JytäFelix kutsuu jytäämään 70-luvun malliin

Annina Lönnberg

Viisikymmentä vuotta sitten syntynyt JytäFelix-bändi kutsuu kurikkalaisia jälleen jytäämään ajan hengen mukaisesti lauantaina 13. syyskuuta Panttilaan Kurikan Lakkitehtaalle. Nuorten poikasten soittamisen innosta syntynyt bändi juhlii tuolloin puolta vuosisataansa. Juhlinta tapahtuu tietenkin Panttilassa, jossa bändi aikoinaan syntyi ja treenasi.

– Olimme kovin nuoria tuolloin, mutta hinku ja innnostus soittaa oli kova. Meillä oli ensin bändi, jossa soittivat Matti Järvenpää, Jari Plosila ja minä. Arin kanssa olin soittanut yhdessä ja myös hän tuli bändiin mukaan, Kari Mäkiranta kertoo.

Bändi taisi ensimmäisillä keikoillaan olla vielä nimetönkin, kunnes Matin veli totesi, että kuulostatte aivan jytinä feeleiltä, kun bänditreenit olivat menossa Järvenpään kodin olohuoneessa.

– Siitä muotoiltiin JytäFelix ja lisäksi vielä salonkikelpoisempi versio Felix, jota käytettiin tanssiravintolakeikoilla, Ari Kivistö muistelee.

Vesa Ania näki kokoonpanon esiintymässä Seinäjoella häissä ja mietti, kuinka siihen pääsisi mukaan. Hän oli harrastanut trumpetin soittamista soittokunnassa. Sitä kautta hänestä tuli lopulta yksi bändin jäsen.

JytäFelix lupaa tarjota Panttilan keikallaan monenlaista musiikkia. Repertuaari on laaja jo senkin vuoksi, että bändin kulta-aikana he keikkailivat niin yhteiskoulun iltamissa rokkaamassa kuin salonkelpoisemmin Felixinä tanssiravintoloissa. Viisikymppikohtaamisen ideana on yksinkertaisesti pitää hauskaa, muistella menneitä ja tavata tuttuja hyvän musiikin lomassa.

– Tavoitteena on mukava kohtaaminen nykyisten ja entisten kurikkalaisten, ystäviemme ja aikalaistemme kanssa. Tarjolla on ainakin 70-luvun suosikeita, kuten Kasevaa, Olavi Virtaa, Pink Floydia, Eagelsia, Moody Bluesia sekä Tabula Rasaa, muusikot nimeävät.

– Kaikki ovat tervetulleita, pidetään yhdessä kiva ilta. Soittaminen alkaa iltayhdeksältä, he kertovat.

JytäFelixin keikkailta on ensisijaisesti kunnianosoitus musiikille, innostuneisuudelle ja harrastukselle, josta tuli ammatti, sillä kaikki kolme lavalle nousevaa muusikkoa on tehnyt elämäntyösä musiikin parissa. Ari Kivistö on toiminut muun muassa soitonopettajana ammattikoulussa sekä viime vuosia kansalaisopistossa ja musiikkiopistossa, osallistunut useisiin eri musiikkitapahtumiin ja projekteihin. Kari Mäkiranta taas on työskennellyt pitkään musiikkiteatterisävellystenparissa, opettanut musiikkia, johtanut teatterin orkesteria ja lisäksi toiminut läänintaiteilijana. Vesa Ania puolestaan soittaa käyrätorvea Vaasan kaupunginorkesterissa ja ollut 30 vuotta käyrätorven äänenjohtajana. Hän soittaa myös Vaasa Kvintetissä ja lisäksi aiemmin hän on opettanut käyrätorven soittamista ympäri Pohjanmaata.

JytäFelixin keikkarikkain aikakausi sijoittuu syntymävuodesta 1975 muutaman vuoden eteenpäin.

– Viimeisen keikkamme taisimme soittaa vuonna 1978. Vuonna 1997 yhtye kokoontui jälleen yhteen ja keikkaili hotellin ravintolassa kahden muun aikalaisbändin kanssa. Silloin järjestettiin jokin yhteinen entisten kurikkalaisten kokoontuminen. Tämä on siis jo toinen come back, miehet naurahtavat.

Mäkiranta, Ania ja Kivistö muistuttavat, että bändin perustamisen aikaan he kaikki olivat 12–14 -vuotiaita nuorukaisia, joilla ei juurikaan ollut tietoa nuoteista tai soinnuista. Kovalla harjoittelulla ja toistelulla korvakuultu musiikki saatiin soimaan. Rumpali Matti Järvenpää otti laulun sanat ylös kuulemistaan kappaleista.

– Niin kauan harjoiteltiin, kun totesimme sen kuulostavan hyvältä ja soivan, toistojen määrä olisi siis loputon. Lauloimme jo tuolloin kolmiäänisesti. Sointuja ja nuotteja piirrettiin laulun sanojen päälle. Bändi harjoitteli Järvenpään Matin kodin olohuoneessa, kun muuta harjoittelupaikkaa ei ollut. Uskomatonta, että hänen vanhempansa antoivat siihen luvan.

– Matin veli oli meillä myös täysi-ikäisenä kuljettajana, kun kävimme tanssikeikkailemassa ravintolassa. Portsarit kyselivät kovasti, että osaammeko soittaa, kun olimme todella nuoria. Sen jälkeen, kun olim,me soittaneet, ei hän kysellyt enää, vaan tarjosi meille ruokaa.

Nuorukaiset olivat myös vakituinen kokoonpano yhteiskoulu ilsuissa eli iltamissa.

– Ensimmäisestä ilsukeikasta on jäänyt mieleen se, kun meillä oli kymmenen biisin setti ja olimme sen saaneet soitettua, pyysi yleisö lisää. Niinpä aloitimme saman setin uudelleen ja kaikki olivat tyytyväisiä, miehet muistelevat.