A-
A+
Kurikan talous reilusti plussan puolella, vaikka vuotta värittivät korona ja väestötappio.
KURIKKA Kurikkaa on leimannut jo usean vuoden se, että kaupungista muuttaa asukkaita enemmän ulos kuin sisään. Toisekseen miljoonien eurojen osinkotuotto kuluu vuosittain käyttömenoihin. Ilman Fortumin ja Neste Oilin osakeomistuksia ja niiden tuomia tuloja kaupungin talous olisi pahasti miinuksella.
Viime vuosi oli kuitenkin 4,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja velkamääräkin pieneni 4,8 miljoonaa euroa edellisvuoteen nähden. Kaikkiaan tilinpäätökseen on kertynyt ylijäämää yli 12 miljoonaa euroa.
Viime vuoden tilinpäätöksestä selviää, että suurin yksittäinen budjetin ylittäjä oli sote-palvelut ja erityisesti erikoissairaanhoito. Niihin paloi rahaa 9,4 miljoonaa euroa ennakoitua enemmän. Talousarviota jouduttiinkin rukkaamaan kesken vuoden yli seitsemällä miljoonalla eurolla.
– Ylijäämä on hyvä asia, mutta toivon luottamushenkilöiden muistavan, ettei valtiolta saatu koronatuki ole toistuva tuki ja talouden tasapainottamista on jatkettava. Tuki antaa puskuria, mutta ruuvi kiristyy tulevina vuosina. Väki ikääntyy ja hoidon tarve kasvaa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rami Ala-Nisula kommentoi tilinpäätöstä Teams-tiedotustilaisuudessa perjantaina.
– Osinkojen kuluminen käyttötalouteen on ehkä tasapuolinen tapa jakaa raha kuntalaisille. Lukemat ovat ainakin olleet nyt meidän puolella ja isoja investointeja on tulossa, Ala-Nisula sanoo ja viittaa muun muassa Kurikan alakoulu- ja Jalasjärven yläkouluhankkeisiin sekä jalkapallohalliin, jonka on tarkoitus rakentua jäähallin tontille. Kiuaskallio-hanke odottaa valituksineen vielä hallinto-oikeudessa.
– Myös sote-keskushanketta viedään nyt eteenpäin.
KAUPUNGINJOHTAJA Anna-Kaisa Pusa painottaa Kurikan vuoden olleen monipuolinen, vaikka koronapandemia värittikin sitä monin paikoin. Pusan mukaan taloutta pitää hoitaa usean vuoden näkökulmasta.
– Haluamme profiloitua parhaana ja rohkeana maatalouskaupunkina vuonna 2025. Elinvoiman edistämiseksi toimintaa on yli kunta- ja maakuntarajojenkin, ja tavoitteena työpaikkojen lisääminen. Tierahat ovat tärkeässä asemassa, tosin kolmostien saaminen pääväyläverkkoon ei vielä mennyt läpi.
TIEVERKON nostaminen pääväyläksi nostaisi Kurikan asemia. Kaupunki on teettänyt Magneetin alueelta oman liikennelaskelmankin, jonka se on toimittanut Väylävirastolle. Vaikka liikenne on vilkastunut, se on kuitenkin tosiasia, että Kurikan väkiluku on laskenut viime vuosina melko rajusti. Mistä lääkkeet suunnan korjaamiseksi?
– Työpaikat ja elinkeinoelämän kehittäminen ovat tärkeitä. Toisaalta markkinointi ja brändäys pitäisi olla tehokkaampaa, nuoret perheet pitäisi saada jäämään ja muuttamaan tänne. Muutamat tuttavaperheet, jotka ovat muuttaneet tänne pääkaupunkiseudulta, ovat olleet yllättyneitä Kurikan hyvästä palvelutasosta. Paikalliset yrittäjät tekevät hienoa työtä ja tätä viestiä pitäisi saada kertomaan ne, jotka näin kokevat, Ala-Nisula pohtii ja huomauttaa, että viime vuosien muuttajat ovat olleet lähinnä eläkeikäisiä.
– Meillä on kaikissa kolmessa kuntakeskuksessa hyviä, uusia asuntoja eläkeikäisille ihan keskustan tuntumassa.
Myös Pusa on samoilla linjoilla, että tekemisen ja asumisen mahdollisuudet pitäisi osata tuoda paremmin esille.
– Nuoret työikäiset voisivat tulla, jos tietäisivät, miten täällä on mahdollisuus ylläpitää esimerkiksi hevos- tai koiraharrastusta tai moottoriurheilua. Meille itsestään selviä asioita pitää tuoda paremmin esille.
Hän muistuttaa myös Kurikan aktiivisesta vapaa-ajan ja kulttuurielämästä, jossa kaupunki tekee yhteistyötä vahvan kolmannen sektorin kanssa.
– Viime vuotta kuvaavat parhaiten ehkä yrittäjähenkisyys, yhteisöllisyys, vastuullisuus sekä elämiseen liittyvä ilo, Pusa ynnää vuotta 2020 sekä talouslukujen että korona-arjen valossa.
TILIKAUDEN tulos oli yhteensä reipas neljä miljoonaa euroa ja taseen loppusumma reilut 200 miljoonaa euroa. Verotuloja kertyi 1,8 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän ja edellisvuoden tilinpäätökseen verrattuna verotulot kasvoivat lähes kolme miljoonaa euroa.
– Tuosta summasta noin miljoona euroa on edellisvuodelta siirtynyttä jako-osuutta, joka johtui verokorttiuudistuksesta, talousjohtaja Laura Mäkivirta avaa lukuja.
Valtio auttoi kuntia koronapandemian aiheuttamissa haasteita ja lisäsi valtionosuuksiaan. Kurikka sai viime vuonna yhteensä 8,7 miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna. Varsinaista koronatukea tästä oli viisi miljoonaa euroa.
– Tätä rahaa käytetään puskurina tulevina haasteellisina vuosina, Mäkivirta toteaa.
Kaupunki arvioi oman toiminnan olleen maltillista. Palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma pieneni tilikaudella yli miljoonalla eurolla.
Palkkamenoja pienensi muun muassa muutos maatalouslomituksessa. Myös korona ja sen tuomat sulkutoimet pisti työyksiköt tehostamaan toimintaa. Muutoksia toivat myös eläköitymiset ja tehtäväkuvien tarkistaminen.
Reilun 14 miljoonan euron investoinneista viime vuonna toteutui noin neljän miljoonan euron arvosta hankkeita. Suurempia on käynnistelty vasta tämän vuoden alussa.
– Toteutimme pienempiä hankkeita, jotka ovat palvelutoiminnan kannalta tärkeitä. Koskuen Poutapilven ryhmikseen tehtiin muutostöitä, jotta se voidaan muuttaa päiväkodiksi lapsimäärän kasvun takia.
– Lisäksi Koskuen koulussa tehtiin putkiremontti ja Jurvan terveyskeskuksessa valmistui hammashoitolan korvaava tila. Liikuntakohteita toteutui useita, kuten urheilupuiston katsomo ja kuntoportaat sekä Jurvan aktiviteettipuisto, Mäkivirta kertaa.
Katja Rantatulkkila
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide