A-
A+
Pojanluomantiellä palokunta sammutti kytöpalon, jolle etsitään nyt syytä. Kuva on kuvituskuva.
Arkisto
Pelastuslaitos sai hälytyksen tiistai-iltana kahdeksan jälkeen Pojanluomantielle omakotitaloon, jossa asukas epäili paloa välikatossa. Asukas oli haistanut savunhajua ja paikansi kohteen kaksikerroksisen talon yläkerran välikattoon. Hän soitti hälytyskeskukseen.
Pelastuslaitos avasi muutaman neliön verran välikattoa, löysi kytevän kohdan, sammutti sen ja varmisti, että palava materiaali saatiin kokonaan pois. Sammutuksesta ei aiheutunut vesivahinkoa. Palo aiheutti savuhaittaa ja sisäkaton avaaminen tuotti pölyä ja moskaa. Omakotitalo selvisi pelastuslaitoksen mukaan kohtuulievillä vahingoilla.
Palon syy jäi mysteeriksi. Epäilyt kohdistuivat mahdolliseen hormin halkeamaan tai sähköjohtoon, mutta kummastakaan ei ollut näyttöä. Palon syyn selvittämistä jatketaan.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide