A-
A+
Pentti Yli-Karjanmaa
Kaksi tuntia kaoottisessa liikenteessä matkustamista, täyteen ahdetulla henkilöautolla Kendun sairaalalta Sindon satamakaupunkiin Victorianjärven rantaan. Satamassa etsimme aikamme oikeaa lauttaa jolla pääsisi Mfanganon saarelle.
Matkalla vasta tajuaa Victorianjärven koko, pinta-alaltaan on noin 15-kertainen Saimaaseen verrattuna eli peräti 68 800 neliökilometriä.
Yhteysaluksella on värikästä matkustajakuntaa, karjaa ja kaikkea rahtia meidän kulkijoiden lisäksi.
Mfanganon satamassa odottelemme tovin jatkokuljetusta pienelle Takawirin saarelle. Vene on melko iso ja muistuttaa suomalaista kirkkovenettä.
Takawiriin rantautuessamme kuuluu rannalta selvällä suomen kielellä: ”Tervetuloa Takawiriin”.
Rannalla huitoo vaaleatukkainen suomalaisnainen – kutsutaan häntä nyt tässä jutussa Riitaksi, sillä lomapaikan omistaja ei halua oikeaa nimeään tai kuvaansa mediaan.
Pienellä Takawirin saarella asuu noin 2 000 asukasta, elinkeinona lähinnä kalastus. Kalakanta vain on ylikalastuksen ja vieraslaji niilinahvenen tuhotöiden ansioista romahtanut.
Mistä suomalainen, yksinäinen nainen on eksynyt pienelle saarelle keskelle valtavaa afrikkalaista järveä?
– Olin naimisissa kenialaisen shikimiehen kanssa. Rakensimme yhdessä 90-luvulla tälle saarelle pienen lomakohteen omin käsin saarelaisten kalastajien avustamana.
Kenian poliittisten levottomuuksien aikana kapinalliset tuhosivat rakennukset perusteellisesti.
– Aikojen rauhoituttua korjasimme rakennukset ja laajensimme samalla loma-aluetta.
Riitan mies kuoli kuusi sitten, siitä lähtien hän on pyörittänyt lomapaikkaa yk-sin saaren kalastajien avustuksella.
– En markkinoi paikkaa millään matkailusivuilla, haluan itse valita keitä saarelle vieraikseni otan. On todella mukava saada suomalaisia vieraita pitkään aikaan, saa puhua suomea, pulputtaa Riitta.
Riitta emännöi ravintolan keittiötä ja kyläläiset hoitavat tarjoilun ja baarin myynnin. Samoin siivous ja muu ympäristön kunnostus kuuluu saarelaisten tehtäviin.
Paikka on mukava rustiikkinen ja vaatimaton, ja majoitus on pienissä rantamajoissa. Ruoka on taivaallista, majoittuminen ja ruoka melkoisen edullista.
Yrittäjä Riitta kertoo haluavansa muuttaa takaisin Suomeen hoitamaan iäkästä äitiään.
– Paikka tulee myyntiin, ensimmäiset neuvottelut on jo tehty vuoden 2025 marraskuulla.
Ihan pikkurahalla tällaiseen paratiisisaareen ei pääse käsiksi, alustava myyntihinta on arviolta kaksi miljoonaa dollaria.
On hieno tilaisuus käydä vielä melko vaatimattomassa lomakylässä ja elää kalastajakylän verkkaista ilmapiiriä. Jos paikan ostaa joku yrityskehittäjä, ei tavallisella matkailijalle ole enää mitään asiaa tähän paratiisiin. Samalla saattaa katketa luonteva yhteys paikallisiin kalastajayhteisöihin.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide