A-
A+
Simo Kankaanpään takana aukeavan käytävän vasemmalta puolelta löytyvät kaupungin kirjaamo ja infopiste, oikealla puolella on kaupunginjohtajan ja muiden työtiloja.
Leena Kurikka
Kurikan kaupungin kirjaamo, puhelinvaihde ja iso osa johtajistoa ovat muuttaneet Jurvan Sellasta Kurikan keskustaan Laurintie 21:een, niin sanottuun Kelan taloon, talon toiseen päätyyn.
Samaan taloon siirtyi myös kaupungin infopiste Kurikan kirjastolta. Uusissa tiloissa toiminta aloitettiin viikko sitten.
– Tiputellen tänne ollaan tultu, kaikki eivät muuttaneet samana päivänä, kertoo hallintojohtaja Simo Kankaanpää.
Kelan taloon ovat jo muuttaneet ainakin kaupunginjohtaja, henkilöstöpäällikkö, hallintopäällikkö, hallintojohtaja ja sivistysjohtaja. Käytävän toisella puolella sijaitsevat kaupungin puhelinvaihde ja kirjaamo.
Laurintielle muutti koko Sellassa työskentelevä kaupungin henkilökunta. Sellaan muutettiin Velsanmäen kaupungintalolta sisäilmaongelmien vuoksi. Velsanmäen talossa toimii edelleen kaupungin tekninen osasto.
Kankaanpään mukaan Sella on hyvä ja hieno rakennus, mutta sijainti oli ongelma.
– Koko ajan on palavereita kanta-Kurikassa. Tässä saamme tehostettua ajankäyttöä.
Eri osastojen yhteiset kokoukset onnistuvat taas helpommin.
Kaupunginjohdon ja kirjaamon käytössä on noin 150 neliötä.
– Tilat vaikuttavat hyvältä. Käytännön töiden sujuminen on ratkaiseva tekijä. Oma hommansa on muutossa, siitä on tullut jo kokemusta. Laatikoiden purkamista on vielä ja tavarat hakevat paikkansa.
Tilojen ikkunateippaukset alkavat olla paikoillaan, samoin kaupungin postilaatikko oven vieressä.
Talon edessä on tehty ja tehdään katutöitä.
– Paljonhan tässä on katutyömaata, mutta se tarkoittaa, että pian on uutta, muistuttaa Kankaanpää.
Pysäköinti Laurintiellä toteutetaan tässä vaiheessa kuten aikaisemminkin, kunnes saneeraus etenee kokonaisuudessaan koskemaan Kelan talon osuutta.
– Laurintien saneerauksen edetessä talon eteen tulee tällä tietoa 5 pituussuuntaista ruutua, joista yksi on inva-ruutu. Tämän osuuden toteutus on hankkeen jatkorahoituksesta kiinni, kertoo Kurikan kaupungin kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi.
Nyt työn alla olevalle Laurintien osuudelle tulee ajoradan alin päällystekerros syys-lokakuun vaihteessa ja lopulliset pinnoitteet ja reunakivet ensi kesänä. -LK
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide