A-
A+
Sosiaalihuoltolain muutos poistaisi lakisääteisyyden kasvatus- ja perheneuvontapalveluista.
Tässä talossa tehdään töitä maalaisjärjellä enkä usko, että lakimuutos sikäli työn tekemiseen vaikuttaa. Hyväksi koettuja toimintamalleja ei noin vain kunkin työstä voi poistaa.
Heidi Pakka,
sosiaalityöntekijä
Toimivia palvelu-kokonaisuuksia ei saisi purkaa.
Maarit Perälä,
psykologi
Katja Rantatulkkila
Sosiaalityöntekijä Heidi Pakka ja psykologi Maarit Perälä Kurikan perhekeskuksen perheiden ja nuorten mielenhyvinvoinnin tuen palvelusta eivät lämpene Suomen sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmille ja hallituksen esitykselle puuttua kasvatus- ja perheneuvolapalveluiden lakisääteisyyteen. Tavoitteena on muuttaa sosiaalihuoltolakia siten, että kasvatus- ja perheneuvonta eivät olisi enää niin sanottuja pakollisia palveluja ja hyvinvointialueille tulisi enemmän vapautta järjestää palvelut. Lisäksi muutos toisi valtion kassaan 8,6 miljoonan euron säästöt.
– Ei se hyvältä näytä. Palvelut ovat tällä hetkellä kunnan velvollisuuksissa oleva palvelu. Jos lakisääteisyys poistuu, vaarana on, että vaikeasta taloudesta kärsivä hyvinvointialue karsisi juuri ei-lakisääteisistä palveluista, Pakka ja Perälä miettivät.
– Jos rahaa ei ole, miten palvelut toteutetaan? Työhän ei sinänsä lopu, 26 vuotta alalla ollut Pakka miettii.
Naiset sanovat, että lakimuutos on nostanut perhekeskuksessa ihan kollektiivista huolta.
– Töitä tehdään vuosien kokemuksella moniammatillisesti. Meidän mallimme on ainutlaatuinen ja sen rikkominen voi heikentää matalan kynnyksen hakea apua, he miettivät.
– Tässä talossa tehdään töitä maalaisjärjellä enkä usko, että lakimuutos sikäli työn tekemiseen vaikuttaa. Hyväksi koettu ja toimintamalleja ei noin vain kunkin työstä voi poistaa, Pakka huomauttaa ja antaa ymmärtää, että pelko palveluiden rajulle muutokselle on kuitenkin todellinen.
– Ainahan muutos aiheuttaa vastarintaa, mutta tässä ei ole pelkästään siitä kyse. Nyt puhutaan palveluiden säilyttämisestä ja saatavuudesta.
Kurikan kaupunki rakensi kaksi vuosi sitten hulppean perhekeskuksen, jonne se on keskittänyt koko kaupungin neuvolapalvelut lapsista aikuisiin ja perheisiin. Pakan ja Perälän työalue käsittää kanta-Kurikan lisäksi Jalasjärven ja Jurvan perimmäisetkin kylät. Tiimiin kuuluu lisäksik toinenkin psykologi, perheterapeutti j apari psykiatrista sairaanhoitajaa.
– Vaarana on, että kulkeminen vähenee ja palveluiden saatavuus heikkenee, Pakka sanoo.
Toisaalta digiaika on tuonut moniin palveluihin myös joustomahdollisuutta.
– Etäyhteydellä voidaan hoitaa paljonkin erilaisia yhteydenottoja ja asiakaskäyntejä, mutta ihan kaikkeen se ei sovi. Esimerkiksi lapsen tai perheen tilanteen arviointi on parempi hoitaa kasvotusten, Perälä sanoo.
– Aina asiakkaallakaan ei ole mahdollisuutta tulla kauempaa perhekeskukseen, jos ei esimerkiksi ole autoa tai edes ajokorttia. Julkinen liikennekin kulkee tänä päivänä heikosti: esimerkiksi Jurvasta ei pääse Kurikkaan kuin aamun koululaiskuljetuksella ja takaisin iltapäivän vuorolla.
Maarit Perälän mukaan perhekeskuksen työ on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää koko perheen monipuolista tukea.
– Lapset, nuoret, vanhemmuus ja parisuhde, kaikki liittyvät toisiinsa. Halutaan taata ja tukea perheitä lähtökohtana heidän tarpeensa. Lapsiperhepalvelut, koulut, varhaiskasvatus, terveydenhuolto, erikoissairaanhoito sekä sosiaalipuolen palvelut ja seurakunnan diakoniatyö, kaikki tekevät perheiden luvalla yhteistyötä Kurikassa. Kurikan perhekasvatusneuvolapalveluiden kehittäminen oli Jikin aikana pilottihanke ja esimerkkinä muille, ja pohjana nykyisille palveluille. On saatu aikaan madalletun kynnyksen palvelukokonaisuuksia.
– Kyllähän (valtion suunnitelmat) aiheuttavat ärtymystä ja ristiriitaisia tunteita. Palveluita pitää pystyä tarjoamaan laajasti huomioiden koko perhe.
Heidi Pakka muistuttaa, että työkenttä on laaja ja työtapoja on kehitetty jo Jikin ajoista lähtien.
– Palveluita on kehitetty se tärkein eli lapsi edellä. Esimerkiksi viisivuotiaan lapsen raivareiden takaa voi nousta taustalta vanhempien työttömyyttä, jaksamisen puutetta ja monenlaista muuta ongelmaa. Näiden tunnistamiseen tarvitaan moniammatillista yhteistyötä ja myös tiedonkulkua eri tahojen välillä.
Valtion kaavailemat muutokset ja rahalliset säästöt voivat naisten mukaan johtaa siihen, että palveluita joudutaan kaventamaan.
– Saavatko perheet ajoissa apua, tuleeko väliinputoamisia? Ajoissa annettu apu ja tuki on kustannustehokasta. Linjana on ollut, että asiat hoidetaan paikallisesti eikä kalliiseen erikoissairaanhoitoon tarvitsi ohjata ensimmäisenä.
Heidi Pakka painottaa, että ihmiset perhekeskuksessa tekevät todellista työtä ja heillä on valmiit, vahvat verkostot Kurikassa. Lisäksi Ilmajoen kanssa yhteistyötä on tehty Jikin ajoista lähtien.
– Nuorten pahoinvoinnin tunnistaminen ja hoitaminen on yksi nouseva alue. Lisäksi perheiden taloudellinen tilanne ja elämisen kasvavat kulut kuormittavat yhä enemmän. Yhteiskunnan huolet heijastuvat perheisiin, Heidi Pakka kertoo.
Pakan ja Perälän mukaan palveluiden kynnystä on saatu madallettua ja ihmiset saatu rohkeammiksi ottamaan yhteyttä apua saadakseen. Kaavaillut muutokset voivat vaikuttaa heikentävästi myös tähän.
– Toimivia palvelukokonaisuuksia ei saisi purkaa, Perälä huomauttaa.
– Mehän nähdään täällä vain se jäävuoren huippu. Kaikki eivät hakeudu avun piiriin, Pakka lisää.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide