttaneet pois.

Iloa ja eloa elämään tuo Laurinrinteen yhteisö. SPR pitää kerhoa viikoittain ja yhteisissä tiloissa seurakuntakin pitää tapahtumia. Vastikään juhlittiin Laurinrinteen pyöreitä vuosia.

– Hupulaasella pääsee asioille, kauppaan ja apteekkiin. Minä ajoin autoa 90-vuotiaaksi asti. Minulla oli sellainen pieni, punainen Polo, jolla kuskasin täältä väkeä asioille. Sitten jätin autolla ajamisen pois, kun ikää tuli, Liisa sanoo.

Liisa sanoo voinnin olevan ihan hyvä kuitenkin.

– Kävin vasta lääkärissä ja kaikki oli ihan hyvin. Liikkuminen on vähän vaikeutunut ja kuulossakin alkaa olla vikaa.

Helena ja Maija saavat ylistäviä kehuja Liisalta. Milloin parivaljakko on lenkillä yhdessä tai sitten auttelee Laurinrinteen väkeä – lumenluonnista lähtien.

– He pitävät paikat kunnossa, Liisa sanoo.

– No aikansa kuluksi tulee kaikenlaista tehtyä, Helena sanoo vaatimattomasti ja lisää, että Maija hoitaa kukkia.

Maija Immonen on lähtöisin Tohmajärveltä, mutta sanoo osaavansa jo Kurikan murretta – niin kauan hän Kurikassa asunut.

– Tulin nuorena Helsingin kautta Tuiskulankylään, miehen perässä, hän nauraa.

Tuiskulassa on vielä kotitalo, jossa hän käy säännöllisesti hoitamassa puutarhaa.

– Autan Liisaa päivittäin hakemalla postin, keitän puurot ja auttelen arjessa, Maija kertoo rutiineistaan.

– Kai meillä on jonkinlainen hoivavietti vielä tallella. Ja Maija on muuten oikein hyvä leipomaan, tekee kaakkuja myyjäisiinkin, Helena paljastaa.