Kurikan kaupungin elinvoimaosasto toteuttaa syyskuussa kurikkalaisille yrityksille suunnatun yritystutkimukse.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄA-
A+

Kyselyn avulla pyritään saamaan tietoa kaupungin yrityspalveluiden kehittämistarpeista sekä paikallisen elinkeinoelämän tilasta.
Yritystutkimuksessa selvitetään kurikkalaisten yritysten toiveita sekä tyytyväisyyttä kaupungin ja yrityspalvelupiste Formun palveluihin. Edellisen kerran vastaava tutkimus tehtiin kolme vuotta sitten.
– Kurikan kaupungin yritystutkimuksen toteuttaminen tuli jälleen ajankohtaiseksi, koska asiakastarpeet, toimintaympäristö ja kilpailutilanne muuttuvat jatkuvasti, toteaa Kurikan kaupungin elinvoimajohtaja Juha Luukko.
– Säännölliset yritystutkimukset antavat meille arvokasta tietoa kurikkalaisilta yrittäjiltä ja yritysten johdolta. Yritysten palaute on meille keskeinen työkalu, kun haluamme kehittää ja vahvistaa palveluita, jatkaa kaupungin yritysasiantuntija Anne Bäckström.
Yritystutkimuksen päätavoitteina on selvittää yrityspalvelupiste Formun palveluiden tunnettuutta ja käyttöä, yritysten tyytyväisyyttä Formun ja Kurikan kaupungin muiden osastojen palveluihin, kurikkalaisten yritysten investointinäkymiä sekä yritysten kehittämiseksi tarvittavia toimenpiteitä.
– Kurikka on vahva ja palkittu yrityskaupunki, ja haluamme varmistaa, että toimintaympäristö tukee yritysten kasvua ja menestystä myös tulevaisuudessa. Toivomme mahdollisimman monen kurikkalaisen yrityksen osallistuvan tutkimukseen, koska sen avulla saamme arvokasta tietoa siitä, mikä toimii ja missä voimme parantaa, painottaa Juha Luukko.
Kurikan yritystutkimuksesta vastaa Seinäjoen ammattikorkeakoulun markkinatutkimuspalvelut.
Sähköisen kyselylomakkeen linkki on avoinna syyskuun loppuun saakka osoitteessa www.kurikka.fi/yritystutkimus.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide

A-