Kaksi muistelua Dingon Kurikan konserteista: Levottomasta Tuhkimosta Autiotaloon

DINGO

Pentti Yli-Karjanmaa

Dingo-yhtye on nyt kovasti esillä. Kulta-aika näillä muusikoilla oli 1984-1986. Kokoonpano vieraili ainakin kaksi kertaa Kurikassa.

Ensimmäinen Dingon keikka oli Mietaan Nuorisoseuralla, jossa kävin juttukeikalla toimittaja Harri Anttilan kanssa Kurikka-lehdestä.

Silloin Dingo oli kuuminta kamaa, mitä kotomaasta saattoi löytää. Mietaan ns otti taloudellisen riskin, joka varmasti kannatti.

Tanssipaikka pullisteli hurmoksessa olevaa yleisöä. Koputeltiin ehkä huviluvan suurinta sallittua väkimäärääkin. Järjestysmiehet olivat vähän pulassa, kun väki rynni esiintymislavan eteen. Eturivin ihailijoiden paine takaapäin oli melko tukahduttava ja lieviä pyörtymisiäkin oli havaittavissa.

Kaikkiaan jeikka oli suuri menestys. Nuorisoseura ja Dingo saivat rahansa, ja yleisö ekstaasinsa. Kaikki olivat siis tyytyväisiä!

Alakulo iski

Toinen keikka oli Lusan hallilla, jossa kävin toimittaja Marjukka Vakkurin kanssa tekemässä juttua myös Kurikka-lehteen.

Dingo oli huippuaikanaan todella kysytty bändi. Varaus piti tehdä hyvissä ajoin, jos halusit Dingon keikalle huvitilaisuuteesi. Näin olivat Lusankylän Pienviljelijäyhdistyksen nokkamiehet asian tuumanneet.

Lusan halli oli varautunut suureen yleisöryntäykseen. Piha-alueelle oli rakennettu erillinen esiintymislava. Pelättiin, ettei yleisö mahdu isoon tanssihalliin sisään.

Ilta alkoi vähän epäuskoisessa tunnelmassa. Lippuluukulla ei käynytkään vilske.

Järjestysmiehiä oli lopulta melkein yhtä paljon kuin yleisöä. SPR:n ensiapuryhmä päivysteli turhautuneen näköisenä alueella.

Dingo veti alakuloisen keikkansa kourallisen yleisön seuratessa idolinsa hiipumista. Dingon hitti ”Autiotalo” sai ehkä entistä syvemmänkin merkityksen lusankyläisessä mäntymetsässä.

Kukaan ei ollut aavistanut etukäteen Dingon suosion todella nopeaa romahtamista. Lusankylän Pienvijeliäyhdistykselle taisi keikasta tulla takkiin Welger-kovapaalaajan hinnan verran. Asia vähän karvasteli yhdistyksen jäseniä. Toki yhdistys tästä tappiosta kuiville selvisi.

P.S. Mietaan keikalle olin saanut kotitehtäväksi tuoda Neumannin nimmarin. Ainoa paperi, jonka löysin, oli seteli lompsastani. Ja dokumentti oli vieläkin tallessa!