A-
A+
Kaupunginhallituksessa oli maanantaina kolme merkittävää koulupäätöstä käsittelyssä. Hallitus ei tehnyt kuitenkaan varsinaisia päätöksiä vaan esityksiä joulukuun kaupunginvaltuustolle.
Jurvan lukiota esitti sivistyslautakunta lakkautettavaksi elokuussa 2028 ja siten, että uusia oppilaita ei enää oteta ensi syksynä. Kaupunginhallitus päätti antaa lisäaikaa siinä mielessä, että ensi syksynä kouluun otetaan vielä oppilaita, mutta lakkauttamisajankohta ei muuttunut. Esityksen teki Leena Rinta-Kiikka (kesk.) ja Arja Kananoja (kesk.) kannatti.
Kaupunginhallitus ei lähtenyt äänestämään asiasta vaan päätti yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että Jurvan lukioon otetaan oppilaita vielä ensi syksynä, jonka myötä lukio lakkautetaan elokuussa 2028.
Sivistyslautakunta oli aiemmin edellisviikolla äänestänyt täpärästi 6-5 sen puolesta, että Jurvan lukio lakkautettaisiin ekaluokkalaisten osalta jo ensi syksynä. Lautakunnassa voittanutta esittelijän ehdotusta kannattivat Blommendahl, Ala-Luopa, Huovinen, Mäntykoski, Ojala ja Saarela. Alanen, Lehtinen, Mäki-Karvia, Rajamäki ja Ranta äänestivät sen puolesta, että lukioon otettaisiin oppilaita vielä ensi syksynä.
Lukion lakkauttamisajankohtana pysyi koko ajan elokuu 2028.
Jalasjärven Metsolan koulupäätös meni kaupunginjohtajan esityksen mukaan eli koulu lakkauttaisiin 1.8.2027, mikäli kaupunginvaltuusto on samaa mieltä.
Tämä päätös tehtiin kaupunginhallituksessa äänestyksen jälkeen äänin 8-3, kun kolme hallituksen jäsentä olisi halunnut aikaistaa Metsolan koulun lakkautuksen vuodella.
Sivistyslautakunnassakin lakkautusaikataulusta oli erimielisyyksiä, mutta syksy 2027 voitti äänin 8-2.
Lautakunnassa Lauri Mäntykoski esitti Mervi Rannan ja Mari Mäki-Karvian kannattamana, että Metsolan koulu lakkautetaan 1.8.2027. Lisäaikaa koululle antaisivat Ala-Luopa, Alanen, Lehtinen, Mäki-Karvia, Mäntykoski, Ojala, Rajamäki ja Ranta. Blommendahl ja Saarela olivat esittelijän ehdotuksen kannalla, jonka mukaan koulu tulisi lakkauttaa jo ensi syksystä lähtien.
Kolmas kouluja koskeva päätösesitys liittyi kouluverkon vähimmäisrajan poistoon. Nykykäytännän mukaan koulu lakkautetaan vuoden kuluttua, jos koulun oppilasmäärä laskee alle 40:n.
Kaupunginhallitus oli yksimielisesti vähimmäisrajan poiston kannalla ja esittää sitä valtuustolle. Tämän mukaan koulun kohtalo ratkaistaisiin jatkossa muun muassa laskevan oppilasmäärän perusteella siten että huomioon otettaisiin tasavertaisen, turvallisen ja terveellisen oppimisympäristön turvaaminen, tarkoituksenmukainen opetuksen järjestäminen, koulun rakennusten kunto ja elinkaari sekä kohtuulliset koulumatkat ja kuljetusajat.
Sivistyslautakunnassa perusteltiin esitystä sillä, että oppimisen tuen lakiuudistus on tuonut opetuksen järjestäjälle velvollisuuksia, joita on aikaisempaa hankalampaa toteuttaa laajassa kouluverkossa ja pienissä kouluissa. Jos kouluverkkopäätöksiä voitaisiin tehdä ennakoiden, olisi mahdollista turvata myös toistaiseksi palkattujen luokanopettajien työpaikat.
Sivistyslautakunnassa Jukka Ala-Luopa oli esittänyt Kristian Huovisen, Mervi Rannan ja Julia Lehtisen kannattamana, että kaupunginvaltuuston vanha päätös säilytetään.
Äänestyksessä esittelijää kannatti kuusi eli Blommendahl, Alanen, Mäki-Karvia, Mäntykoski, Rajamäki ja Saarela, ja Ala-Luovan vastaehdotusta eli oppilasrajan pitämistä kannatti viisi eli Ala-Luovan lisäksi Huovinen, Lehtinen, Ojala ja Ranta.
Paperilehdessä oli virhe siinä kohtaa, että sivistyslautakunta ei äänestänyt eikä kaupunginhallitus käsitellyt kokouksessaan Jurvan lukion lakkautusajankohtaa vaan sitä, että otetaanko ensi syksynä vielä oppilaita lukioon. Jurvan lukiolle ei siis esitetty lisäaikaa vaan lakkauttamisajankohta on 2028.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide