A-
A+
Katja Rantatulkkila
Kuusikymppinen rakennusalan yrittäjä Tuomo Haavisto on puolisen tuntia aiemmin tullut töistä Vaasasta. Koti on täynnä elämää, kun hänen ja Pirkon viisi lasta lapsineen ovat piipahtaneet käymään. Olohuone käy pieneksi, kun paappa istahtaa kymmenen lapsenlapsen kanssa lattialle ja ottaa porukan nuorimmaisen syliinsä. Tai läsnä olevan porukan, sillä yhdestoista on vasta muutaman päivän ikäinen eikä ole joukon jatkona, vielä.
– Onhan tämä jollakin tapaa erilaista kuin omien lasten kanssa aikanaan. Ainakin kuri on löystynyt, Haavisto nauraa.
Hän oli vasta 19-vuotias, kun tuli isäksi. Hän kokee olleensa valmis isäksi nuorena eikä tunne, että olisi pitänyt tehdä mitään erityistä toisin.
– Oikeastaan vanhin lapsista oli Pirkolla mukana valmiina, kaikki vieraammat eivät välttämättä edes tiedäkään sitä. Mutta samaa porukkaa kaikki, Haavisto toteaa ja lisää hieman ylpeyttä äänessään, että ensimmäinen oli ikään kuin mallikappale.
Lapset ovat nyt aikuisia kaikki: Mira 41-, Jussi 36-, Samuli 33-, Matias 29- ja Anne 26-vuotias. Kun Haavisto puhuu lapsistaan ja lastenlapsistaan, puheessa vilisee useaan otteeseen sana lauma.
– En nyt osaa sanoa, millainen isä olen ollut, mutta kuria pitää olla, että tällaisen lauman kanssa on pärjännyt, hän nauraa.
– Meillä on ollut sellaiset vanhanajan kasvatusperiaatteet, lyöty ei tietenkään ole, mutta on pitänyt olla niin kuin sanotaan.
Kasvatus ja kuri eivät todennäköisesti ole olleet liian ankaria. Siitä kertonee se, että jälkikasvu piipahtelee paapan ja mumman luona tämän tästä – miltei joka päivä joku ainakin.
– Lastenlapset käyvät melko usein, aina joku on paikalla. Kaikki asuvat kolmen kilometrin säteellä, että lyhyt matka käydä. Eivätpähän vieraannu meistä. Kolme muksua kokeili asua jonkun aikaa Seinäjoella, mutta ovat tulleet takaisin Kurikkaan. Kurikassa on hyvä ja turvallista asua.
Perhe on tiivis ja yhteistä tekemistä on ollut siitä lähtien, kun omat lapset olivat pieniä – vieläkin väki harrastaa yhdessä
– Omien muksujen kanssa käydään pelaamassa joskus padelia ja talvella tykkään hiihtää. Koko porukalla tehdään erilaisia retkiä. Eilen oltiin makkaranpaistoretkellä Luovankylän näkötornilla ja joskus on oltu onkimassa Jyllinkoskella.
Haaviston pihapiiriin nousee talvisin erilaisia lumiveistoksia, joista erikoisin on ollut muumiperhe.
– Pirkkohan se meillä keksii, mitä tehdään ja mihin mennään, Haavisto kehaisee vaimoaan ja toteaa tämän pitäneen perhepaletin kasassa muutenkin vuosien varrella.
– Yritän pitää aina pari viikkoa lomaa, että on päästy yhdessä lomalle. Maailmalla on paljon mielenkiintoisia paikkoja. Joitakin kaukomatkoja on tehty ja ehkä Japani on ollut mieleenpainuvin. Kaikki muksut on myös käytetty Thaimaassa, Haavisto sanoo ja esittelee eteisen seinällä olevia valokuvia eksoottisista reissuista, joilla lapset ja lastenlapset ovat olleet mukana.
Haastattelun aikana tuvassa tapahtuu. Yksi lastenlapsista käy näyttämässä satuttamaansa sormea välillä paapalle. Toinenkin käy pikaisesti juttusilla. Paappa ei häiriinny, päinvastoin, aikaa ja huomiota riittää jokaiselle.
– Tottahan sitä välillä kaipaa rauhaakin ja kyllä me rauhassa saadaan ollakin, kun on kaksin tähän jääty. Toisaalta elämää pitää olla. Olisi ollut aika tyhjää ilman lapsia ja nyt ilman näitä lastenlapsia.
Haavisto itse kasvoi 10-lapsisen perheen nuorimmaisena. Lapsuudenkoti oli Tuiskulankylässä, mettässä, kuten hän itse sanoo.
– Sitä leikittiin puuautoilla ja ammuttiin ritsoilla, ja aina oli kaveria, kun sisaruksia oli paljon. Meitä oli seitsemän poikaa ja kolme tyttöä.
Omaa isäänsä Haavisto ei ole koskaan ajatellut erityisemmin esikuvana, mutta sanoo hänen olleen rehti ja mukava äijä.
– Varmasti joitakin vaikutteita omasta kotikasvatuksesta on tullut mukaan, vaikka en samanlainen olekaan kuin oma isäni, eri alallakin olen, hän miettii.
Isänpäivänä Tuomo Haavisto saa laumansa kasaan, kun väki tulee juhlistamaan isää ja paappaa.
– Yleensä syömme porukalla ja usein itse keittämääni ruokaa. Teen myös kaakut, yleensä pitsikakkua. Jos Brita-kakkua pitää olla, sen tekee Pirkko.
Isänpäivän viettäminen tuntuu Haavistosta mukavalta: juhlimisen arvoinen päivä, kun saa laumansa saman katon alle.
– Eihän se ole turha päivä ollenkaan, jos se saa lapset käymään tai muistamaan muuten isää. Vaikka sitä vaaraa itsellä ei ole, etteivätkö lapset ja lastenlapset kävisi, Haavisto naurahtaa vilkaistessaan laumaansa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Katja Rantatulkkila
Kuusikymppinen rakennusalan yrittäjä Tuomo Haavisto on puolisen tuntia aiemmin tullut töistä Vaasasta. Koti on täynnä elämää, kun hänen ja Pirkon viisi lasta lapsineen ovat piipahtaneet käymään. Olohuone käy pieneksi, kun paappa istahtaa kymmenen lapsenlapsen kanssa lattialle ja ottaa porukan nuorimmaisen syliinsä. Tai läsnä olevan porukan, sillä yhdestoista on vasta muutaman päivän ikäinen eikä ole joukon jatkona, vielä.
– Onhan tämä jollakin tapaa erilaista kuin omien lasten kanssa aikanaan. Ainakin kuri on löystynyt, Haavisto nauraa.
Hän oli vasta 19-vuotias, kun tuli isäksi. Hän kokee olleensa valmis isäksi nuorena eikä tunne, että olisi pitänyt tehdä mitään erityistä toisin.
– Oikeastaan vanhin lapsista oli Pirkolla mukana valmiina, kaikki vieraammat eivät välttämättä edes tiedäkään sitä. Mutta samaa porukkaa kaikki, Haavisto toteaa ja lisää hieman ylpeyttä äänessään, että ensimmäinen oli ikään kuin mallikappale.
Lapset ovat nyt aikuisia kaikki: Mira 41-, Jussi 36-, Samuli 33-, Matias 29- ja Anne 26-vuotias. Kun Haavisto puhuu lapsistaan ja lastenlapsistaan, puheessa vilisee useaan otteeseen sana lauma.
– En nyt osaa sanoa, millainen isä olen ollut, mutta kuria pitää olla, että tällaisen lauman kanssa on pärjännyt, hän nauraa.
– Meillä on ollut sellaiset vanhanajan kasvatusperiaatteet, lyöty ei tietenkään ole, mutta on pitänyt olla niin kuin sanotaan.
Kasvatus ja kuri eivät todennäköisesti ole olleet liian ankaria. Siitä kertonee se, että jälkikasvu piipahtelee paapan ja mumman luona tämän tästä – miltei joka päivä joku ainakin.
– Lastenlapset käyvät melko usein, aina joku on paikalla. Kaikki asuvat kolmen kilometrin säteellä, että lyhyt matka käydä. Eivätpähän vieraannu meistä. Kolme muksua kokeili asua jonkun aikaa Seinäjoella, mutta ovat tulleet takaisin Kurikkaan. Kurikassa on hyvä ja turvallista asua.
Perhe on tiivis ja yhteistä tekemistä on ollut siitä lähtien, kun omat lapset olivat pieniä – vieläkin väki harrastaa yhdessä
– Omien muksujen kanssa käydään pelaamassa joskus padelia ja talvella tykkään hiihtää. Koko porukalla tehdään erilaisia retkiä. Eilen oltiin makkaranpaistoretkellä Luovankylän näkötornilla ja joskus on oltu onkimassa Jyllinkoskella.
Haaviston pihapiiriin nousee talvisin erilaisia lumiveistoksia, joista erikoisin on ollut muumiperhe.
– Pirkkohan se meillä keksii, mitä tehdään ja mihin mennään, Haavisto kehaisee vaimoaan ja toteaa tämän pitäneen perhepaletin kasassa muutenkin vuosien varrella.
– Yritän pitää aina pari viikkoa lomaa, että on päästy yhdessä lomalle. Maailmalla on paljon mielenkiintoisia paikkoja. Joitakin kaukomatkoja on tehty ja ehkä Japani on ollut mieleenpainuvin. Kaikki muksut on myös käytetty Thaimaassa, Haavisto sanoo ja esittelee eteisen seinällä olevia valokuvia eksoottisista reissuista, joilla lapset ja lastenlapset ovat olleet mukana.
Haastattelun aikana tuvassa tapahtuu. Yksi lastenlapsista käy näyttämässä satuttamaansa sormea välillä paapalle. Toinenkin käy pikaisesti juttusilla. Paappa ei häiriinny, päinvastoin, aikaa ja huomiota riittää jokaiselle.
– Tottahan sitä välillä kaipaa rauhaakin ja kyllä me rauhassa saadaan ollakin, kun on kaksin tähän jääty. Toisaalta elämää pitää olla. Olisi ollut aika tyhjää ilman lapsia ja nyt ilman näitä lastenlapsia.
Haavisto itse kasvoi 10-lapsisen perheen nuorimmaisena. Lapsuudenkoti oli Tuiskulankylässä, mettässä, kuten hän itse sanoo.
– Sitä leikittiin puuautoilla ja ammuttiin ritsoilla, ja aina oli kaveria, kun sisaruksia oli paljon. Meitä oli seitsemän poikaa ja kolme tyttöä.
Omaa isäänsä Haavisto ei ole koskaan ajatellut erityisemmin esikuvana, mutta sanoo hänen olleen rehti ja mukava äijä.
– Varmasti joitakin vaikutteita omasta kotikasvatuksesta on tullut mukaan, vaikka en samanlainen olekaan kuin oma isäni, eri alallakin olen, hän miettii.
Isänpäivänä Tuomo Haavisto saa laumansa kasaan, kun väki tulee juhlistamaan isää ja paappaa.
– Yleensä syömme porukalla ja usein itse keittämääni ruokaa. Teen myös kaakut, yleensä pitsikakkua. Jos Brita-kakkua pitää olla, sen tekee Pirkko.
Isänpäivän viettäminen tuntuu Haavistosta mukavalta: juhlimisen arvoinen päivä, kun saa laumansa saman katon alle.
– Eihän se ole turha päivä ollenkaan, jos se saa lapset käymään tai muistamaan muuten isää. Vaikka sitä vaaraa itsellä ei ole, etteivätkö lapset ja lastenlapset kävisi, Haavisto naurahtaa vilkaistessaan laumaansa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Katja Rantatulkkila
Kuusikymppinen rakennusalan yrittäjä Tuomo Haavisto on puolisen tuntia aiemmin tullut töistä Vaasasta. Koti on täynnä elämää, kun hänen ja Pirkon viisi lasta lapsineen ovat piipahtaneet käymään. Olohuone käy pieneksi, kun paappa istahtaa kymmenen lapsenlapsen kanssa lattialle ja ottaa porukan nuorimmaisen syliinsä. Tai läsnä olevan porukan, sillä yhdestoista on vasta muutaman päivän ikäinen eikä ole joukon jatkona, vielä.
– Onhan tämä jollakin tapaa erilaista kuin omien lasten kanssa aikanaan. Ainakin kuri on löystynyt, Haavisto nauraa.
Hän oli vasta 19-vuotias, kun tuli isäksi. Hän kokee olleensa valmis isäksi nuorena eikä tunne, että olisi pitänyt tehdä mitään erityistä toisin.
– Oikeastaan vanhin lapsista oli Pirkolla mukana valmiina, kaikki vieraammat eivät välttämättä edes tiedäkään sitä. Mutta samaa porukkaa kaikki, Haavisto toteaa ja lisää hieman ylpeyttä äänessään, että ensimmäinen oli ikään kuin mallikappale.
Lapset ovat nyt aikuisia kaikki: Mira 41-, Jussi 36-, Samuli 33-, Matias 29- ja Anne 26-vuotias. Kun Haavisto puhuu lapsistaan ja lastenlapsistaan, puheessa vilisee useaan otteeseen sana lauma.
– En nyt osaa sanoa, millainen isä olen ollut, mutta kuria pitää olla, että tällaisen lauman kanssa on pärjännyt, hän nauraa.
– Meillä on ollut sellaiset vanhanajan kasvatusperiaatteet, lyöty ei tietenkään ole, mutta on pitänyt olla niin kuin sanotaan.
Kasvatus ja kuri eivät todennäköisesti ole olleet liian ankaria. Siitä kertonee se, että jälkikasvu piipahtelee paapan ja mumman luona tämän tästä – miltei joka päivä joku ainakin.
– Lastenlapset käyvät melko usein, aina joku on paikalla. Kaikki asuvat kolmen kilometrin säteellä, että lyhyt matka käydä. Eivätpähän vieraannu meistä. Kolme muksua kokeili asua jonkun aikaa Seinäjoella, mutta ovat tulleet takaisin Kurikkaan. Kurikassa on hyvä ja turvallista asua.
Perhe on tiivis ja yhteistä tekemistä on ollut siitä lähtien, kun omat lapset olivat pieniä – vieläkin väki harrastaa yhdessä
– Omien muksujen kanssa käydään pelaamassa joskus padelia ja talvella tykkään hiihtää. Koko porukalla tehdään erilaisia retkiä. Eilen oltiin makkaranpaistoretkellä Luovankylän näkötornilla ja joskus on oltu onkimassa Jyllinkoskella.
Haaviston pihapiiriin nousee talvisin erilaisia lumiveistoksia, joista erikoisin on ollut muumiperhe.
– Pirkkohan se meillä keksii, mitä tehdään ja mihin mennään, Haavisto kehaisee vaimoaan ja toteaa tämän pitäneen perhepaletin kasassa muutenkin vuosien varrella.
– Yritän pitää aina pari viikkoa lomaa, että on päästy yhdessä lomalle. Maailmalla on paljon mielenkiintoisia paikkoja. Joitakin kaukomatkoja on tehty ja ehkä Japani on ollut mieleenpainuvin. Kaikki muksut on myös käytetty Thaimaassa, Haavisto sanoo ja esittelee eteisen seinällä olevia valokuvia eksoottisista reissuista, joilla lapset ja lastenlapset ovat olleet mukana.
Haastattelun aikana tuvassa tapahtuu. Yksi lastenlapsista käy näyttämässä satuttamaansa sormea välillä paapalle. Toinenkin käy pikaisesti juttusilla. Paappa ei häiriinny, päinvastoin, aikaa ja huomiota riittää jokaiselle.
– Tottahan sitä välillä kaipaa rauhaakin ja kyllä me rauhassa saadaan ollakin, kun on kaksin tähän jääty. Toisaalta elämää pitää olla. Olisi ollut aika tyhjää ilman lapsia ja nyt ilman näitä lastenlapsia.
Haavisto itse kasvoi 10-lapsisen perheen nuorimmaisena. Lapsuudenkoti oli Tuiskulankylässä, mettässä, kuten hän itse sanoo.
– Sitä leikittiin puuautoilla ja ammuttiin ritsoilla, ja aina oli kaveria, kun sisaruksia oli paljon. Meitä oli seitsemän poikaa ja kolme tyttöä.
Omaa isäänsä Haavisto ei ole koskaan ajatellut erityisemmin esikuvana, mutta sanoo hänen olleen rehti ja mukava äijä.
– Varmasti joitakin vaikutteita omasta kotikasvatuksesta on tullut mukaan, vaikka en samanlainen olekaan kuin oma isäni, eri alallakin olen, hän miettii.
Isänpäivänä Tuomo Haavisto saa laumansa kasaan, kun väki tulee juhlistamaan isää ja paappaa.
– Yleensä syömme porukalla ja usein itse keittämääni ruokaa. Teen myös kaakut, yleensä pitsikakkua. Jos Brita-kakkua pitää olla, sen tekee Pirkko.
Isänpäivän viettäminen tuntuu Haavistosta mukavalta: juhlimisen arvoinen päivä, kun saa laumansa saman katon alle.
– Eihän se ole turha päivä ollenkaan, jos se saa lapset käymään tai muistamaan muuten isää. Vaikka sitä vaaraa itsellä ei ole, etteivätkö lapset ja lastenlapset kävisi, Haavisto naurahtaa vilkaistessaan laumaansa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide