Pyry on parasta, mitä tapahtunut

Katja Rantatulkkila

Pyry-pojan veikeä virne pistää isän hymyilemään. Poika hypähtelee sylissä ja isä koettaa hypyttää viisikuukautista pikkusankaria. Sankariksi poikaa, ja isääkin, voi huoletta kutsua. Poika on tehnyt isän elämästä vihdoin täyden ja isä taas – noh, hän palasi radoille ja on joutunut aloittamaan monen asian alusta noin viisi vuotta sitten sattuneen onnettomuuden jälkeen.

– Kyllä Pyry on parasta, mitä minun elämässä on tapahtunut, Olli Koskela, 32, sanoo Hanna-vaimo vierellään.

Pyry on oikeastaan ihme, sillä Ollin ja Hannan ei koskaan pitänyt saada lasta, asiantuntijoiden mukaan.

– Olihan se shokki, kun lääkäri sanoi, että 90 prosenttia on elotonta, ei liiku mikään. Ettei pysty lapsia saamaan. Ja kun Hanna kertoi, ettei ilmeisesti voi tulla raskaaksi, ajattelimme, että asia on sitten siinä. Ei voi mitään, Olli Koskela kertaa.

Mutta koska elämä on yllätyksiä täynnä, ei se jättänyt yllätyksittä tässäkään kohtaa. Hanna tuli raskaaksi ja nyt perheessä vauhtia antaa viiden kuukauden ikäinen Pyry.

– Aivan käsittämätön juttu, tuntui aivan mahtavalta, Koskela sanoo.

Ikänsä aktiivisesti liikkunut ja urheillut Koskela siirtyi moottoriurheilun pariin vuonna 2004 vain 12-vuotiaana. Ensin käsissä pyörivät moottorikelkat, sitten mönkijät ja crossipyörät. Elämää tahdittivat ajaminen ja kilpailut.

Kolme suomenmestaruutta sekä EM-sarjan hopea ja pronssi kertoivat, että poika osaa ajaa ja hyvin. Kun ajaminen hiipui, hän perusti oman tiimin ja toimi mekaanikkona ja kuskien tukena. Sitten kohtalo puuttui peliin.

– Se oli kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 2019. Kaaduin crossipyörällä. Sikäli pieni kaatuminen, mutta pyörä tuli päälle. Siinä paikassa en ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, mutta kun jalat alkoivat tuntua oudoilta, kuin eri paria, ihmettelin, että mikäs nyt oikein on.

Koskela pyysi kaveriaan ottamaan crossipyörän päältään ja auttamaan ylös, mutta tämä kieltäytyi. Hän sanoo olevansa kiitollinen kaverinsa harkintakyvystä: kun jalat eivät liiku, kyseessä on jotakin vakavaa. Kaatuminen oli vaurioittanut L1- ja Th12-nikamia eli suomeksi sanottuna rikkoi selän.

–L1-nikama oli pirstaleina. Jos minut olisi autettu pystyyn, olisi selkäydin mennyt poikki. Kun ambulanssiväki tuli paikalle ja alkoi leikata vaatteita pois, alkoivat isot kivut. Sain varsinaisen hevosenannoksen kipulääkkeitä, että pysyin paikoillani. Oma hengittäminenkään ei lopulta toiminut, minut nukutettiin ja laitettiin hengitysputki. Siihen loppuvat omat muistikuvat.

Vammat kuvattiin ja Koskela siirrettiin leikattavaksi Tampereelle. Kun hän seuraavana aamuna heräsi teho-osastolla, hänellä ei ollut mitään käsitystä tapahtumista.

– Kun hoitaja kertoi, mitä oli tapahtunut ja mitä minulle oli tehty, nauroin, että älä höpäjä. Olin tuohon saakka kuvitellut, että olen kuolematon. Jos joku paikka kropassa menee rikki, käsi tai jalka, se korjataan ja sitten vaan jatketaan. Sellainen mielikuva minulla oli itsestäni. Se ei vaan mennytkään ihan niin.

Koskela sai selkäydinvamman, jossa hänen tapauksessaan on kyse nuppineulan pään kokoisesta sirusta selkäydinkanavassa ja pienestä nirhamasta, mutta vamma on vakava.

– Onneksi en ollut teholla kovin pitkään, ja vanhemmat ja muu perhe saivat vierailla. Myös kavereiden vierailulla oli iso merkitys toipumisessa. Sairaalassa olin pari kuukautta, mutta kuntoutus jatkui sen jälkeen.

Jalkoihin jäi pysyvää vammaa ja nykyään kävely onnistuu parhaiten jalkoihin asennettavien jalkatukien turvien. Mutta Koskela ei ole antanut periksi.

– Mottoni on ollut, etten halua jättää mitään tekemättä. Jos jotakin en pysty tekemään kuin ennen, teen vaikka eri tavalla sitten, konstit kyllä löytyy.

Noin kuukauden päästä sairaalasta pääsyn jälkeen ensimmäisistä askelista fiilis nousi. Kävelyn opettelun lisäksi vammalla oli vaikutusta muihinkin kehon lihastoimintoihin, myös intiimipuolella. Koskela sanoo avoimuuden ja huumorin olleen parasta lääkettä monessa tilanteessa.

– Joskus on vahinko käynyt marketin ovella ja ei siinä ole auttanut kuin pyörtää ja todeta, ettenpä ole koskaan päästänyt housuihin kaupassa. Jos tuollaisia asioita, joille ei itse voi mitään, alkaisi liikaa häpeilemään, ei pysty elämään. Vahinkoja on sattunut, mitä erikoisimmissa tilanteissa, mutta huumorilla niistä on yleensä päästy eteenpäin.

Aktiivisena ja tekevänä Koskela ei aikonut jäädä neljän seinän sisälle murehtimaan kohtaloaan. Elämää helpottamaan asennettiin avanne, jonka Koskela sanoo aukaisseen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

– Ennen avannetta istuin tunnista kahteen vessassa, että sain tyhjennettyä suolen, ettei vahinkoja kävisi. Reissujen takia se tuli hankalaksi ja tilanteet jännittivät, että kuinka käy, tuleeko varren kanssa, Koskela toteaa ja lisää, että nyt elämä on huolettomampaa.

Elämänmuutos on ollut valtava, sen Koskelakin myöntää. Se huoleton, moottoriurheilulle elänyt kaveri on joutunut kulkemaan pitkän tien nykyhetkeen. Koskela sanoo, että on vanha elämä ja uusi elämä.

– Aika vähän vanhaa on jäljellä. Motocross-touhut jäivät pois. En halua enää satuttaa itseäni, vaikka harrastaminen olisikin mahdollista, hän toteaa.

Aivan täysin mies ei ole kuitenkaan moottoriurheilua jättänyt. Miehellä on oma ruuvauspaikka, ”paikallinen Latela”, jossa aika kuluu yksin ja kavereiden kanssa. Moottoriurheilulajiksi on tullut drifting eli suoraan suomeksi käännettynä sivuluisussa ajaminen. Lajissa ei ole kyse pelkästään nopeudesta, vaan tuomaristoon vaikutetaan sulavuudella, luistokulmalla, ajolinjan valinnalla ja tyylillä.

– Ostin auton tietämättä lajista oikeastaan yhtään mitään ja olen opetellut ajamaan. Suurin muutostyö autoon olivat polkimet ja isompi penkki, menestystäkin driftingissä saavuttanut Koskela sanoo.

Elämä vaikuttaa olevan nyt mallillaan, vaikka onnettomuus vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

– Käyn edelleen selkäydinvammapolilla kontrolleissa, tunto- ja lihasvoimakokeissa ja kuvauksissa, että tiedetään, miten selässä kaikki pysyy kohdillaan. Fysioterapiassa käyn pari kertaa viikossa, teen selkä- ja jalkajumppaa sekä erilaisia tasapainojuttuja.

Pyry-poika elävöittää Ollin ja Hannan arkea, ja vanhempien mukaan pojalla riittää virtaa.

– Olisikohan isähänsä tullut, hän naurahtaa.

Olli Koskela kertoi tarinansa Kurikan Invalidien tilaisuudessa viime viikon maanantaina Intolassa ja sai yleisöltä kannustavaa palautetta.

– Toki vaikeitakin päiviä on ollut, ja varmasti yhä tulee, mutta minulla on ympärillä valtavan hieno verkosto, oma perhe, vanhemmat ja ystävät.