Oja-Kurikka sai uuden elämän lapsiperheen kotina

Leena Kurikka

Vuonna 1929 nykyiselle paikalleen Saukkotien varteen siirretty Oja-Kurikan talo on saanut uudet omistajat. Elokuussa taloon muuttivat Pekka Pellinen ja Jessica Hietamäki, heidän lapsensa Jere 6v ja Roni 4v sekä kissa nimeltä He-Man. Mukana muutti myös kaksi hevosta ja kaksi ponia.

Hietamäki huomasi talon myynti-ilmoituksen netistä ja perhe kävi taloa katsomassa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla he näkivät talon vain ulkopuolelta.

– Toisella kertaa tultiin välittäjän kanssa katsomaan ja päästiin taloon sisällekin. Kyllä tässä töitä on, mutta aika mielenkiintoinen ympäristö, tuumaa Pellinen.

Osa tavaroista on edelleen perheen edellisessä kodissa Maalahdessa. Tarpeellisin on tuotu Kurikkaan, jotta arki pyörii normaalisti.

Pellinen on ammatiltaan rakennusmestari ja käy töissä Vaasassa. Hietamäki työskentelee kaupanalalla. Pojat ovat päiväkodissa ja eskarissa.

– Pojat ovat viihtyneet. Heillä on hyvin tilaa leikkiä ulkonakin. Maalahti on kaksikielinen kunta ja ongelmaksi tuli se, että sieltä lähti suomenkielinen ala-aste pois. Vanhempi menee ensi syksynä kouluun.

Myös perheen kissa vaikuttaa elämäänsä hyvin tyytyväiseltä. Se kehrää ja haluaa silityksiä.

– Kissakin muuttui, kun muutettiin. Se selvästi viihtyy, hymyilee Pellinen.

Oja-Kurikan talon julkisivu on suojeltu, joten Pellinen odottaa museon rakennustutkijan vierailua ja sitä mukaan tietoa siitä mitä talolle saa tehdä.

– Vielä ei ole tehty mitään. Kun saadaan lupa, ruvetaan tekemään ulkoa. Laitetaan tuulensuojat ja puuverhous, että saadaan eristystä tähän asuttuun osaan vanhaan tupaan asti. Julkisivulautaa menee ainakin kuusi kilometriä, hän laskee.

Hirret ovat pitkälti toista sataa vuotta vanhoja, mutta pääosin edelleen kovia. Edellinen omistaja laitatti taloon uuden katon. Vanha katto vuoti eteläpäästä. Nyt talo on sateelta suojassa.

Talon pohjoispäädyssä oleva vanha tupa jätetään sellaiseksi kuin se on. Se otetaan vain kesäkäyttöön, paitsi että sillä voi olla käyttöä jouluna. Tuvassa on iso takka-leivinuuni sekä joitain vanhoja huonekaluja kuten keinutuoli ja ylissängyt.

Talon yläkerta jätetään rauhaan. Siellä on joka huoneessa kalustus, pöydillä lehtiä ja kirjoja 1920- ja 1930-luvuilta, vaatteita naulakoissa. Ihan kuin talosta olisi vain poistuttu käymään hetkeksi jossain.

– Alakerran vanha tupa on vahvasti tätä taloa. Haluamme jättää myös vanhaa kokonaan niin kuin on. Yläkerta on edelleen sellainen kuin se on ollut vuosikymmeniä, se jätetään niin. Tietysti siivota pitää, siellä on kärpäsen raatoja kaikkialla. Ötökät tulevat hirsien raoista. Kun ulkoverhous tulee, ne eivät sinne enää pääse.

Talon entisten omistajien valokuvat aiotaan siirtää olohuoneen seinälle.

Remonttia tehdään myös talon sisällä. Sitä ei ole suojeltu.

– Sisälle tulee puukuitueriste ja joku sopiva levy tai paneeli. Vanha rakenne antaa tiettyjä rajoja mitä voi tehdä. Mihinkään ei tule muoveja, lastulevyjä tai kipsilevyjä.

Talon eteläpäädyssä on ollut asukkaita lähes koko ajan. Sinne on aikoinaan vaihdettu ikkunat. Muut talon ikkunat ovat osittain alkuperäisiä. Jotkut ruudut ovat irronneet liitoksistaan tai rikkoutuneet. Kuistin laseista valtaosa on korvattu vanerilla.

Talon kaikki ikkunat aiotaan uusia. Pellinen on laskenut, että kuisti mukaan luettuna ikkunoita tarvitaan 35 kappaletta.

Asutussa päässä on ilmalämpöpumppu.

– Se ei ole ollut käytössä vielä kertaakaan, mutta kyllä tässä puita meneekin. Lähes joka huoneessa on tulisija ja iso takka- ja leivinuuni toisessa päässä. Kaikkea ei voi lämmittää, menisi kuutio päivässä puuta. Jos tämän lämmittäisi kovalla pakkasella pelkällä sähköllä, aika hyvin pyörisi mittari.

Hormit toimivat, edellinen omistaja oli huolehtinut ne kuntoon.

Pihapiirin vanhat puiset ulkorakennukset on tarkoitus käydä läpi, kun talon julkisivu on saatu valmiiksi. Entiseen tiilinavettaan on tehty karsinat poneille ja hevosille. Hevoset ovat ravureita, mutta niillä myös ratsastetaan.

– Ponit vain on, ne ovat hupulaisia. Pikkupojat niiden kanssa vääntävät, taluttelevat ulos ja sisälle.

Pellinen on lähtöisin Kortesjärveltä ja vaimo syntyisin Mustasaaresta. Elämä on ohjannut heidät nyt Kurikkaan. Miltä on tuntunut?

– Aivan hyvältä on tuntunut. Naapureita käy moikkaamassa ja on ollut hyvä vastaanotto. Naapuriapuakin on saatu jo vähän käyttää. Metsästysseuran hirviporukkaankin pääsin mukaan. Monta kertaa on tullut vastaan, että kurikkalaiset ovat tyytyväisiä, kun joku otti tämän talon hoitaakseen, kertoo Pekka Pellinen ja lähtee tapaamaan juuri pihaan ajavaa museon rakennustutkijaa.