Sitkeydellä ja tahdonvoimalla mielenterveyden hyväksi

Katja Rantatulkkila

Kurikan urheilukentällä tapahtui viime viikonloppuna jotakin erityistä, kun Jere Koskela päätti juosta 24 tuntia yhteen putkeen – yhteensä 133,3 kilometriä – ja kerätä samalla rahaa Mieli ry:lle. Perjantaina iltakuudelta alkanut juoksu-urakka päättyi lauantaina kello 18. Juosten hyvää -tempauksella oli tarkoitus nostaa esille yksinäisyyttä ja mielenterveyden merkitystä, ja samalla tukea apua tarvitsevia.

– Tämä oli brutaalein urheilusuoritus, jonka olen koskaan tehnyt. Minulla oli vatsavaivoja, lihasvaivoja, oksensin, melkein pyörryin ja nukahdin silmät auki. Kauimmaisessa kaarteessa vesiesteen lähellä nukahdin hetkeksi juostessani. Odotin hallusinaatioita, kun niitäkin kuulemma voi tulla, mutta ne jäivät ehkä ensikertaan, Jere Koskela kommentoi juoksuaan jälkeenpäin.

Hän sanoo aina halunneensa etsiä rajojaan ja haastaa itseään. Viisi vuotta sitten hän teki edellisen hyväntekeväisyystempauksen ja juoksi sata kilometriä.

– Olin keväällä ihan peruslenkillä ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli mieleen, että minun on pakko tehdä uusi tempaus. Puhuin porukoille, jotka olivat mukana järjestämässä edellistä tapahtumaa ja oli selvää, että sata kilometriä ei riitä, vaan tarvitsen pidemmän matkan.

Tällä kertaa hän juoksee 24 tuntia urheilukenttää ympäri ja kerää varoja Mieli ry:lle mielenterveystyöhön.

– Tarkoitus oli kerätä rahaa. Ja lahjoittajia ei saa, jos tekee saman tempun uudestaan. Homma oli vietävä uudelle tasolle. Olin jo aikaisemmin pyöritellyt ajatusta, pystyisinkö juoksemaan 24 tuntia.

Koskelan mukaan tempaus onnistui yli odotusten. Mielipotti-alustalla oleva Juosten hyvää -nettisivulla 24 tunnin juoksun tavoitteena oli kerätä 3 500 euroa rahaa. Eilen tiistaina iltapäivällä summa oli jo 4 292 euroa. Keräys jatkuu vielä kolmen päivän ajan.

– Pääsimme tavoitteeseemme ja jopa sen yli. Huomasimme tempauksen aikana, että se oli herättänyt paljon kiinnostusta ja se oli yksi isoin onnistumisemme yksittäinen elementti, tästä suuri kiitos kuuluu kurikkalaisille. Kentällä kävi paljon ihmisiä katsomassa ja kannustamassa, joka lämmitti niin huollon kuin erityisesti juoksijan sydäntä.

Koskela sanookin, että juuri kannustushuudot, taputukset ja hymyt antoivat voimaa juoksuun, vaikka kipujakin oli.

– Välillä jopa liikutuin lasieni alla kun tajusin, että nämä ihmiset ovat oikeasti tulleet tänne ja kannustavat minua jatkamaan.

Vuorokauteen mahtui paljon käänteitä. Koskela kertoo, että ravinnon ja nesteen kanssa oli suuria imeytymisongelmia 25 kilometrin jälkeen.

– Ne jatkuivat pitkään, yöhön saakka ja lievinä läpi tempauksen. Yöllä alkoivat kivut etureisissä ja juoksu oli ajoittain mahdotonta. Aamulla puolestaan rakot olivat hiipineet varpaisiin salakavalasti ja niistä johtuva askellusvirhe rasitti oikean takareiden ja sen jänteen siten, että iltapäivään mennessä juoksu oli jo mahdotonta.

Hän myöntää tehneensä muutaman virheen rakkojen ja askelluksen kanssa, joka aiheutti lopulta ison ongelman.

– En noudattanut laatimaani huoltosääntöä, että pienet ongelmat hoidetaan, että vältytään isoilta. Lopulta hädin tuskin pystyin varaamaan edes painoa tuolle jalalle takareiden ongelmien vuoksi.

Huollon merkitys olikin äärimmäisen iso. Huoltoteltta radan sisäkaarteessa piti huolen siitä, että huoltohenkilöt, sekä kaikki tarvittava oli helposti ja nopeasti saatavilla.

– Huolto oli täyttä timanttia. Imeytymisongelma oli ainut asia johon he eivät pahemmin voineet vaikuttaa, mutta muuten he tekivät kaikkensa, jotta onnistuisin. Sain apua fyysisiin vaivoihin, mutta myös henkisiin vaivoihin, joita molempia tuntui olevan yhtä paljon.

Huollon viereisessä teltassa viihtyvyydestä vastasi kurikkalainen Jimi-Julian ryhmineen. He soittivat musiikkia 24 tuntia putkeen, joka Koskelan mukaan oli myös iso suoritus.

– Olin laatinut oman soittolistan ja pyytänyt tiettyjä biisejä tiettyihin kohtiin. He sitten tekivät työtä käskettyä ja myös haistelivat tunnelmaa radalla koko ajan. Kun minulla oli vaikeaa, niin he soittivat voimaannuttavia tsemppibiisejä ja piristivät sitä kautta suoritustani. Musiikki oli isossa roolissa myös ihmisten viihtyvyyden kannalta, ja se teki tästä jollain tavalla tapahtuman.

Kaikkiaan Koskela pitää jälkeenpäin juoksua vaativana ja raskaana. Ongelmia ilmeni odotettua enemmän ja kaikkiaan vaativuus yllätti hänet.

– Lähdin suoritukseen itsevarmana mutta äärimmäisen nöyränä, sillä tiesin, että vuorokausi on pitkä aika olla ylipäätään hereillä, saati liikkua koko ajan. Itkin monta kertaa ja olin epätoivoinen, muistan monesti sanoneeni, etten yksinkertaisesti jaksa enää. Mietin myös että mielenterveysongelmista kärsivien elämä voi olla joka päivä sellaista, joten minun pitää jaksaa, onhan kyse vain yhdestä vuorokaudesta.

Mielipottisivustolle ohjatut lahjoitukset menevät Mieli ry:n hyväksi lyhentämättömänä. Yhdistys käyttää lahjoitetut rahat mielenterveystyöhön kaiken ikäisten ihmisten kanssa.

– Tämä oli meille kaikille suuri kunnia, Koskela kiteyttää tunnelmansa.