Kurikan kaupunki sai viime vuonna kiinteistöverotuloa noin 6,3 miljoonaa euroa. Siitä tuulivoiman osuus oli noin 714 000 euroa. Kuntaliiton ennusteen mukaan tänä vuonna tuulivoimavero kasvaa 2,8 miljoonaan euroon. Tiedot antanut kaupungin talousjohtaja muistuttaa, että ennuste on karkea.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+
Tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella, mutta
sekin onnistuu.

Kunnissa ollaan mielissään, jos tuulivoima tietää rahaa ja niihin suhtaudutaan melko suopeasti. Yhtiöt itse mielellään puhuvat puistoista, sillä se antaa teollisuusalueesta melko kivanoloisen mielikuvan. Vastustusta silti ilmenee.
Viimeksi Kurikassa nousi vastarinta Kröninkankaan rakentamisaikeista. Asukkaat ja tuulivoimasta kärsivät toivat mielipiteensä napakasti perustellen esille ja se lopulta tepsi. Kaupunginhallitus lpäätti evätä alueen kaavoituksen ja tuulivoiman tie tyssäsi siihen – asukkaiden mielipide ja etu menivät rahan edelle.
Jokin aika sitten Jurvassa juhlittiin suureellisesti jo avattuja tuulivoima-alueita. Viime viikonloppuna Fortum taas piti oman yleisötapahtumansa, jossa se sai kertoa omista suunnitelmistaan Pirttimaan takamaille. Jopa 350-metriin ulottuvia, 8–12 megawatin tuulivoimaloita on tulossa kahden tuhannen hehtaarin alueelle 15 kappaletta. Lisäksi tulee aurinkovoimalaa ja sähkövarastoa.
Satojen miljoonien eurojen hankekokonaisuus odottaa nyt, mitä selvitykset kertovat ja millaista vastakaikua alueelta tulee. Hanke tulee nähtäville loppuvuodesta.
Suurin osa maanomistajista on allekirjoittanut vuokrasopimukset ja kaupunkikin hyväksyi kaava-aloitteen. Kuokka lyödään maahan aikaisintaan parin kolmen vuoden kuluttua, jos koko lupa- ja kaavoitusruljanssi on saatu läpi.
Lehti sai maanantaina huolestuneelta kansalaiselta puhelun, jossa hän kyseenalaisti tuulivoiman rakentamisen. Hänen mielestään asukkaiden mielipidettä ei kuunnella ja oteta tarpeeksi huomioon. Hän koki suurten yhtiöiden ja kunnan päättäjien kävelevän kansalaismielipiteen yli perusteetta. Varmasti näin voi olla ja etenkin siltä tuntua.
Kurikassa on ainakin kolmessa kohteessa kansalaisten mielipide tai valitus torpannut tuulihankkeita. Aikanaan Santavuoren tuulivoima-alue rajautui pelkästään Ilmajoen puolelle, kun kurikkalaiset saivat estettyä kolmen voimalan rakentamisen Kurikan puolelle. Lehtivuoren hanke kaatui korkeimmassa hallinto-oikeudessa asukkaiden valituksen johdosta. Kröninkankaan kaatoi taas kaupunginhallitus, mutta päätökseen vaikutti suuresti kansalaisten mielipide.
Se on totta, että tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella, mutta jos perustelut ovat pitävät, sekin onnistuu. Viranomaisten päätöksenteon pitää nojata asukkaiden etuun – onko se kasvavat verotulot vai asumisviihtyvyys, jää punnittavaksi. Se on ainakin varmaa, että voimaloita ei halua kukaan liian lähelle, suojaetäisyys toisi vähintään mielenrauhaa.
Kun palaute on asiallista ja perusteltua, sitä kuunnellaan eri korvalla kuin mutu-tuntumaa. Nyt jos koskaan on aika antaa mielipiteen kuulua ja yrittää vaikuttaa päätöksentekoon. Sana on vapaa. –KR
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide

A-