A-
A+
Millä perusteella päätöksiä tehdään: sulle-mulle- vai faktaperusteisesti?
Kaupungin talousinfossa kävi selväksi, että mammutti-investointien aika on ohi – kunhan 16 miljoonan euron Kurikka-talo saadaan tehtyä ja Kettukallion päiväkoti on valmis. Siihen päälle pari pallokenttää, Monnarin katon korjaus ja Jurvan hankkeet päälle. Siinä on tekemistä ja meillä kurikkalaisilla maksamista vuosiksi eteenpäin.
Talousjohtaja Laura Ala-Renko toppuuttelee kuitenkin kauhistelemasta vuosittain nousevaa lainakantaa. Maksukykyä on ja kunnon maksusuunnitelmakin. Jos lainaa on pitänyt ottaa rakentamiseen, sitä on tänäkin vuonna maksettu jo noin 15 miljoonalla eurolla pois. Tulevina vuosina investointitahti hiljenee valtuuston yhteisestä tahdosta, mutta pakollisiin on satsattava.
Talousarviota kaupungin johto pitää tulevaisuuteen katsovana ja pitkäjänteisenä tervehdyttäjänä. Tätä moni kurikkalainen toivoo. Erityisesti kritiikkiä viime aikoina on saanut Kurikka-talo, jota moni pitää ylimitoitettuna hankkeena. Toisaalta 16 miljoonan euron satsaus 110 henkilön työpaikkaan, onko se lopulta paljon? Tuiskulan koulu maksoi aikanaan 9,5 miljoonaa euroa, ja taisipa Jalasjärven koulu maksaa noin tuplat. Ei sillä, etteivätkö molemmat koulut olisi olleet tärkeitä ja tarpeellisia, mutta eikö 110 henkilön työpaikka ole aivan yhtä tärkeä satsaus. Kurikka-talo nähdään liian usein vain pröystäilynä tai hallintopalatsina, kun sen todellisuudessa pitäisi rakentua koko Kurikan yhteiseen käyttöön.
Talousarviokirjan esipuheessa kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa lupailee kulttuurille tiloja Kurikka-taloon. Kulttuuriväki muistaa lupaukset, joita matkan varrella on tehty ennenkin. Nyt, kun Kurikka-talo on vihdoin toteutumassa, on korkea aika kysellä kaikilta esittävän taiteen tekijöiltä, millaisia tarpeita olisi. Ja vastaajienkin kannattaa pitää mielessään maltti – kunhan nyt saisi toimivat ja moneen muuntuvat tilat, ei pelkkää höttöä.
Kurikka-talo äänestytti kaupunginhallituksessa. Muutamat olisivat olleet valmiita leikkaamaan viitisen miljoonaa pois kustannusarviosta. Nyt hanke etenee budjettivaltuustoon lähes alkuperäisessä 16 miljoonan euron arviollaan. Vaikka hallituksen puheenjohtaja Olavi Kandolin vakuuttelee, että luottamushenkilöt ovat yhtä mieltä talon tarpeellisuudesta, mitään ei ole vielä valtuustossa siunattu loppuun. Kovin levottomia kuuluu kuitenkin Jalasjärvellä, jossa yksi valtuutettu sosiaalisessa mediassa miltei uhkaili alkavansa periaatteesta vastarannan kiiskiksi, jos Metsolan koulu lakkautetaan.
Ihmetellä täytyy, että millä perusteella päätöksiä tehdään: sulle-mulle- vai faktaperusteisesti? Toivottavasti uhkaus ei todennu budjettivaltuustossa. Kannattaa muistaa, että valtuusto käyttää kaupungin ylintä päätäntävaltaa, se ei ole leikkikehä. –KR