Perttu Potka näkee tieisännöitsijänä, että metsäpalstojen saavutettavuus paranee tuulivoima-alueen rakentamisen myötä. Hän myös ymmärtää niitä, jotka kärsivät esimerkiksi infraäänistä ja myllyjen läheisyydestä. Hän tuli kuulemaan Myllykylän entiselle koululle, mitä Fortumilla on uudesta hankkeesta kerrottavana.
Katja Rantatulkkila
Fortum esitteli kahden tuhannen hehtaarin suuruista tuuli- ja aurinkovoiman hybridihankettaan alueen asukkaille
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+

Pirttimaan ja Kukkookallion sekä Mustikkamäen aluekartta kerää uteliaita ääreen. Kartasta etsitään omaa metsäpalstaa, tonttia tai asuinrakennusta, että kuinka lähelle se osuu kartalle piirrettyjä ympyröitä. Ympyröiden sisälle suunnitellaan nimittäin tuuli- ja aurinkovoimalaa sekä akkukeskusta.
– Tuohon rajamaille se tulee, Toivo Harri tutkii karttaa.
Energiayhtiö Fortum järjesti lauantaina kaikelle väelle tarkoitetun tapahtuman Myllykylän kylätalolla (ent. koulu) ja sai väen liikkeelle. Tapahtumapäivän aiheena oli Kurikan ja Kauhajoen välimaastoon suunniteltu tuulivoima-alue. Alue rajoittuu Pirttimaan ja Kauhajoen Lamminmaan välimaastoon.
– Tuulivoima on silloin ihan hyvä asia, kun se pysyy riittävän kaukana. Meidän alueista se näkyy olevan kaukana, maanomistaja toteaa.
Samoilla linjoilla on Timo Myllyniemi.
– Vähintään kolme kilometriä pitäisi olla lähimmältä asuinrakennukselta. Toiset kokevat tuulivoimalan vaikutukset herkemmin kuin toiset, hän huomauttaa.
Tieisännöitsijä Perttu Potka tietää, että metsäntuottoarvo nousee, kun tiestö paranee ja lohkojen saavutettavuus paranee.
– Toisaalta kun se alue rakennetaan, ei ole enää koskemattomia maita. Pitää kuitenkin ajatella myös kehitystä, jostakin sitä energiaa on saatava.
Potka sanoo, ettei ole tuulivoimaa puolesta eikä vastaan, ja ymmärtää hyvinkin, jos joku vastustaakin.
– Jotkut oirivat herkemmin esimerkiksi infraääniin. Ei sitä voi kiistää. Ne, jotka asuvat tuulivoiman lähellä, ovat kertoneet, että talonrakenteet miltei soivat tuulivoiman takia. Varmasti näin, ja johtuu paljon maapohjastakin. Kyseinen alue on hiekkakangasta ja luulisi soivan vähemmän kuin kallioinen maapohja. Kai kahden kilometrin suojaetäisyys riittää, hän sanoo varovaisesti.
Kiinteistöjä eli metsä- ja maaomistuksia hankealueella on Mustikkamäellä 120, Kukkookalliolla 150 ja Pirttimaassa 64.
Kurikan aurinko- ja tuulivoimahanke on Fortumin ensimmäinen hybridi-hanke, jossa yhdistyy tuuli- ja aurinkovoima sekä sähkövarasto. Hankekehityspäällikkö Patrik Niskasen mukaan kokonaiskustannusarviota on vaikea laskea, kun hanke on niin alkuvaiheessa.
– Toteutuessaan puhutaan satojen miljoonien hankkeesta, Niskanen kertoo ja täsmentää, että hinta tarkentuu, kun hanke etene.
Nyt se on edennyt suunnitteluun ja luontoselvityksiin,
– Se vie oman aikansa, sillä kyseessä on laaja kokonaisuus. Tällä hetkellä tutkijat tekevät selvityksiä muun muassa linnustosta, lepakoista ja sammakoista sekä melu- välke- ja näkymäalueanalyyseja. Tekeillä on monta selvitystä, jotka Ely on määritellyt. Lisäksi ympäristövaikutusten arviointi eli yva on myös työn alla. Se tulee nähtäville vuoden loppuun mennessä ja sitten materiaalia julkaistaan yleisötilaisuudessa. Kaupunki on hyväksynyt kaava-aloitteen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) tulee nähtäville myös vuoden loppuun mennessä.
Molemmat tuulivoima-alueet ovat noin tuhannen hehtaarin suuruisia. Tavoitteena on tehdä Kukkookalliolle yhdeksän ja Mustikkamäelle kuusi voimalaa, jotka ovat lapakorkeudeltaan enintään 350 metrin korkuisia ja teholtaan 8–12 megawattia. Suunnitellut tuulivoimalat ovat kooltaan ja teholtaan aiempaa suurempia, jollaisia tehdään yleensä merelle.
– Suunnittelemme Kurikkaan maatuulivoimaloita, mutta projektin aikajänteen vuoksi meidän täytyy varautua tuulivoimaloiden tekniseen kehitykseen. Rakennuslupien saamiseen kuluu arviolta vähintään kolme vuotta ja tuulivoimaloiden yksikkökoon uskotaan teknisen kehityksen myötä kasvavan tulevien vuosien aikana. Luvitettavat enimmäiskorkeudet ja yksikkötehot on asetettu nykyisiä voimaloita suuremmiksi, jotta toteutusvaiheessa voidaan hyödyntää moderneimpia silloin saatavilla olevia voimalatyyppejä, Niskanen muotoilee.
Pirttimaahan rakennettavan aurinkovoimahankkeen alustava tuotantoteho olisi noin 200 MW ja aurinkovoimahankkeen alustava hankealue on pinta-alaltaan yhteensä 270 hehtaaria, joka koostuu tällä hetkellä peltomaasta ja talousmetsästä.
Fortum on solminut koko alueen maanomistajien kanssa vuokrasopimuksia, ja maanomistajat ovat suhtautuneet hankkeisiin myönteisesti.
– Toki mielipiteitä on aina erilaisia ja siksi olemme täällä tänään, että ihmiset saavat tietoa hankkeesta ja voi kysyä meiltä askarruttavista asioista.
Kun selvitykset ovat tehty, kaava ja luvat saatu, Fortum tekee lopullisen investointipäätöksen hankkeelle. Kuinka suuresta investoinnista on oikein kyse, Patrik Niskanen?
– Mikäli kaikki suunnitellut tuuli- ja aurinkovoimalat toteutuvat, kyse on satojen miljoonien eurojen hankekokonaisuudesta, Niskanen vastaa pienen selvittelyn jälkeen.
Kun selvitykset on tehty ja luvat saatu, rakentamisvaihe kestää noin pari vuotta tuulivoimaloiden osalta, aurinkovoimalan rakentaminen kestää noin vuoden.
– Puhutaan pitkästä aikavälistä. Tuulivoimalat olisivat toiminnassa aikaisintaan noin vuonna 2030.
Fortumin tapahtumapäivässä Kurikan Urheilukalastajat pitivät onkikisan, jonka voittoon ylsivät Joonas Polvisalo 19-senttisellä ahvenella, Eemi Alakoskela 29-senttisellä lahnalla ja Viola Sillanpää 19-senttisellä särjellä. Lisäksi ohjelmassa oli pomppulinna, poniajelua sekä Myllykylän kyläseuran järjestämä makkara- ja kahvitarjoilu.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide

A-