A-
A+
Paulaharjun koulun oppilaat kirjoittivat jouluisia runoja ja tarinoita sekä piirsivät joulupiirustuksia lukijoidemme iloksi.
Joulupukin tontuista tuli ilkeitä. Joulupukki pakkaa rekeä. Sitten tapahtuu ilkeitä touhuja. Grinch laittaa joulumuorin pataan. Joulupukki menee rekeensä ja kysyy tontuita: - Kuka maalasi rekeeni? Sitten Joulupukki käyttää jouluntaikaa. Sitten Grinch vie tontut. Joulupukki menee Grinchin luo, ja alkaa tappelu tontuista. Joulupukki tarvitsee vettä. Hän soittaa muorille ja pyytää vettä. Pukki voittaa Grinchin. Pukki vie tontut pajaansa. Jouluaatto on pian. Muori ottaa kipulääkettä. Tontut heräävät hyviksi muuttuneina. Tontut hyppäävät reippaina rekeen: - Hop, hop! Porot matkaan!
Aleksi Hedman, 3C
Joulutontut menivät seikkailemaan. Oli tosi pimeää, mutta tonttuja ei haittaa. He vain kurkkivat ikkunoista ja sitten he näkevät ilkeän koiran. Kuinka tontuille käy? No katsotaan. Yksi tontuista sanoo: -Ei ole hätää.-Hau, hau! koira haukkuu. -Iik! pelästyvät tontut. -Okei on ainakin minulla pupu pöksyissä. -Nyt ollaan valmiita ainakin tässä. -Sitten vielä satayhdehdeksänkytkuusi taloa. -Mutta kun katson listaa, niin mehän olemme tehneet työmme, eli me voimme nyt lähteä kotiin.
Adele Kuusisto, 3C
Joulupukin pajassa on lahjat varastettu. Joulu on pilalla. -Mitä me nyt tehdään? Joulupukki vaikeroi. -Meidän pitää pelastaa joulu! Joulupukki huudahti. -Kuka ne on varastanut? ihmetteli muori. -Meidän pitää löytää lahjat. Lähdetään etsimään! Pukki päätti. Tontut olivat ottaneet lahjat. -Voi ei! Antakaa ne lahjat! Muuten joulu on pilalla, Joulupukki komensi. -Siinä ne lahjat ovat, tontut palauttivat paketit. -Kiitos! Tulkaa tontut! Pitää mennä jakamaan lahjoja. Mennään rekeen, Joulupukki hoputti.
Eetu Koivuniemi, 3C
Unelias joulupukki meni viemään porkkanaa poroille. Joulupukki säikähti, kun lahjat oli varastettu. Joulupukki kertoi kaikille, myös poroille, että lahjat oli varastettu. Hän meni etsimään kaikkialta, myös wc:stä. Hän meni tonttukylään kysymään, ovatko tontut ottaneet lahjat. Tontut vastasivat: -Emme ole! Joulupukki sanoi: -No hö!
Joulupukki meni takaisin Korvatunturiin. Hän meni koristelemaan joulukuusta ja meni syömään joulupiparia. Hän meni joulumuorin keittiöön. Lahjoja ei vieläkään löytynyt. Joulupukki meni katsomaan työpajaan. Hän meni katsomaan myös valvontakameraa ja näki, kun oli vienyt lahjat tonttukylään, kun oli kävellyt unissaan. Joulupukki juoksi tonttukylään. Hän meni tonttujen pajaan ja otti lahjat mukaan Korvatunturille. Pukki meni viemään lahjat rekeen ja hän vei ne taloihin. Joulu pelastui.
Eevi Rajala, 3C
Olipa kerran pieni piparitalo. Sen oli rakentanut Joulumuori omin pikku kätösin. Joulumuori oli laittanut piparitaloon kaksi pipariukkoa. Aamu sarastaa. Joulumuori tuli tarkastamaan piparitaloa. Se oli kunnossa. Mutta yhtäkkiä piparitalo murenee, ja Joulumuori alkaa kiljumaan. Piparit alkavat puhua.Yhtäkkiä Joulumuori rauhoittuu, eikä enää kilju. Joulumuori tarkastelee itseään ja hän on hengissä.
– Ihme kyllä, olen hengissä, Joulumuori ihmettelee.
Onneksi joulu ei mennyt pilalle.Yhtäkkiä hän tuntee selkänsä takana jotain hassua. Häntä kutittaa selästä. Joulumuori kääntyy ja järkyttyy. Ne ovat hänen piparinsa! Ne kutittivat häntä. Joulumuori alkoi nauramaan. Piparit liittyivät nauruun. Joulupukki tuli katsomaan, kun hän oli kuullut hihitystä. Joulupukki kysyy: -Mitä täällä tapahtuu?
Joulumuori ei vastaa, koska hän piilottelee pipareita. Joulumuori antoi pipareille nimiksi Joulukuusi ja Joulukoriste.
– Ok, Joulupukki vastaa epäillen. Hän lähtee opettamaan Tonttuakatemiaa.
Tonttuakatemia on täynnä tonttuja. Tonttuakatemiassa opetetaan tonttutaitoja. Joulumuori huokaa helpotuksesta. Ovi narahtaa ja piparit hyppäävät Joulumuorin sylistä, koska he pelästyivät. Piparit kysyvät Joulumuorilta: -Miksi ovi narisee?
Joulumuori lähti tarkastamaan ovea ja tuli yllättävän nopeasti takaisin, ja hänen takanaan tuli pukki. Pukki tahtoi nähdä, mitä Joulumuorin takana oli. Joulumuorin oli pakko näyttää pukille, että piparit elivät. Pukki ei suuttunut vaan ihaili pipareita.Illalla pukki ja piparit makoilivat pukin sängyssä. Oli rauha Korvatunturilla.
Eili Niemi, 3C
Oli viikko ennen joulua. Kaulaharjun koulussa ei kuitenkaan joulumieltä ollut, paitsi 2C-luokalla. Kaikki tiuskivat toisilleen ja tönivät toisiaan. Edes versot ja aikuiset eivät saaneet tälle loppua, edes rautakangesta vääntäen. Mutta 2C ei tiennyt sitä, kunnes erään välitunnin jälkeen.
– Ottakaa enkun kirjat ja tarkistetaan läksyt! pyysi Sonja.
– Mutta ope voidaanko katsoa ekana tuo kirje? pyysi Inka.
– Mmm, joo, vastasi Anu-mari.
– Tässä lukee, että teidän pitää pelastaa joulumieli, luki Sonja.
Oppitunti on loppumassa.
– Ope,me ollaan myöhässä välkältä! valitti Rapa.
– Rapa, pääset ihan kohta! huusivat muut.
Kun välitunti alkoi, kaikki paitsi Rapa miettivät, miten joulumieli pelastetaan.
– Entä jos pyydetään, etteivät muut oppilaat enää kinastele? kysyi Orvokki.
– Ei, se toimi, vakuutti Eemil.
– Mikä tuo on? kysyi Mika.
Se oli tonttukyyti.
– Tulkaa kyytiin! huikkasi tonttu.
– Ei me voida, tyrmäsi Inka.
– Kyllä me voidaan. Tämä liittyy siihen kirjeeseen, varmisti Peetu.
He hyppäsivät kyytiin ja lähtivät kohti tuntematonta
– Onko tämä joku Supermarsu-juttu? kyseli Varpu.
–Joo! innostui Henni.
– Ei, vastasi tonttu.
–Kohta ollaan Korvatunturilla, kertoi tonttu.
– Saako siellä pipareita? uteli Eemil.
– Joo, tuoreita, naurahti tonttu.
–Mihin sitten? mietti Nelli.
–Varmaan joulupukin eteen! tiuskaisi Mika.
–No sinnepä juuri, jatkoi tonttu.
He menivät joulupukin luokse.
–Sieltähän te tulette, sanoi joulupukki.
–Te olette ainoat, jotka voivat pelastaa joulumielen, vaikeroi pukki.
–Eikö muuta? ihmetteli Eeli.
– Ei, vakuutti pukki.
– Tämänkö takia tultiin seitsemän tuntia? raivosi Eemil.
Siten he menivät koululle. Siellä aika ei ollut kulunut yhtään. Välituntikellot soivat.
– Ope, ope me saatiin tehtävä pelastaa joulumieli! iloitsi Ella.
Ekana he koristelivat koulun. Sen jälkeen he tekivät pukukilpailun, jossa kaikki voittivat. Projekti loppui jouluateriaan.
Eino Eemil Niemi, 3C
Olipa kerran unohteleva poro, joka unohti vahtia arvokkaita lahjoja. Päivää ennen joulua poro oli mennyt syömään ruohoa ja unohti vahtia lahjoja. Silloin joku oli varastanut osan lahjoista. Kun poro juoksi paikalle, ketään ei näkynyt. Poro jatkoi syömistä ja yhtäkkiä joku tuli varastamaan lisää lahjoja. Nyt poro ei jatkanut syömistä,vaan jäi katsomaan, kuka varas oli? Lahjoja katosi yhä,eikä ketään vieläkään näkynyt. Mutta varas olikin vain pajan apulaistonttu. Sitä ei näkynyt, koska se oli niin pieni. Se oli hakenut lisää lahjoja paketoitavaksi.
Ellen Autio, 3C
Olipa kerran joulupukki, jolla oli kuumetta. Hänellä oli kolme päivää ennen jouluaattoa kuusikymmentäyhdeksän astetta kuumetta. Joulumuori tuli katsomaan joulupukkia. Hän sanoi joulupukille että, sinun ei olisi pitänyt olla kahdenkymmenen asteen pakkasessa avantouinnilla juuri ennen jouluaattoa. -Kyllä tämä tästä hättsiuh, pukki aivasteli. -Minä tuon sinulle sipulimaitoa, Joulumuori ilmoitti. -Sano samalla tontuille että tuovat minulle uudet joulutoivelistat, Joulupukki pyysi. -Selvä! Joulumuori lupasi.
Kaksi tuntia myöhemmin oli katsottu, mitä lapset toivovat. -Voisinkohan minä mennä vaahtokylpyyn? pohti Joulupukki. -Minä keitän sinulle puuroa, Muori sanoi. -Voi ei! Huomenna on jouluaatto! Ja minulla on vielä yskää! Joulupukki vaikeroi. Seuraavana aamuna Joulupukki sanoi helpottuneena: -Onneksi minulla ei ole enää kuumetta. No niin lähdetään tontut! Illalla syödään sitten kunnon pöperöt.
Inkeri Mäkelä, 3C
Metsän eläimillä on juhla. Tonttu haluaa syödä kakkua. Lumiukko nauraa pupulle. Joulupukki antaa lahjan pupulle. Poro juoksee eteenpäin. Lyhyt tonttu seisoo joulukuusen edessä. Etana on hidas. Joulukuusessa on paljon karkkeja. Kaikilla on hauskaa.
Khanh Linh Nguyen, 3C
Koululaiset ovat menneet ihan normaalisti kouluun. Yhtäkkiä koulu onkin pukin verstas. He menevät sinne ja ihmettelevät, miksi siellä on niin hiljaista. He huomaavat yskintää ja katsovat pajaan ja huomaavat, että pukki on flunssassa. Apua! Huomenna on jouluaatto. He menevät pukin luo, ja pukki kuiskaa, että lahjat on varastettu!
Koululaiset menevät etsimään lahjoja verstaasta. Yksi paketti on kuitenkin pajassa. Koululaiset menevät lelupajaan, ja sieltä löytyi kaikki paketit! Koululaiset pääsevät kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä he saisivat entistä enemmän lahjoja ja hyvää ruokaa Joulupukki lupasi.
Mikael Lammi, 3C
Jotain kummallista tapahtui jouluaattona piparitalossa. Piparit heräsivät eloon. Piparit riehuivat Joulumuorin keittiössä. Joulumuori oli kauhuissaan, kun näki oman keittiönsä! Piparit heittelivät kattiloita, kulhoja, leipiä ja lahjoja. Joulumuori meni kertomaan Joulupukille. Pukki nappasi piparit. Piparit yrittivät päästä pakoon. Pukki nukahti, eikä nähnyt, kun piparit pääsivät pakoon.
Kun pukki tuli katsomaan pipareita, hän ihmetteli, että missä piparit olivat. Pukki katsoi kaikkialta: ullakolta, kellarista, keittiöstä ja olohuoneesta. Piparit olivat piilossa kylpyhuoneessa. Piparit pelkäsivät paljon. Pukki näki piparit ja nappasi ne piparitaloon. Pukki halusi syödä ne. Piparit kuulivat pukin puheen. Kun muori tuli, niin piparit menivät muorin luo. Pukki ihmetteli, että miten piparit menivät muorin luo. Pukki kysyi muorilta: -Miksi piparit tulivat luoksesi? -Koska minä leivoin ne, muori vastasi. Lopulta muori ja pukki söivät piparit.
Petja Tuori, 3C
Olipa kerran aivan normi piparkakku.Yhtäkkiä piparkakut heräävät henkiin ja katsovat ympärilleen.Sitten piparit alkavat riehumaan joulumuorin keittiössä. Sitten tapahtuu se, mitä kukaan ei halua kuulla. Nimittäin yksi piparkakku huutaa: -Minulla on nälkä! Ja sitten myös muut kuulevat sen, ja kaikki alkavat syömään toisiansa .Kun tappelu on loppunut, niin jäi enää yksi piparkakku jäljelle. Sitten joulumuori tuulee keittiöönsä ja huomaa, että taikina on loppu. Joulumuori katsoo kaappeihin, mutta taikinaa ei ollut missään. No sitten joulumuori päättää syödä viimeisen piparkakun.
Rafael Mäntykoski, 3C
– Koska me päästään viemään rekeä? Lennart poro ihmetteli.
– No en tiedä, Leila poro vastasi
– Ho-ho-ho! joulupukki tuli.
– Joulupukki, päästäänkö me viemään sua? Lennart kysyi.
– Ei.Tulin antamaan ruokaa, mutta tällä kertaa saatte hakea syötävät itse, joulupukki sanoi.
–Oikeesti? Leila kysyi.
–Joo, joo, joulupukki sanoi.
Kun porot olivat hakemassa ruokaa, seuraa katastrofi.
Kuukauden kuluttua:
– Ho-ho-ho, mitä on tapahtunut? pukki ihmetteli.
Siellä oli sotkua.
–Ei haittaa, menkää nyt takaisin pilttuuseen.
–Joo, joo, mennään, mennään, Leila valitti.
– Ho-ho-ho nyt pääsette viemään minua, joulupukki sanoi vihdoin.
Lennartin unelma toteutui.
Senni Tuori, 3C
Joulutontut ovat päivää ennen jouluaattoa tonttukyässä koristelemassa mökkejä.
Joulutontut eivät ole saaneet vielä lahjoja, joten he saavat idean. Tontut haluavat varastaa lahjat, ennen kuin pukki lähtee viemään lahjoja lapsille. Tontut menevät pukin pajaan ja ottavat lahjat. Tontut jakavat lahjat tonttukyläläisille ja itselleen.
Heti kun tontut ovat lähteneet, niin pukki tulee pajalle ja laittaa viimeiset lahjat kassiin. Pukki huomaa, että lahjat ovat kadonneet. Hän etsii, mutta ei löydä niitä mistään. Huomenna on jouluaatto. Pukki ei voi myöhästyä.
Pukki lähtee tonttukylään ripeästi. Pukki koputtaa joka oveen tonttukylässä. Jospa joku tietäisi lahjoista. Tontut jakavat edelleen lahjoja yhdessä samassa mökissä. Pukki koputtaa viimeiseen oveen ja löytää lahjat ja tontut. Voi, miten pukki ilahtuu! Pukki kantaa lahjat rekeen ja lähtee viemään lahjoja tonttujen kanssa. Silti kaikki tontut saivat yhden lahjan, koska he ovat auttaneet pukkia paketoimisessa.
Veea Varvikko, 3C
Tonttu oli salainen,
joka oli pukin alainen.
Oli tontulla iso työ,
ja siihen meni koko yö.
Oli salainen yö,
ja tontut pipareita syö.
Adele Kuusisto, 3C
Pian on jouluyö
silloin alkaa pukin työ.
Mitä tontut ulkona tekee?
Taitavat odottaa pukkia rekeen.
Muori vielä puuroa keittää,
mantelinkin sekaan heittää.
Pukki matkalleen lähti,
taivaalla loisti yksi tähti.
Aleksi Hedman, 3C
Korvatunturilla on kuusi
ja se on aika uusi.
Ulkona on pukki,
ja kotona on ukki.
Kaverilla on kinkku,
jonka koristeena on minttu.
Pihalla tonttu vilahtaa,
ja kello kilahtaa.
Alexandra Peresoleac, 3C
Korvatunturilla oli pukki,
hänen kaverinaan oli ukki.
Taivaalla oli joulun taikaa,
korvatunturilla oli joulunaikaa.
Taivaalla oli tähti,
ja joulupukki jo lähti.
Taivaalla sataa lunta,
ja koko väki näki unta.
Eetu Koivuniemi, 3C
On joulukuu jee,
mut kesä on parempi
Jouluna sataa lunta,
maa on täynnä lunta.
Korvatunturilla on tonttu
ja pöydällä on monta joulupiparia.
Joululoma on kohta loppu
ja pitää mennä kouluun ja töihin.
Jouluna saa leikkiä lumisotaa.
Eevi Rajala, 3C
On joulun aika,
ja tähtitaivaalla taika.
Muori keittää puuroa,
ja maahan tulee kuuroa.
Puurolautasella kauha,
ulkona tähtinauha.
Ulkona joku vilahtaa,
ja kello kilahtaa.
Ulkona on kuusi,
ja tonttu toiselle huusi,
-Hei Eki! tule täyttämään reki.
Eili Niemi, 3C
Äitini riisipuuroa keittää,
ja lapset lumipalloja heittää.
Piparitalo pöydässä odottaa,
kun kuusen valot pimeässä hohtaa.
Ilmassa on hiukan taikaa,
joulu on ihanaa aikaa.
Eino Niemi, 3C
Taivaalla loisti tähti,
ja joulupukki matkaan lähti.
Joulupukki lahjoja toi,
ja joulumieltä ilmaan loi.
Ihmiset näkivät unta,
että ulkona satoi lunta.
Pihalla tonttu vilahtaa,
ja Petterin kello kilahtaa.
Joulupukin pajassa tehdään taikaa,
mutta paljon menee aikaa.
Ellen Autio, 3C
Taivaalla loisti tähti,
kun pukki matkaan lähti.
Tonttu ikkunasta livahtaa,
kun puurokello kilahtaa.
Mummo puuroa keittää,
ja koiralle namuja heittää.
Puuro koko väelle maistuu,
samalla kinkku paistuu.
Lapset näki pukin reen,
Eki huusi, että minä bäkkärin teen.
Taika on kuin lunta,
iloitsee koko kunta.
Pian on jouluyö,
tämä on pukin työ.
Inkeri Mäkelä, 3C
Tonttu nukkuu kupissa ja
vatsa on täynnä puuroa.
Tonttu näkee unta ja
maassa on paljon lunta.
Joulukynttilä pöydällä palaa ja
tonttun ajatukset salaa.
Linh Nguyen, 3C
Pihalla tonttu vilahtaa,
ja kello lakin kilahtaa.
Ulkona on kaunis sää,
siellä punainen ukki tää.
Polun pukki lumeen teki,
jotta löytyisi reki.
Pian alkaa pukin työ,
siinä taitaa mennä koko yö.
Mikael Lammi, 3C
Taivaalla paistoi tähti,
kukahan korvatunturilta lähti.
Muori teki puuroa,
taivaalta satoi lumikuuroa.
Tarkkaili lapsia tonttu,
kuin tiessä oli monttu.
Pukilla on reki,
jonka hän itse teki.
Muori teki piparitalon,
jonka ikkunasta paistoi valo.
Petja Tuori, 3C
Oli pihalla tonttu
ja tiessä pieni monttu.
Taivaalla tuikkii tähti
ja joulupukki pajalle lähti.
Tämä on joulun aikaa,
kaikkialla on taikaa.
Korvatunturilla on yö,
ja tontuilla salainen työ.
Tontut rakensivat piparitalon
ääressä kynttilän valon.
Rafael Mäntykoski, 3C
Korvatunturissa on joulun aika,
ja poro säikkyy raketteja.
Paketin huomaa koira Ville,
oli apuna varis Ille.
Ongelman ratkaisee,
ja vyön katkaisee.
Senni Tuori, 3C
On joulukuun 23. yö,
kun kello kahtatoista lyö.
Reki oli melkein täynnä lahjoja,
kun pukki niitä teki.
Tonttu ikkunassa vilahtaa,
kun lakin päässä kello kilahtaa.
Ikkunasta näkyi piparitalo,
jonka sisällä oli valo.
Pukki savupiippuun lahjan heittää,
kun lahjat kuusen peittää.
Pukki on melkein myöhässä,
tontut on pipareita syömässä.
Veea Varvikko, 3C
Olette varmaan joskus kuulleet Korvatunturista, Joulupukin maasta, jossa ihmeet tapahtuu. Pian kuitenkin on jo joulu, mutta tällä kertaa jotain on pielessä.
Joulupukki nukkuu ja tontut tulevat kertomaan kiireellistä asiaa.
– Joulupukki, Joulupukki, jotain kamalaa on tapahtunut! tietokonetonttu huusi.
– M-mitä tapahtuu? Joulupukki kysyy unisena.
– Joku on mennyt sotkemaan järjestelmät, ja nyt kaikki maailman lapset ovat “tuhmia”, tietokonetonttu vastasi.
– Mitä? Miten näin on päässyt käymään? Joulupukki ihmettelee.
– En tiedä, ainoat joilla on pääsy järjestelmään ovat sinä, Joulumuori ja minä, tietokonetonttu vastasi.
– Lahjatonttu tulee huoneeseen.
– No mitä sinä täällä teet? Joulupukki kysyi.
– Jotain kamalaa on tapahtunut! lahjatonttu kertoo.
– Mitä sielläkin? No mitä on tapahtunut? Joulupukki kysyi hämmentyneenä.
– Kaikki lahjat ovat kadonneet! lahjatonttu huusi.
– Tämä tästä vielä puuttuikin, keillä on pääsy lahja varastoon? Joulupukki kysyi.
– Sinne on pääsy vain sinulla, minulla ja muorilla, lahjatonttu kertoo.
Porojenvaljastajatonttu tulee sisälle.
– Joulupukki porot ovat karanneet! porojen valjastaja huusi.
– Miten tämä kaikki tapahtuu samana päivänä?? Mitä ihmettä täällä tapahtuu?? Paras soittaa muorille, Joulupukki sanoo.
– No hei Pukki! Mitä asiaa? Muori kysyy.
– Päämajassa tapahtuu kaikkea kamalaa, tule äkkiä käymään! Pukki huusi.
– Selvä selvä minä olen tulossa.
Muori astuu huoneeseen.
– Mitä täällä on nyt käynyt? Muori kysyy hyvin ihmetellen.
– No, asioita on käynyt niin paljon, etten jokaista yksityiskohtaa kerkeä kertomaan mutta tiedostot ovat muutettu, lahjat kadonneet ja porot karanneet, Pukki sanoo.
– Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Muori kysyy.
– Ei me tiedetä, sen takia sinut tänne kutsuttiin, asiat pitäisi saada kuntoon huomiseksi eikä meillä ole siihen aikaa! lahjatonttu sanoo.
Joulu on huomenna ja asiat on sekaisin, kaikki on huomenna hyvin. Vai onko? No mennään kuitenkin tässä välissä katsomaan keittiöön.
Joulupukki ja muori astuvat sisään.
– No mitäs nyt, ei me millään kaikkea keritä korjata ajoissa, Joulumuori sanoi.
– Niin, mutta… Joulupukki änkytti.
– Mutta mitä? Muori kysyi hämmentyneenä.
– Sinä olet ainoa, jolla on pääsy tiedostoon, lahjavarastoon ja porojen luokse minun ja tonttujen lisäksi, Joulupukki sanoi.
– Mitä? Epäilettekö te nyt minua? Miksi minä jotain tällaista tekisin? Muori hätäili.
– Ei ei, minä vain mietin, että olisitko vahingossa vaikka hukannut avaimesi? Pukki kysyi.
– En tässähän minun avaimeni ovat (kuuluu rapinaa). Mikä tuo oli? Muori selitti.
– En tiedä, se kuului tuolta keittiön kaapista, Joulupukki sanoi.
– Minä katson, Joulumuori sanoi epäillen.
– Kuka sinä olet? Joulupukki ihmetteli.
– Ja mitä sinä täällä teet? Joulumuori kysyi.
– Olen Kaneli, ja mitäkö täällä teen? Olen täällä pilaamassa teidän joulun, Kaneli sanoi.
– Mutta miksi, miksi haluat pilata joulun? Joulumuori kysyi.
– Koska te unohditte minut, olin ennen täällä töissä, ja olin paras, mutta sitten te vain palkkasitte uusia työntekijöitä, eikä minulla ollut enää mitään töitä. En saanut tehtyä enää mitään, koska minulla ei ollut kotia eikä rahaa, Kaneli sanoi.
– No mutta pitikö sinun silti pilata kaikkien muitten joulu? Pukki kysyi.
Lahja-ja tietokonetonttu sekä porojen valjastaja tulivat.
– Kaneli? Mitä sinä täällä teet? tietokonetonttu kysyi.
– Olitko sinä tämän kaiken takana? porojevaljastatonttu kysyi.
– Mihin sinä edes katosit? lahjatonttu kysyi.
– Olen täällä pilaamassa joulun, mihin katosin? Menin tekemään suunnitelmaa pilata Korvatunturin, Kaneli sanoi.
– No mutta mitä asiaa tontuilla oli? Joulupukki kysyi.
– Löysin porot! Ne olivat tallin takana syömässä karkkikeppejä, porojenvaljastaja sanoi.
– Ja minä sain tiedostot korjattua! tietokonetonttu sanoi.
– Sekä minä löysin lahjat! Ne olivat korvatunturin kellarissa piilossa, lahjatonttu kertoi.
– Eli joulu on pelastettu? Muori kysyi.
– Kyllä vain, Pukki vastasi.
– Taas te sen teitte! Pilasitte minun suunnitelman! Kaneli huusi.
– Mutta Kaneli kyllä sinä voit tänne takaisin muuttaa, Muori sanoi.
– Niin täällä on vaikka kuinka monta tyhjää huonetta, tontut sanoivat.
– Ai oikeastiko? Ette kai te sitten unohda minua? Kaneli kysyi.
– Me lupaamme, mennään nyt syömään puuroa, ja unohdetaan tämä, Joulupukki sanoi. Seuraavana päivänä pukki lähti viemään lahjoja tavalliseen tapaan ja joulu pelastui.
Hilja Honkala
Joulutarina
Oli Joulukuun ensimmäinen päivä ja kello oli 17.45. Oli tosi pimeää, koska talvena on tosi kylmä ja pimeää, vaikka olisi aamu. Yksi poika nimeltään Alex rakastaa lunta ja hänen vanhempansa aina antaa hänen mennä ulos, jos ei ole tosi kylmä ja ei sada liikaa lunta. Mutta eräänä päivänä Alex halusi mennä ulos, niin hän tosi nopeasti laittoi ulkovaatteensa ja meinasi mennä ulos ilman äidin ja isän lupaa. Äiti joi kahvia rauhallisena, mutta heti kun hän näki Alexin menemässä ulos, hän huusi: ”Alex! Älä mene ulos! Siellä sataa liikaa lunta ja on tosi kylmä!” Alex jäätyi oven eteen, katsoi äitiä ja huusi takaisin: “Mutta äiti! On kivaa mennä ulos!” Äitiä alkoi ärsyttää, koska hänellä oli tosi rauhallinen aika. Niin hän huutaa, että mene omaan huoneensa. Alex suuttui, otti ulkovaatteet pois ja meni omaan huoneensa. Hän oli tosi suuttunut, että hän ei tullut ulos huoneestaan koko päivänä. Alex vaan leikki leluillaan, hän on rauhoittunut, mutta ei halua tulla ulos huoneesta. Joku koputti ja avasi oven. Se oli äiti, kädessä lautanen, missä oli hyviä pipareita. Alex katsoi äitiä silmiin ja juoksi hänen luokse ja antoi hänelle halin. Äiti oli hämmentynyt, kun Alex halasi äitiä. Hän kysyi alexilta: ”Hei Alex? Alex? Mikä on ja miksi annat minulle halia?” Äiti kysyi. Alex katsoi ylös ja sanoi: ”Anteeksi Äiti, kun mä huusin takas. Minua vain vähäsen ärsytti.” Äiti huokaisi ja hymyili: ”Ei se haittaa Alex, joskus ei ole hyvä päivä ja joskus on hyviä päiviä.” Äiti sanoi rauhallisesti. Siinä päivänä äiti ja Alex söi pipareita iloisena.
Vuosi oli 1997, kello oli 2.32 aamulla. Yksi tyttö nimeltään Liisa rakasti joulua, tykkäsi niin paljon joulusta, että heti, kun joulu loppui, hän halusi että joulu tulisi takaisin. Hän on 6-vuotias ja hän uskoo, että joulupukki on oikeasti olemassa. Mutta eräänä päivänä, kun oli jouluaatto, hän heräsi yöllä, koska hänellä oli jano ja halusi kylmää vettä. Hän ei ikinä uskoisi, mitä hän on näkemässä.
Liisa hyppäsi sängystä ja käveli hiljaa, hän myös katsoi tosi hienoja joulukoristeita, mitä hän ja Liisan vanhemmat tekivät yhdessä. Hän meni portaita alas, ja heti, kun hän oli menossa keittiöön, hän huomaa, että jokin on siellä keittiössä. Liisa alkoi pelottaa, kuka se oli. Oliko se varastajia? Oliko se heidän naapurin kissa? Ei, ei se voi olla naapurin kissa, koska ei kissat ole noin isoja. Hän hiljaa laittoi keittiön valot päälle ja näki joulupukin! Hän jähmettyi paikalleen ja joulupukki kääntyi hitaasti. Joulupukki oli syönyt kaikki piparit! Liisa meinasi kiljua, mutta joulupukki äkkiä meni Liisan lähelle ja äkkiä sanoi: ”Shh! Sinun vanhemmat voisi herätä, jos kiljut tosi kovaa!” Liisa meni heti hiljaiseksi ja sanoi takaisin: ”Oletko se oikea joulupukki?” Liisa kysyi iloisena, Joulupukin silmät suurensi, mutta hän sitten hymyili: ”No tottakai minä olen se oikea joulupukki!” Liisa oli tosi iloinen ja meinasi kertoa, mitä hän haluaa joululahjaksi. Mutta joulupukki sanoi: ”Noni Liisa, sinun pitää mennä nukkumaan, että saat tosi paljon energiaa huomenna ja avata sinun kaikki lahjasi!” Liisan silmät suurensi ja sanoi: ”Okei!! Selvä!” Sitten Liisa äkkiä antoi joulupukille halin ja äkkiä meni portaat ylös omaan huoneeseen. Hän hyppäsi sänkyyn ja yritti nukkua, mutta tajusi, että hän ei ikinä ottanut sitä tosi kylmää vettä mukaansa. Mutta nyt hän ei jaksa hakea sitä. Häntä vähäsen ärsytti, mutta hän kuuli jotain liikkuvan hänen vieressään. Hän huomasi sen tosi kylmän vesi kupin hänen pöydällä ja pieni tyttönukke sen juoman vieressä, ja sillä tonttu nukella oli lappu, missä sanoi: ”Älä kerro sinun vanhemmille, että näit joulupukin!” Ja siinä Liisa oli tosi iloinen, että hän sai hänen kupin missä oli kylmää vettä ja näki joulupukin.
Marissa Keväänranta
Olipa kerran tonttu, joka oli kadonnut. Mutta mistä se alkoi?
Tämä “tonttu” oli kaikista harvinaisin. Joulupukki miettii, että mihin tonttu oli kadonnut.
Joulupukki kysyi myös muilta tontuilta, olisivatko he nähneet harvinaista tonttua. Harvinaisen tontun nimi oli Petteri.
Joku muu tonttu kysyi:
– Ehkä jos joku olisi ottanut Petterin?
– Enpä oikein usko, sanoi Pukki.
– Mutta mitä jos? sanoi toinen tonttu.
Petteri oli kadonnut viime yönä kello 20.15. Valvontakameroissa ei näkynyt, että Petteri olisi mennyt ovesta pois.
Oli mennyt jo kaksi päivää Petterin katoamisesta. Pukki alkoi jo huolestua. Yksi tontuista meni katsomaan toimistoa. Toimistossa oli puoliksi syöty pipari.
– Miksi joku oli jättänyt hyvän piparin, Menen kyllä kertomaan pukille, sanoi tonttu.
– Tuohan on myrkytetty pipari! huusi joulupukki.
– Mitä jos… Petteri söi piparia ja pyörtyi? tonttu mietti.
– Voihan nyt pipari! huudahti Pukki.
Joku oli myrkyttänyt Petterin piparin ja Petteri oli pyörtynyt, mutta mitä sitten tapahtui? Yksi tontuista meni varastoon ja siellä oli Petterin tonttulakki.
Joulupukki meni heti painamaan hätänappia!
– Missä minä olen? kysyi Petteri.
– Petteri sinä teet lahjoja vain ilkeille lapsille! sanoi mustakaapuinen henkilö.
– En voi tehdä, Joulupukki on sanonut niin, Petteri sanoi.
– Siinä tapauksessa et pääse täältä pois, naurahti mustakaapuinen henkilö.
Silloin Petteri teki ilkeille lapsille lahjoja. Petteri ei ollut iloinen yhtään.
Silloin, kun toimistossa oli painettu hätänappia, niin tontut etsivät johtolankoja.
Kukaan ei ollut mennyt katsomaan ulos. Ulkona oli tontun ja sitten jonkun muun jäljet.
– Hei pukki, miksi täällä ulkona on tontun ja sitten jonkun muun isot jäljet? ihmetteli tonttu.
– PETTERI ON VIETY! jokin iso, toinen tonttu huudahti.
– Kaikki etsimään Petteriä, Pukki huusi.
Sitten Petterin piti mennä viemään lahjoja ulos. Petteri meni hiljaa hiipien pukin luo.
Muut tontut vei Petterin paketoimat lahjat kilteille lapsille.
Niin Pukki sai takaisin Petterin ja joulu ei mennyt pilalle.
Jade Koivunen
Olipa kerran joulupukki, joka valmisteli rekeä matkaansa varten. Mutta juuri ennen lähtöä hän muisti, että hän ei ollut muistanut syödä pipareitansa. Mutta ne ei ollut mitään normi pipareita, vaan taika pipareita, jotka antoivat kyvyn hypätä katolta toiselle, joten joulupukki kiirehti syömään piparit. Mutta kun hän meni takaisin pihalle, hän huomasi, että reki oli poissa.
Mitä missä on REKENI! huutaa pukki.
Tämä ei voi olla totta. Pukki oli menemässä sisälle heittämään takkinsa naulakkoon, kunnes hän näki reen jäljet menevän suoraan tiheään metsään. Silloin pukki meni kiukkuisena seuraamaan reen jälkiä metsään. Joulumuori odotti ja odotti, kunnes hän huomasi, että joulupukki ei ollut lähtenyt viemään lahjoja, vaan mennyt metsään. Hätäisenä muori kysyy tontuilta apua. Niinpä tontut ja muori meni metsään etsimään pukkia, mutta sitten he totesivat, että hän oli kateissa. Suru silmillä he menivät kotiin, kunnes he kuulivat koputuksen ovesta. Se oli pukki.
JIHUU! muori ja tontut huutaa.
Missä sinä olit? muori kysyy.
Korjaamassa rekeä tallissa, pukki sanoo.
Mutta sinähän menit metsään reen perään, muori sanoo.
Ei en olin hakemassa poroja metsästä ne halusivat syödä kuusenhavuja ja sitten huomasin että reki oli rikki joten menimme korjaamaan sen, sanoo pukki.
Mutta nyt meidän pitää lähteä viemään lahjoja, joulupukki sanoo.
Pukki huutaa: -Muori saanko minäkin tulla?
Totta kai, tule vaan, pukki vastaa.
Minä haen takkini, muori sanoo pukille.
Joo tule äkkiä, että kerkeämme viedä lahjat myös Ville sedälle ja Jere ja Lauri Veljille, pukki hoputtaa.
kirjoittanut.
Aamos Majaniemi
Syksy on ohi.
Lumi alkaa peittää maan.
Joulu jo lähestyä saa,
kuusi koristeltu ja
piparit paistettu.
Illat nopeasti pimenee ja
jouluyönä tähdet kirkkaina taivaalla loistaa.
Emilia Myllymäki
Tarinamme alkuun kauas tuntureiden ja maiden paikkaan nimeltä raikapukin maa. Olet kenties kuullut tarinoita joulupukista, mutta tämä on jotain aivan muuta. Raikapukki on likainen, ilkeä, joulu puuroa vihaava, ällöttävä ja parsakaalia mussuttava joulun vihaaja.
Sinä jouluna, kun raikapukki oli pieni, hän odotti lahjojen avaamista, mutta pettyi saamiinsa lahjoihin hyvin paljon. Raikapukki oli pienenä valtavan hyvä keppostelija ja sen takia joulupukki oli antanut hänelle pelkkiä hiiliä.
Niinpä raikapukki päätti kostaa pukille. Hän oli keksinyt kauheimman koston, jota on koskaan ollut. Ja nyt yli 30 vuoden päästä hän on keksinyt mahtavimman tavan pilata joulu. Hän matkusti reellä, kunnes oli korvatunturilla. Siellä hän ryntäsi suoraan lahjapakettiosastolle ja avasi jokaikisen lahjan ja vei ne omaan rekeensä. Silloin paikalle ilmestyi joulupukki. Joulupukki katsoi hieman hämmentyneenä, mitä lahjapajassa oikein tapahtuu, mutta raikapukki jatkoi työtään ja nauroi ilkeällä äänellään. Raikapukki juoksi rekensä luo ja otti sieltä hiiltä, tiputti maahan ja lähti pois. Joulupukkia jäi vieläkin ihmetyttämään, mitä juuri oli tapahtunut ja miksi? Seuraavana aamuna heti kuun poistuttua raikapukki oli taas matkalla korvatunturille mukanaan yö sumutetta. Raikapuki kiiti nopeasti pukin työ huoneeseen ja sanoi tontuksi pukeutuneena
– Pukki, Pukki! Tonttulassa on tapahtunut uusi kamaluus!huusi raikapukki tontuksi pukeutuneena.
– Taasko? ihmetteli Pukki.
Mutta kuka olisi arvannut, mitä seuraavaksi tapahtuu?
Raikapukki otti taskustaan yösumutetta ja pamautti pussin suoraan pukin naamaan. Raikapukin suunnitelma toimi ja pukki nukkui, kuin tukki.
Raikapukki laittoi pukin sängyn alle jatkamaan uniaan. Sitten hän puki pukin vaatteet, leikkasi leluhevoselta hännän ja laittoi sen kiinni omaan harmaaseen partaansa. Mutta juuri, kun raikapukki alkoi taas nauraa ilkeällä äänellään, kymmeniä pieniä tonttuja tuli hänen luokseen ja alkoivat kysyä kiperiä kysymyksiä. Raikapukin pää ei enää jaksanut tonttujen kitäjäviä ääniä ja juoksi ulos huutaen:
Auttakaa, pienet peikot jahtaavat minua!
Niinpä joulumuori otti raikapukkia korvasta kiinni ja sanoi:
Palautapas meidän tekemät lahjat ja lopeta joulun pilaaminen!
Ainiin ja Joulupukki, missä hän on? kysyi muori ihmeissään.
– Sää-sängyn alla lupaan palauttaa hänet ennalleen, Raikapukki sanoi vapisevalla äänellään.
Niinpä suoraan Joulumuorin käskystä Raikapukki juoksujalkaa lähti joulupukin luo. Raikapukki palautti joulupukin ennalleen ja palautti kaikki ryöstävänsälahjat. Raikapukki vei lahjoja aamusta iltaan lahjateleportin kautta. Tästä hyvästä joulupukki antoi raikapukille isoimman näkemänsä lahjan. Lahjassa oli kaunis reki kullankeltainen. Raikapukki innostui ja kiitti joulupukkia saamastaan lahjastaan. Joulumuori katsoi kiitollisena Raikapukin iloisuutta ja hämmennystä, jonka pukki ja muori olivat hänelle antaneet. Ja siihen Muori vielä isoon ääneen tokaisi:
Hyvää joulua teille kaikille!
Näin loppui tarina Raikapukista ja joulun pilaamisesta.
Tarinan opetus oli, ettei kannata olla ilkeä.
LOPPU.
Netta Pukkila
Olipa kerran Joulupukki. Hän heräsi ja lähti syömään aamupalaa. Totta kai siellä on puuroa, koska se on paras aamupala ikinä. Sitten, kun hän on syönyt puuron, hän lähti valmistamaan rekeä. Joulupukki korjasi rekeään yli päivän. Lopulta hän sanoi: Huhhuh!
Joulumuori, tuli ja sanoi: Tämä on hienompi kuin maailman uusin auto! Hyvin tehty.
Ja sitten Joulupukki meni avantoon.
– Onneksi en jäätynyt, joulupukki sanoi.
Joulupukki lähti matkaan ja reki oli loistokunnossa. Mutta sitten reki tarvitsee joulupuuroa. Ja muori meni äkkiä tekemään joulupuuroa. Justiin ja justiin reki pääsi matkaan ja kaikki olivat iloisia. :)
Jere Sahakangas
Pukki tykkää moottorikelkoista ja nopeudesta. Joulupukin lempimoottorikelkkamerkit on Lynx ja Polaris. Pukki päätti, että jakaa lahjat moottorikelkalla. Mutta tontuilla ei ollut vielä pikkukelkkoja.
Sitten pukki lähti Polariksen myymälälle ostamaan pikkukelkkoja. Kun pukki oli ostanut kelkat, niin hän lähti viemään niitä tontuille.
Jouluaattona pukki lähti viemään lahjoja moottorikelkalla. Sitten pukki meni liukkaalle tielle ja veti siellä lintaa niin, että kaatui ojaan. Lahjat meni ihan mäsäksi ja koko joulu meni pilalle.
Ilmari Teerimäki
Olipa kerran pieniä lapsia, jotka eivät uskoneet joulupukkiin. Lapset luulivat, että vanhemmat olivat aina ostaneet ja paketoineet lahjat. Lapset aina valvoivat yön ennen joulua katsomassa, että milloin joulupukki olisi tulossa. Mutta lapset aina nukahtivat ennen kuin joulupukki olisi tullut heidän taloon. Joulupukki aina odotti ja odotti, siihen, kun lapset nukahtivat. Heti, kun lapset nukahtivat, hän meni taloon savupiipusta heidän kotiin hänen säkin kanssa. Hän otti lasten lahjat säkistä ja laittoi ne joulukuusen alle.
Seuraava vuosi oli aika vaikea. Talossa oli kaikki valot päällä vielä odottamassa joulupukkia, koska he eivät uskoneet vieläkään joulupukkiin. Kun lapset odottivat joulupukkia, hän oli jo hyppimässä kattojen päällä toisille taloille, eikä käyttänyt hänen aikaa yhteen taloon.
Lapset nukahtivat taas ennen kuin joulupukki oli tullut. Tällä kertaa siinä oli pipareita ja maitoa pöydällä joulupukille. Lapset olivat nukahtaneet sohvalle, kun joulupukki oli tullut savupiipusta taloon. Joulupukki oli juonut ja syönyt piparit ja maidon ennen, kun hän laittoi lahjat joulukuusen alle. Lapsilla oli ollut herätys joka puolen tunnin välein, että näkee onko joulupukki olemassa vai ei. Kello oli 2.30 ja herätys oli soinut. Lapset vihdoin näkivät joulupukin. He olivat ihan järkyttynyt siitä, kun joulupukki oli heidän edessä. Lapset katsoivat, että piparit oli syöty ja maito juotu. Lapset vihdoin uskoivat, että joulupukki oli ihan oikea.
Kendrea Chia
Oli luminen aamu ja RaitaPaita tuli takaisin sisään taloon.
– No niin… Lumityöt on tehty! Mitäs seuraavaksi? RaitaPaita kysyi ja otti kengät pois.
– Riippuu, mitä haluaisit tehdä? KultaSormus vastasi ja laittoi kirjansa pöydälle.
– Me voisimme tehdä pipareita! RaitaPaita iloitsi ja lähti heti keittiöön.
– Kai me teemme pipareita, KultaSormus huokaisi ja käveli myös keittiöön.
RaitaPaita katsoi läpi keittiön kaappeja ja etsi joka nurkasta.
– Ehkä sinä unohdat, että me emme edes vielä ostaneet piparitaikinaa, KultaSormus ajatteli.
– Miksi et heti sanonut? Nytten jonkun pitää lähteä kauppaan! RaitaPaita sanoi dramaattisesti ja vilkaisi KultaSormusta.
– Sinä lähdet hakemaan! Minä aina teen kaiken, RaitaPaita jatkoi ja osoitti KultaSormusta.
– Okei sitten, KultaSormus vastasi ja käveli pois keittiöstä.
Kun KultaSormus lähti, RaitaPaita alkoi ottamaan muita tarvittavia.
RaitaPaita otti jauhot, piparimuotit, piparikuorrutteet ja kaksi essua.
KultaSormus käveli pois talon pihasta ja kohti kauppaa.
Kun hän pääsi kauppaan, hän käveli suoraan leivonta tarvikkeille ja katsoi läpi hyllyjen. Hän lopulta löysi piparitaikinan ja otti sen hyllystä.
KultaSormus käveli kohti kassaa ja laittoi piparitaikinapakkauksen hihnalle.
– Tämä olisi noin 3 euroa ja 40 senttiä, kassatäti kertoi.
– Tässä, KultaSormus vastasi ja antoi kassatädille rahat.
– Kiitos! Hyvää päivän jatkoa! Kassatäti sanoi.
– Kiitos, samoin, KultaSormus vastasi ja otti piparitaikinapakkauksen mukaansa ennen, kun hän käveli ulos kaupasta.
KultaSormus käveli taloon ja otti kengät pois.
– Ostikko sen piparitaikinan!? RaitaPaita huudahti keittiöstä.
– Joo! KultaSormus huudahti takaisin ja käveli keittiöön.
KultaSormus laittoi piparitaikinapakkauksen keittiön pöydälle ja otti takkinsa pois.
– Meidän pitää odottaa vähän, että piparitaikina ei olisi niin kovaa, KultaSormus sanoi.
– Juu, juu. Tiedetään! RaitaPaita vastasi ja alkoi avaamaan piparitaikinapakkausta.
Sitten, kun piparitaikina oli vähän pehmeämpi, RaitaPaita halkaisi taikinan kahteen samankokoiseen palaan.
– Siinä sinulle ja tässä minulle! RaitaPaita sanoi ja laittoi taikinanpalan KultaSormuksen puolelle pöytää.
–Kiitos, KultaSormus vastasi ja laittoi essun päälle.
–En tiedä vielä, KultaSormus vastasi ja laittoi jauhoja piparitaikinansa päälle.
– Ja älä syö kaikkea taikinaa, sinulle tulee huono olo, KultaSormus jatkoi.
– Tylsää! RaitaPaita laittoi toisen palan taikinaa suuhunsa.
Hetken ajan päästä, KultaSormus työnsi pellillisen pipareita uuniin.
–Tuoksuu jo hyvältä! RaitaPaita innosti.
–Niin tuoksuukin, KultaSormus sanoi ja otti patakintaat pois käsistään.
–Sitten pitää odottaa noin, RaitaPaita sanoi ja otti puhelimen taskustaan.
–Noin kahdeksan minuuttia! Eli otetaan piparit pois kello 15:30! RaitaPaita vastasi ja laittoi puhelimen takaisin taskuun.
– Meidän kannattaisi laittaa kuorrutteet pehmenemään, KultaSormus ehdotti.
–Joo! Hyvä, että muistit! RaitaPaita sanoi.
RaitaPaita otti kulhon ja täytti sen kuumalla vedellä, sitten laittoi kuorrutetuubit kulhoon.
–Sitten odotetaan! Taas, RaitaPaita sanoi ja käveli olohuoneeseen.
RaitaPaita meni makoilemaan sohvalle, KultaSormus istui nojatuoliin ja otti kirjan käteensä.
Noin kahdeksan minuutin kuluttua, RaitaPaidan puhelimen hälytys soi.
–Vihdoin! RaitaPaita sanoi.
–Ja sinä menet ottamaan ne uunista! RaitaPaita jatkoi ja tunki naamansa tyynyyn.
– Tietenkin, KultaSormus vastasi, nousi ylös ja sitten käveli keittiöön.
Kultasormus laittoi patakintaat käsiinsä ja avasi uunin. Hän otti pellin pois uunista ja laittoi sen uunin päälle. RaitaPaita käveli keittiöön ja otti kuorrutetuubit pois mukista, sitten hän käveli pipareiden luokse.
– Ole varovainen, ne ovat vielä kuumia, KultaSormus sanoi ja otti patakintaat pois.
– Joo joo, RaitaPaita vastasi ja otti lautasen.
KultaSormus nosti piparit lastalla ja laittoi ne lautaselle.
–No niin! Aloitetaan koristella! RaitaPaita iloitsi ja laittoi lautasellisen pipareita pöydälle.
Molemmat istuivat alas pöydän ääreen ja alkoivat koristella pipareita kuorrutteella.
Noin 40 minuuttia myöhemmin, kaikki piparit on koristeltu.
–Vihdoin! Voidaan nauttia pipareista! RaitaPaita iloitsi ja työnsi piparin suuhunsa.
–Sinäkin syöt! RaitaPaita jatkoi ja tunki yhden piparin KultaSormuksen suuhun.
KultaSormus otti piparin pois suustaan ja otti haukun.
–Ja nytten vielä voidaan katsoa jotain ohjelmaa! RaitaPaita innostui ja otti lautasellisen pipareita.
RaitaPaita ja KultaSormus molemmat istuivat sohvalla, he alkoivat katsoa jouluelokuvaa ja söivät pipareita.
Sen pituinen se!
Aino Hautala, 6B
Olipa kerran joulupukki, joka oli paljon jäljessä aikataulusta. Joulupukki meni pihavarastoon. Hän otti moottorikelkan, mutta kelkka oli jäätynyt lattiaan kiinni. Hän yritti sulattaa sitä, mutta ei onnistunut.
Hän haki traktorin ja nosti trukkipiikeillä moottorikelkan. Sitten hän yritti sitä käyntiin, mutta se ei lähtenyt. Pukki totesi, että täällä ei ole bensaa. Pukki kysyi muorilta, että voisiko hän hakea bensaa.
Muori kysyi, että millä hän lähtee sinne. Pukki mietti.
– Voit lähteä Ladalla tai Saabilla.
– Ladassakaan ei ole bensaa ja Saabbi on rikki, Muori sanoi.
– No mene poroilla. Niistä ei lopu ainakaan bensa.
– En osaa lentää niillä, Muori sanoi.
Pukki lähti varastoon ja kaivoi sieltä mopon. Muori odotti ja vihdoin pukki tuli tallista ja sanoi:
– Sinä lähdet tällä.
– Okei, Muori sanoi ja lähti.
Muori tuli kahden tunnin päästä ja sanoi, että jos nyt ei ole riittävästi bensaa niin sitte joulu on pilalla.
Pukki rupesi töihin. Pukki sanoi, että tästä tulee maailman paras joulu. Työtontut ottivat moottorikelkat ja vetivät porot ilmaan. Pukki huusi vielä:
– Hou hou hou!
Lauri Latva-Hirvelä
Pukki kohta jo ovella on,
ilo lapsilla vallaton.
Lahjojen määrä on mahdoton.
Luukas Muurimäki
Lumihiutaleita taivaalta sataa,
Kurikassa alkaa taas ahaa.
Tonttuja joka nurkassa,
tarkkailee miten menee pulkassa.
Luukas Muurimäki
Joulupukki
joulupukki lahjoja tuo,
on se lahjojen määrä loputon.
Joulupukin säkki
joulupukin lahjasäkki on pohjaton,
ilo lapsilla vallaton.
Luukas Muurimäki
Joulu on ihmisen parasta aikaa,
silloin joulupukki säkkiänsä kaivaa.
Kulkuset soi, silloin lasten riemu löi.
Luukas Muurimäki
Kun rauhaa hohtaa hanki valkoisin,
piparit kanelilta tuoksuu.
Joulurauhaa tontut antaa,
Joulupukki pipareita maistelee.
Tontut pukkia auttavat, kun
pukki lepäilee.
Pukki lahjat tuo, lapset iloisia
ovat, joulu on ihmeiden
iloista aikaa.
-Iloista joulua-
Emma Mäkelä
Saunatontut saunassa kolistelee.
Joulupukki pipareita ja maitoa nautiskelee.
Lapset joulupukkia kovasti odottaa.
Joulupukki reellä talon
pihaan saapuu.
Lapset innoissaan ovat, kun
joulupukki sisään astui,
lapset paljon lahjoja sai.
-Ihanaa joulua-
Emma Mäkelä
Joulukuu tulee,
pukki tulla tupruttaa.
Lunta sataa, pukki lapsen
kastaa lumihankeen
Pukki lahjoja jakaa,
lapset lumihangessa
makaa.
Äiti pipareita leipoo
-Hyvää joulua-
Emma Mäkelä
Joulukuu se tunnelman tuo,
joulupukki, lahjoja tuo
apset kikattavat nuon
kun odottavat vain.
Kun lapset nukkumaan menee,
tuon kuusen alle tulee lahjoja nuo.
Kun heräät, hyvän mielen saat.
Wili Rintala
Joulun pimeys näyttä
kauniit tähdet ja revontulet nuo,
mutta ei kauniimpaa
kun joulu rakkaus tuo.
Wili Rintala
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide