A-
A+
Näyttelijät pääsivät torstaina näyttämään lavakarismaansa koeyleisön eteen. Kohtauksessa näyttelevät Jukka Kivelä (vas.), Veera Hautamäki, Tiina Latva-Krekola, Sanni Mansikkamäki, ja Jarmo Latva-Krekola.
Mika Hankaniemi
Mika Hankaniemi
TEATTERI Jurvan teatterissa pääsee nyt rantalomatunnelmiin, ilman että tarvitsee matkustaa kauas, sillä Loma -näytelmä sai ensi-iltansa viime lauantaina. Näytelmä on dramatisoitu vuonna 1976 ilmestyneestä Risto Jarvan Loma-menestyselokuvasta, jonka juoni kertoo pankkivirkailija Aimo Niemestä. Hän on lähdössä lomailemaan Alpeille, mutta kohtalo päättää kuitenkin toisin ja Niemi päätyykin talvikamppeineen lentokentällä erehdyksen kautta lomalennolle Kreikan Rodokselle. Loman on ohjannut Jurvan teatterille kokenut Laura Kivimäki Seinäjoelta.
– Itse en ole nähnyt elokuvaa, mutta minulla on hyvä mielikuvitus. Tekstin työstäminen eläväksi teokseksi aloitettiin lukuharjoituksilla maaliskuussa ja siitä saakka olen pääsääntöisesti ollut aina harjoituksissa mukana. Teatterin tekeminen on vain niin antoisaa, ja ohjaaminen on parasta, mitä voi tehdä vaatteet päällä, Kivimäki hehkutti.
Näytelmässä on isoja joukkokohtauksia ja paljon asioita tapahtuu yhtä aikaa, joten näyttelijöillä riittää muistamista.
– Mutta nyt sujuu jo ja jokainen on kyllä kehittynyt roolissaan ja heittäytymistä on tapahtunut. Kannattaa tulla, että pääsee lomalle. Tarjolla on iloa ja retrovärejä tähän synkkään vuoden aikaan.
Ennen ensi-iltaa näyttelijöillä oli edessään loppurutistus ja pisimmillään harjoitukset saattoivat kestää viisikin tuntia. Jo useassa näytelmässä mairinoituneet jurvalaisnäyttelijät Veera Hautamäki ja Linda Ojala kehuvat työryhmää ja projektia mukavaksi vastapainoksi arjelle.
– Vaikka vuorosanoja on tosi paljon ja pitää muistaa pukea oikeat rooliasut oikeaan aikaan, niin hirvittävän hauskaa on ollut. Kulisseissa on saanut pidätellä naurua. Mukana on vanhoja tuttuja näyttelijöitä, mutta uusiakin ollaan saatu mukaan Kauhajoelta ja Seinäjoelta.
Loma-näytelmää esitetään helmikuun puoliväliin saakka lähes joka viikonloppu joulutaukoa lukuunottamatta.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide