Ison budjetin The Northman -elokuvassa soitellaan Järvisen noitarumpuja

ELOKUVAT

AP Suomalainen

Kurikan Jurvassa asuva Juha Järvinen sai yllättävää sähköpostia tammikuussa 2020. Scott Geery -niminen henkilö kyseli, olisiko tältä mahdollisesti saatavissa 900-luvun viikinkirumpuja elokuvaa varten.

Geery kirjoitteli oikealle tyypille. Järvinen on tehnyt käsityönä suunnilleen ainoana maailmassa ”pohjoismaistyyppistä noitarumpua” 5-6 vuotta ja kyseinen elokuva sijoittui 900-luvun viikinkiaikaan.

– Vastasin pitkällä, novellin mittaisella sähköpostilla. Vastaus tuli sieltä heti seuraavana päivänä, Järvinen muistaa.

Yksi Järvisen raportoima ongelma oli se, että elokuvassa pyrittiin mahdollisimman pilkuntarkasti jäljittelemään yli tuhannen vuoden takaista viikinkiaikaa. Elokuvaan haluttiin mahdollisimman autenttiset viikinkirummut, mutta kuitenkin vanhimmat säilyneet pohjoismaisten noitarumpujen piirustukset ovat vain 300–400-vuotiaita eli varsin nuoria.

Järvisen perehtyminen ja tietotaito tekivät kuitenkin vaikutuksen rapakon taakse. Diili syntyi neljän lyömäsoittimen vuokraamisesta. Niistä kahden kuului näkyä leffassa ja toiset kaksi soisivat elokuvan musiikissa.

Elokuva on juuri ensi-iltansa saanut Robert Eggersin ohjaama ja 90 miljoonan dollarin budjetilla valmistunut The Northman. Tuotantoyhtiöstä tullut lupaus piti osittain: näkyvässä roolissa on yksi neljästä noitarummusta.

– Lopullisessa elokuvassa rummut enemmän kuuluivat kuin näkyivät, mutta sentään yhdessä kohtauksessa rumpu oli isossa roolissa, Juha Järvinen tuumaa.

The Northmanissa sivuroolin tekevä Björk ei näkijänä käytäkään rumpua, mutta noidan tai narrin pään kanssa henkiin heräävä hahmo hakkaa Juha Järvisen tekemää rumpua hyvän tovin.

– Joo, en tiedä, saisinko tätä sanoa, mutta elokuvan ensimmäistä versiota näytettiin koeyleisölle loppukesästä 2020, kuten tapana on. Tämän jälkeen kuvattiin lisää materiaalia ja elokuvaa suoraviivaistettiin toiminnan puolelle, Järvinen harmittelee.

Rahoittajat halusivat enemmän toimintaa, verta ja suolenpätkiä. Sen vuoksi lopullisessa versiossa varsinainen viikinkitematiikka jäi taka-alalle.

Juha Järvinen sai neljä rumpuaan takaisin elokuvan valmistuttua. Vuokraa hän pyysi hyvinkin kohtuullisen hinnan, 1500 euroa, minkä tuotantoyhtiö maksoi.

– Vuokran hinnoittelu oli aika hankalaa. Toisaalta varoiteltiin, että jos koittaa ”lypsää”, niin hankkivat sitten muualta. Sillä lailla hinta oli kohtuullinen, että sain rummut takaisin ja jokaiseen oli merkitty tarkat ajat, kun niitä oli elokuvassa käytetty, Järvinen kertoo.

SUOMALAISET tai saamelaiset olivat Juha Järvisen mukaan arvostettuja ”noitina” ennen kuin kristinusko tuotiin Suomeen.

– Suomalainen noitarumpu poikkesi muista siinä, että se oli enemmän pyhä esine. Sitä voisi verrata vaikka Raamattuun. Ennen kuin suomalaiset omaksuivat kristinuskon, viikingit kysyivät täältä monasti apua esimerkiksi merenkäyntiin ja sotaonneen liittyen. Apua varmaan oikeasti saatiinkin, kun sitä käytiin pyytämässä jatkuvasti, Juha Järvinen miettii.

Taikarumpua käyttivät tuhat vuotta sitten Suomessa silloiset papit, tietäjät, opettajat ja lääkärit. Kyytipoikana taikarumpusessioissa meni usein kotoperäistä shamaanisientä.

– Suomessa meininki oli hyvin eri tyyppistä kuin Norjan tai Ruotsin alueilla. Voi olla myös, että silloin viitattiin saamelaisiin vaikka puhuttiin suomalaisista, Järvinen pohtii.

Tyypillisesti nykypäivän shamaanirummut ovat jäljitelmiä joko Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämistä tai siperialaisista. Tämän vuoksi elokuvaan ei ollut kovin yksinkertaista löytää autenttista pohjoismaista rumpua.