A-
A+
Pankit ovat nähneet historiansa aikana paljon erilaisia suhdannevaihteluita ja tarinoita olisi varmasti paljon kerrottavana tältä ajalta. Sukupolvet ovat vaihtuneet niin henkilöstössä, hallinnossa kuin myös asiakkaissa. Jatkuva muutos yhteiskunnassamme on muutenkin ollut läsnä jo pitkään ja tuntuu, että muutostahti vain kiihtyy. Pitää vain kyetä menemään muutosten mukana. Erityisesti digitalisaatiossa pankit ovat olleet suunnannäyttäjiä jo varsin pitkään.
Monet pankit ovat yritysmuodoltaan osuuskuntia. Tällöin täytyy toimia niitä periaatteita noudattaen mutta toisaalta kaikkien pankkien on syytä tiedostaa myös pankkialan sääntelyn vaatimukset. Jos sääntely itsessään ei kiristy niin ainakin ohjeet tarkentuvat ja seuranta lisääntyy. Voisi sanoa, että sääntelyn vaatimusten ja osuuskuntamallin periaatteiden ristiaallokossa mekin yritämme löytää sen suotuisimman väylän edetä, jossa otamme huomioon parhaiten nämä molemmat asiat.
Ensimmäinen pointti on aina asiakkaat. Ilman heitä ei olisi pankkejakaan.
Toisena pointtina, joka voisi tärkeydessään ihan hyvin olla myös se ensimmäinenkin pointti, on henkilöstö. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aina ensin pitää olla työtä eli asiakkaita tarjolla niin sen mukaan tarvitaan henkilöstöä. Siitä ei päästä mihinkään, että ihmiset ovat yrityksen tärkein voimavara. Niin se on nyt ja niin se oli myös 100 vuotta sitten. Nostan tähän samaan ajatukseen myös hallintoon valitut henkilöt. Sitoutuminen kuvastaa sitä paljonko kenelläkin on annettavaa yhteiseen tekemiseen.
Kalenterit määrittävät arkea pankissa mutta työn suola on ehkä enemmän siinä, että emme osaa siltikään varautua kaikkeen mitä pitkienkin työpäivien aikana vastaan tulee, iloineen ja suruineen. On pidettävä mielessä hektisen elämän ja kaiken kiireen keskellä, että hyvän elämän mitta ei ole se paljonko elämässä on vuosia vaan se paljonko vuosissa on elämää. Ja pankkialalla toimiessa, jos jossakin, sitä elämää todellakin on.
Kolmas pointti on luottamus. Ammattitaitoinen, motivoitunut ja ystävällinen henkilökunta on pankkipalvelun sydän. Ratkaisevaa on myös se, että pankilla on kykyä ymmärtää asiakkaan tarpeita ja ratkaista ongelmia tehokkaasti. Nuo piirteet, jos mitkä tuovat luottamuksen tunteen. Lopputuloksena on asiakaskokemus. Se on kokonaisuus, joka muodostuu kaikista kohtaamisista ja vuorovaikutuksista asiakkaan ja pankin välillä. Hyvä asiakaskokemus rakentuu laadukkaan henkilöstön ja hallinnon vuorovaikutuksella, strategioiden ja tehokkaiden prosessien kautta. Mutta ihmiset sen tekevät.
Luottamus ja asiakaskokemus sisältävät vastuuta. Vastuullisuusajattelukin on tullut meidän alallemme yhä vahvemmin ja sen eteen täytyy tehdä töitä, ja se tulee tehdä läpinäkyväksi kaikessa tekemisessämme. Tarkemmin, kun ajattelee, niin vastuullisuus ei ole ollut pankkialallakaan viimeisen sadan vuoden aikana mikään vieras asia. Asiassa on nimittäin monia tulokulmia. Yksi niistä on se, että varsinkin paikalliset pankit ovat aina olleet alueensa merkittäviä työllistäjiä. Se on mielestäni parhaimmillaan todella vastuullinen teko. Yhteisöveronmaksusta puhumattakaan.
Voidaan todeta, että pankkitoiminnan perusperiaatteet eivät ole muuttuneet oleellisesti vuosisadan aikana mutta käytännön operatiivisen pankkitoiminnan osalta vuosisadan aikana paljon on muuttunutkin. Muutoksia on tapahtunut niin pankkitoiminnassa itsessään, palveluissa kuin asiakkaiden tarpeissa ja toimintatavoissakin. Pankin tehtävä on jatkossakin auttaa asiakkaita saavuttamaan unelmiaan kulloisenkin ajanjakson mukaisesti.
Antti Savola
Kirjoittaja on 100-vuotiaan Kurikan Osuuspankin toimitusjohtaja