A-
A+
TORI Torin vierustontti on vieläkin mahdollinen kaupungintalon paikaksi, mutta lähivuosina tontilla toimii varmuudella Linnanpuisto-niminen lasten toimintapaikka.
Linnanpuistoa rakentava Vihertyö Niskanen Oy Pohjois-Pohjanmaalta aloitti työ pari viikkoa sitten. Sitä ennen kaupunki oli teettänyt tarvittavat maanrakennustyöt.
Työmaan johtaja Johannes Nikula sanoo, että linna ja sen ympäristö valmistuvat ensi viikolla.
– Tämä on sellainen kolmen viikon työsarka. Ensi viikolla rupeaa olemaan valmista. Pitää vielä pystyttää avaruusverkko ja keinuja tuonne päähän sekä laittaa tekonurmi paikoilleen, Nikula valottaa.
Lapset päässevät leikkimään uuteen linnaan ja puistoon heinäkuun viimeisellä viikolla.
Linnanpuiston linna on Kompanin suunnittelema leikkipaikka, joka on valmistettu kestävästä eurooppalaisesta robiniapuusta eli valeakaasiasta. Johannes Nikulan mukaan puu ”harmaantuu kauniisti”.
”Robinia-leikkivälineet näyttävät yksinkertaisilta, mutta kun lapset menevät niihin, ne ovat täynnä ainutlaatuista toimintaa”, kehutaan Kompanin sivuilla.
”Ruhtinaallisen vaikutelman” tuovassa linnassa on joka tapauksessa monenlaisia leikki- ja kiipeilymahdollisuuksia. Toisessa päässä linnaa on kunnon liukumäki ja toisessa päässä taas rohkeat muksut voivat laskeutua tornista omien voimien varassa kaiteita pitkin.
Linnan viereen nousee ”avaruusverkko” kiipeilyä varten sekä perinteisiä keinuja ja keinulauta. Kiipeilyä voi harrastaa puistossa peräti yhdeksällä tapaa ja tasapainoaan kehittää viidellä konstilla.
Kaupungilta maanrakennusinsinööri Olli Myllyniemi kertoi linna-alueen asennushinnaksi pohjatöiden kanssa noin 40 000 euroa.
Elinvoimalautakunnan kautta päätetyn linnan hinta on Kompanin nettisivujen mukaan noin 60 000 euroa sekä kiipelyteline-avaruusverkko reilut 10 000 euroa. Lisäksi keinut ja muut rakenteet on hinnoiteltu erikseen. - APS
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide