Leinikit -rymä oli innokas ruuvinvääntimen käyttäjä. Eeli Siltakorpi ja Onni Lamminmäki kertoivat kotonakin kokeileensa erilaisia työkaluja. Ruuvailussa heitä avitti työmaan vastavaa mestari Jan Kujala.
Annina Lönnberg
Kurikan uusi päiväkoti tehdään hirrestä suomalaisesta puusta ekologisuuden, aistiystävällisyyden ja kosteusteknisen turvallisuuden takia. Uusi päiväkoti saa myös uuden nimen, se paljastetaan lähiaikoina, kunhan lapset ovat ensin valinneet nimen äänestämällä.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+

Mitä siellä ison, vaalean hupun alla tapahtuu? Jyrän päiväkodin lapset kyllä tietävät, että siellä valmistuu sääsuojassa heille uusi päiväkoti, joka otetaan ensi toukokuussa käyttöön. Kuluvan viikon aikana hirsisestä rakennuskohteesta aletaan purkaa suojaushuppua, joten pian kaikki ohikulkijat näkevät myös, minkälainen ja värinen pytinki on valmistumassa.
– Uusi päiväkoti valmistuu huhti-toukokuun vaihteessa ja otetaan käyttöön toukokuun alkupuolella. Rakentamisessa ollaan aikataulussa, kertoo KVR-urakoitsija Hoivarakentajat Oy:n projektipäällikkö Tuomas Nieminen.
Nieminen oli kutsunut Jyrän päiväkotilaiset tutustumaan rakentamiseen maanantaiaamun ja uuden viikon kunniaksi. Lapset pääsivät jopa kokeilemaan ruuvinväännintä ja värittämään mieleistään päiväkotia yhdessä. Iso kaivinkone oli myös lasten mieleen, sillä sinne pääsi jopa istumaan ja kokeilemaan Aki Krekolan tutustuttaessa koneen saloihin.
– Enpäs tiennyt aiemmin näin hienosta aamusta, totesi Nuutti Koski-Säntti totesi katsellessaan aidan läpi rakennustyömaalle.
Parhaillaan työmaalla tehdään konesaumapeltistä vesikattoa, vedetään lattialämmitystä ja tehdään putkitöitä. Ulkopuolelta talo on jo maalattu metsämaisemaan sopivilla väreillä.
– Sisäpintoihin tulee kuultava palonsuojakäsittely, joka jättää puun syykuviot näkyviin. Rakennuksen hirsirunko on painumaton. Jokainen hirsi on täyttä puuta ja muodostuu viidestä lamellista, joista kahdessa puu on pystysuunnassa. Pystysuuntainen puu mahdollistaa rungon painumattomuuden. Hirren paksuus on 240 millimetriä, Nieminen kertoo.
Jyrän päiväkodin lapsia on osallistettu mukaan koko rakennusprojektin ajan, he ovat päässet kuvin ja sanoin kertomaan heille tärkeistä asioista. Myös vanhemmat ovat päässeet mukaan mielipiteineen ja ideoineen jo suunnitteluvaiheessa.
– Uuden päiväkodin suunnittelussa ovat alusta alkaen olleet mukana myös päiväkodin työntekijät. Heiltähän ne parhaat käytännöt ja vinkit tulevat, kertoo Kurikan varhaiskasvatuspäällikkö Outi Koskenvalta.
– Vanhemmat saivat antaa mielipiteensä ja ideansa kyselyn kautta, ja lapsia on haastateltu ja jututettu, he ovat tehneet myös piirroksia. Heille on myös järjestetty kokouksia, joissa on saanut kertoa ideoitaan ja mielipiteitään, Jyrän päiväkodin johtaja Tarja Suvisalmi lisää.
Lasten ja vanhempien sekä myös kasvattajien toiveesta uuteen päiväkotiin rakennetaan esimerkiksi aistihuone sekä vesileikkipaikka.
– Aistihuoneeseen lapset pääsevät pienellä ryhmällä rentoutumaan. Siellä on äänimaisemaa, materiaalit ja värimaailma aisteja hivelevää. Vesileikkipaikkana on pieni allas, joka on yhdistetty taideverstaaseen. Uuden päiväkodin muunneltavuus pienempiin tiloihin oli toiveena sekä vanhemmilla että kasvattajilla, näin ryhmiä voidaan jakaa tekemään eri asioita pienemmissä ryhmissä. Tilojen muunneltavuus luo mahdollisuuksia erilaisille toiminnoille, varhaiskasvatuspäällikkö Outi Koskenvalta toteaa.
Osallistaminen jatkuu myös siinä vaiheessa, kun taloa aletaan sisustaa.
Kokonaisuudessaan uuteen päiväkotiin tulee tilat kuudelle ryhmälle ja lisäksi avoimelle päiväkodille.
– Jyrän päiväkodissa on viisi ryhmää nykyisin, joten yksi ryhmä saadaan lisää. Sopevan avoin päiväkoti siirtyy myös uudisrakennukseen. Varhaiskasvatuksessa pitää varautua tulevaan ja kulloinkin tarvittavaan paikkamäärään vaikuttaa monta tekijää, muun muassa valtakunnalliset päätökset, vanhempien työllisyystilanne sekä syntyvyys. Varhaiskasvatuksen hoitomäärän tarve ei ole laskenut täysin samassa suhteessa, vaikka syntyvyys on laskusuunnassa, sillä palvelua käytetään hyvin.Tilanne elää koko ajan toimintakauden aikana, ja paikkoja pitää olla hieman reservissäkin. Kurikassa on myös 12 perhepäivähoitajaa, Koskenvalta kertoo.
Kunhan uusi päiväkoti on saatu käyttöön, Jyrän vuonna 1976 rakennettu päiväkoti puretaan. Rakennus on tullut käyttöikänsä päähän ja siellä on ollut sisäilmaongelmia.
Kolmevuotias Adessa Talvitie-Malinen kysyikin rakentajilta terävästi, että miksi uusi rakennus tehdään puusta?
– Kurikkaan haluttiin terveellinen ja pitkäikäinen rakennus, Tuomas Nieminen vastasi.
Päiväkodin lapset ovat päässeet ideoimaan myös uuden päiväkodin nimeä, Jyrän päiväkoti jää siis unholaan ensi vuonna.
– Lapset ja päiväkodin kasvattajat ovat saaneet antaa ideoita päiväkodin nimeen. Näiden ideoiden pohjalta valikoitui viiden kärki ja ne on esitelty kaupungin johtoryhmälle. Nimistä on kaksi loppusuoralla, joista lapset valitsevat äänestyksellä ensi viikolla päiväkodin nimen, Tarja Suvisalmi toteaa.
– Nimiasia viedään vielä sivistyslautakuntaan, Kokenvalta kertoo.
Vaalien jälkeen nimi julkistetaan myös yleisölle.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide

A-