A-
A+
Maria Rikala
Yrittäjät kokoontuivat perjantaina Hotel Kurikkaan kuulemaan toimivan pienyrityksen rahoitusmahdollisuuksista ja Leadertuista. Kaupungin järjestämille yrittäjänpäivän aaton aamukahveille osallistui yli 50 henkilöä.
Elinvoimajohtaja Juha Luukko toivotti yrittäjät tervetulleiksi ja kaupupunginhallituksen puheenjohtaja Olavi Kandolin toi tilaisuuteen kaupungin ja hyvinvointialueen kuulumisia. Hän vakuutti, että vuodeosaston puolesta taistellaan edelleen.
– Hyvinvointialueen johdon tulisi puolustaa meitä oikeilla termeillä eikä vain syyttää luottamushenkilöitä nurkkakuntaisuudesta, Kandolin totesi.
– Hyvinvointialueella on käytössä väärä tietojärjestelmä ja siitä johtuva tappio on arviolta 50 miljoonaa euroa. Apottia käyttävät alueet hyötyvät kymmeniä miljoonia, isot alueet jopa satoja miljoonia. Se on pois muilta alueilta.
Kurikan osalta kuulumiset olivat positiivisempia. Magneetti rakentuu ja teollisuudella menee hyvin.
– Teknisessä lautakunnassa on valtavat investoinnit liikuntapaikkoihin joka puolelle. Näin ei ole joka paikassa. Eräässä kunnassa suurin investointi on uudet lukot liikuntahallin oviin, Kandolin vertasi.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marko Viitala iloitsi, että hyvää yhteishenkeä kuvaa, kun on näin paljon väkeä paikalla.
– Jokainen kurikkalainen on Kurikan markkinoija, hän painotti.
Elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Jari Isohella muistutti, että Kurikka on ollut edellä kävijä monessa asiassa.
– Formuun kerättiin ensimmäisenä yrittäjien palvelut saman katon alle, hän sanoi.
– Mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan töitä on tehty. Nyt muuttovoitto on kääntynyt parina vuonna positiiviseksi.
Puheenvuoron käyttivät myös Jalasjärven, Jurvan ja Kurikan Yrittäjien edustajat.
– Pienet kohtaamiset rakentavat sitä, mitä yhdistynyt kunta voi parhaimmillaan olla, Jurvan Yrittäjien puheenjohtaja Kirsi Alanen totesi.
Toimivan pienyrityksen rahoitusta yrittäjille esitteli Ari Loukasmäki Etelä-Pohjanmaan Uusyrityskeskuksesta. Hän nosti esiin kolme asiaa, jotka tulee huomioida ennen rahoituksen hakemista. Nämä ovat kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus.
– Tuleeko myynnistä enemmän rahaa kuin yrityksen toimintaan kuluu? Onko yrityksella rahaa maksaa laskut ja lainanlyhennykset ajallaan, Loukasmäki mainitsi pohdittavia asioita.
Omistaja voi rahoittaa yritystä tavallisella osakaslainalla, jos rahantarve on väliaikainen. Pysyvämpi pääomitus ilman korkoa hoituu svop-sijoituksella. Toiminimiyrittäjä voi siirtää yritykseen rahaa yksityissijoituksena.
– Pankin limiitti on joustavaa mutta ei ilmaista. Kuluja voivat olla korko, järjestelymaksu, kuukausi- tai vuosimaksu sekä mahdollinen käyttämättömän limiitin maksu, Loukasmäki listasi.
Leasingiä tai osamaksua suunnitellessa hän kehotti vertaamaan kokonaiskustannusta, ei vain kuukausierää. Factoring eli laskun myynti tai laskurahoitus tarkoittaa sitä, että yritys saa rahat laskusta ennen asiakkaan maksua. Saatava myydään tai sitä käytetään rahoituksen vakuutena. Finnverasta pienyritys voi saada joko takauksen tai lainan.
– Kun hanke on suuri, rahoittajat jakavat riskiä. Rahoitus voi koostua esimerkiksi yrityksen omasta rahasta, pankkilainasta ja Finnveran rahoituksesta tai takauksesta, Loukasmäki selitti.
Leader-yritystukia esittelivät Hanna-Leena Pihlajaniemi Leader Suupohjasta ja Sinikka Koivumäki Leader Liiveristä.
– Tällä kaudella yritystukea voi hakea enintään viisi henkilötyövuotta työllistävät yrittäjät. Repertuaariin ovat tulleet mukaan setelityyppiset tuet, Pihlajaniemi kertoi.
– Kehittämiseen on haettavana valmistelupaketti ja kehittämispaketti asiantuntijapalveluihin. Omistajanvaihdoksiin on oma tukensa. Alkava yrittäjä voi saada tukea käynnistämiseen, kehittämiseen tai omistajanvaihdokseen.
Perinteinen investointituki on 20-30 prosenttia ja sitä voidaan käyttää aineellisiin ja aineettomiin investointeihin.
– Energiatuki maaseudulla on 30 prosenttia. Sitä kannattaa hyödyntää, jos on yhtään suunnitelmissa investointi esimerkiksi aurinkopaneeleihin, Pihlajaniemi vinkkasi.
Tukia haetaan sähköisesti Hyrrä-järjestelmän kautta.
Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät selvittivät vakiintuneen yritystoiminnan 3000 euron kehittämistuen vaikutuksia. Tuki on tarkoitettu asiantuntijapalveluiden hankintaan toimivissa yrityksissä ja sitä on myönnetty 122 kappaletta vuosina 2023-2025.
– Tuki on pieni, mutta sillä on suuret vaikutukset yrittäjän arjessa. Kehittämistukea saaneille tehdyssä kyselyssä 94 prosenttia vastaajista koki tuen vähintään hyödylliseksi, Koivumäki sanoi.
– Tukea käytettiin muun muassa tuotekehitykseen, markkinointiin ja kasvuun. Kasvu voi alkaa yhdestä kokeilusta ja kehittämistuki onkin synnyttänyt pitkäaikaisia vaikutuksia.
69 prosenttia yrittäjistä kertoi tuen johtaneen jatkotoimiin ja 88 prosenttia koki tuen madaltaneen kynnystä käyttää asiantuntijapalveluita.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide