KOLUMNI:

Rakasta, elä ystävällisesti ja opettele luopumaan

Tein äitienpäivähaastattelun miehensä menettäneestä äidistä. Nuori ihminen jäi yksin kolmen lapsen kanssa, kun puoliso kuoli yllättäen ja äitinä oleminen sai aivan uudet mittasuhteet.

Ajattelin, että tarinan kertominen toisi meille muille hieman vertailupohjaa elämän koettelemuksista. Harva meistä selviää elämästä ilman vastoinkäymisiä, mutta joskus tuntuu, että toiset saavat isompia taakkoja kantaakseen kuin toiset.

Selviytymistarinat ovat aina mielenkiintoisia ja opettavaisiakin. Niin on tämäkin tarina, vaikka äiti etukäteen hieman pohdiskeli, olisiko hänen tavallisessa elämässään mitään kiinnostavaa jutunjuurta.

Aivan kuivinsilmin haastattelusta en selvinnyt, vaikka tarina oli pääpiirteiltään tuttu ennakkoon. Perheen surun ottaminen puheeksi hienotunteisesti oli kokeneellekin vaikeaa. Etenkin, kun kirkassilmäiset lapset istuivat läsnä koko haastattelun ajan.

Lopulta, siinä hetkessä, kaikki tuntui kovin luonnolliselta – se johtui ainoastaan siitä, että äiti itse puhui asiasta luontevasti. Kuolemaa oli käsitelty ja lastenkin kuullen ja kanssa puhuttu niin paljon, että se oli tullut osaksi heidän perheen tarinaa ja elämää.

Päätin etukäteen, etten tee liian riipaisevaa surutarinaa - surulla ei saa mässäillä. Vaikka puolison kuolema on yksi ikävimmistä asioista, mitä äidin taipaleelle voi sattua, elämässä on kuitenkin paljon hyvääkin.

Sen todisti myös haastattelemani äiti. Elämässä oli menty eteenpäin, vaikka ikävä oli syvää. Äiti totesi itse, että ikävä ei lähde ikinä, mutta suru muuttaa muotoaan.

Syvissä mietteissä ajelin juttukeikalta kotiini. Olin kiitollinen, että sain tämänkin kohtaamisen kokea. Kun elämä oikein kovasti koettelee meitä, on hyvä muistaa, että elämä menee koko ajan eteenpäin. Eilisen murheet eivät muutu huomenna iloksi, mutta huominen voi tuoda jotakin muuta, jopa ilonaihettakin.

Haastattelemani äidin tarinasta paljastui läheisten merkitys: isovanhemmat, sisarukset, omat lapset ja ystävät. Heidän merkitys kasvaa, kun elämässä on vastoinkäymisiä. Kuinka vähän muistammekaan arjen tuoksinassa, että mikä elämässä on tärkeää lopulta.

Buddhalaisen sananlaskun mukaan elämässä on vain kolme tärkeää asiaa: paljonko rakastat, kuinka ystävällisesti elät ja kuinka sopuisasti luovut niistä asioista, jotka halusit elämääsi, mutta et saanut tai jotka menetit. Ei siis tittelit, menestys, ulkoiset asiat, vaan ne sisäiset.

Jos muistelemme omia edesmenneitä läheisiämme, mitä heistä ensimmäisenä muistamme? Ehkä hymyn tai olemuksen. Jotkut ihmiset ovat luonnostaan sisäisesti kauniita, sydämeltään sivistyneitä – ja se muistetaan.

Tänä äitienpäivänä voisi jättää turhat krumeluurit vähemmälle ja olla läsnä. Muistaa äitiä, edesmennyttäkin, vaikka vain ajatuksin. Jokin kaunis sana, hyvä ele ja läsnäolo, ne ovat riittäviä.

Elämä on kohtaamista ja elämässä on kohtaamisia, joilla on merkitystä ja jotka muistaa läpi elämän – ehkä tämäkin kohtaaminen oli yksi niistä. Se on varmaa, että elämä on tässä ja nyt, ja tarkoitettu elettäväksi.

Hyvää äitienpäivää!

Katja Rantatulkkila

Kurikka-lehden toimituspäällikkö,

nelinkertainen äiti ja yksinkertainen mummo