A-
A+
Tarve on kasvanut ihmisten sairastavuuden ja ikääntymisen lisääntyessä.
Viime viikolla kurikkalaiset ilmaisivat kipakat mielipiteensä, kun hyvinvointialue esitteli palveluverkkouudistustaan. Kurikkalaisille ei kelpaa se, että heiltä viedään hyvin toimivia ja tarpeellisia palveluita kauas. Tilaisuudessa särähtikin korvaan hyvinvointialueen lanseeraama tarveperusteinen uudistus – eivätkö kaikki palvelut ole tähänkin saakka järjestetty nimenomaan tarpeesta.
Uudistus tietäisi maakunnassa neljän vuodeosaston lakkauttamista, Kurikasta lähtisivät kanta-Kurikan ja Jalasjärven vuodeosastot. Kurikan vuodeosasto remontoitaisiin yhteisöllisen asumisen yksiköksi ja Jalasjärvelle muuttaisi vuorohoitoyksikkö Jurvasta. Kaiken korvaajaksi on olemassa suunnitelma keskussairaalan kampukselle rakennettavasta moduulirakennuksesta yleislääketieteen osastoineen.
Hyvinvointialueen yhteensä 131 miljoonan euron alijäämäkertymä on vakava paikka. Palvelurakenteen uudistamisen lisäksi tilateen korjaamiseen on käytetty yhteistoimintamenettelyä. Vähennys voi olla satoja työpaikkoja. Sote-ala ei olekaan enää varma työllistäjä, vaikka tarve on kasvanut sairastavuuden ja ikääntymisen lisääntyessä.
Uudistus yrittääkin etsiä keinoja, kuinka työt voitaisiin tehdä tehokkaammin – siis halvemmin ja monin paikoin ilman inhimillistä otetta diginä tai etänä.
Yleisötilaisuus oli lähinnä tilanteen esittely- ja selittelytilaisuus. Moni totesi tilaisuuden jälkeen, että asiat on taidettu jo ”päättää”. Niin vakuuttavasti hyvinvointialueen johtaja Tero Järvinen kumppaneineen esitteli uudistusta ja sen vaikutuksia. Veronmaksajana sitä haluaa uskoa, että parhaansa tekevät, mutta silti jää ihmetyttämään muutoksen laajuus.
Moni on peräänkuuluttanut päätöksentekoon inhimillisyyttä, mutta tällä hetkellä näyttää euro olevan pääkonsulttina. Ei ihme, jos palveluiden käyttäjiä pelottaa, siirrelläänkö heitä nyt Seinäjoen, Alajärven ja Kurikan välillä. Uskaltaako tässä edes vanheta enää enempää?
Kurikkalaisia kiukuttaa etenkin se, että Kurikan tuliterä sote-keskus alennetaan asemaksi ja ”jonnekin Alavudelle” rakennetaan hyvinvointialueen rahoilla uusi. Nekin rahat ovat poissa palveluiden järjestämisestä.
Moneen kertaan käytetty, kulunut, mutta edelleen toimiva hölmöläisvertaus peiton jatkamisesta osuu tälläkin kertaa hyvin. –KR