A-
A+
Eira Viitala löysi Annu Tuohisaaresta loistavan tulkitsijan musiikkiprojektilleen.
Mikko Parkkonen
”Sirpaleita piilossa” on saanut huikean hyvän vastaanoton ja soinut jo radiossa
Tuli studiossa sellainen tunne, että tässä ollaan nyt oikeasti aika ison asian äärellä.
Eira Viitala
AP Suomalainen
”Osuu suoraan sieluun.” ”Kaunista!” ”Mullakin on nämä sirpaleet.” ”Milloin näitä tulee lisää?”
Eira Viitala on hieman häkellyksissä. Viikkoa aiemmin hän oli astunut virallisesti musiikin maailmaan, kun ’Sirpaleita piilossa’ -kappale päästettiin päivänvaloon. Hyvää palautetta alkoi sadella sieltä ja täältä.
– Lisäksi positiivista palautetta on tullut kaiken ikäisiltä, miehiltä ja naisilta, Viitala iloitsee.
Vain muutama päivä ilmestymisensä jälkeen ’Sirpaleita piilossa’ soi jo valtakunnallisella Yle Radio Suomen kanavalla, toimittaja Jyrki Hakasen ohjelmassa. Saavutus on kova, sillä laulun takana ei ole perinteistä levy-yhtiötä, vaan se on julkaistu Eira Viitalan oman Pohjalainen nainen -brändin kautta.
– On vaikea pukea sanoiksi, miltä tuntuu kuulla omat sanat radiossa, hän kommentoi sykähdyttävää hetkeä somepäivityksessään.
Herkän mutta samalla väkevän kappaleen tulkitsee Annu Tuohisaari tavalla, josta on oksat pois. Sävelen Viitalan lyriikkaan on tehnyt Samuli Turunen, joka on monipuolinen musiikkituottaja ja säveltäjä, ja työskennellyt useiden Suomen musiikkikentän kärkinimien kanssa.
Kappale löytyy ainakin Spotifysta ja Youtubesta, jossa tarinaa taustoittaa Timo Nevalan kuvaama pelkistetty ”sänkipeltovideo”.
Eira Viitalaa voi kutsua Pohjanmaan Kalusteen markkinoinnin ja viestinnän sieluksi. Hän on rakentanut perheyrityksen tunnettua brändiä jo vuosia vahvalla näkemyksellään ja visuaalisuuteen pohjaavalla otteellaan.
Kuutisen vuotta sitten Viitala vaihtoi ikään kuin rinnakkaiselle kaistalle – runouden pariin. Esikoisteos Pohjalainen nainen ilmestyi vuonna 2020, ja teema sai jatkoa marraskuussa 2023 julkaistussa kirjassa Pohjalainen nainen ja Nalaania.
Alun perin runot syntyivät puhtaasti itselle.
– Se palaute, jota ihmisiltä sain, antoi tavallaan luvan jatkaa. Enhän minä vielä 15 vuotta sitten olisi pystynyt edes sanomaan, mikä on unelmani. Kirjoittamalla olen samalla raapinut itseäni kasaan, hän kertoo.
Viitala on havainnut, että kun hän kykenee pukemaan sanoiksi omalle kohdalle sattuneita tapahtumia ja kokemuksia, tapahtuu pieni ihme.
– Ne ovat myös muiden ihmisten tarinaa. Jos pystyy muille tuomaan iloa, valoa ja – (Viitala tekee käsillään hipsuttavan eleen) – rakkautta, niin sellainen käy missioksi!
Sirpaleita piilossa -kappaleen teksti on tuore: se tuli uunista tammikuussa. Se oli samalla ensimmäinen teksti, jonka Viitala on kirjoittanut laulettavaksi.
– On sanottava, että en osaa soittaa mitään soitinta enkä ole omasta mielestäni järin musikaalinen. Toisaalta työtäkin on tehty paljon, sillä nyt levytetty tekstiversio oli luonnos numero viisi, Eira Viitala kertoo.
Laulu pohjaa suoraan naisen omaan lapsuuteen. Hän oli noin 10-vuotiaana löytänyt sirpaleita, jotka olivat todennäköisesti peräisin särkyneestä auton tuulilasista.
– Piilotin niitä puunkoloon ja ajattelin, että ne ovat minun aarteitani. Omaan lapsuuteeni liittyy paljon kipeitäkin muistoja, hän avaa.
”Kiviä ja sirpaleita/ kivenkoloon piilotin/näen niityt lapsuudesta/ joissa salaisuudet säilytin”
– Runokonserteissa, joissa lausun tekstejäni, on tunteiden anti niin runsas, että on tullut palautetta, että nyt on liikaa tykitystä. Että anna jo armoa! Eira Viitala naurahtaa.
Kun kappaleen teksti oli valmis, hän otti yhteyttä Turuseen. Yhteyshenkilönä oli toiminut jo aiemmin Osku Ketola.
– Samuli sitten soitti, että onko tälle olemassa laulaja, jolloin vastasin, että on ja laitoin hänelle Annun laulua malliksi. Sen jälkeen hän pian totesikin, että ryhdytään töihin!
Turunen sävelsi kappaleen ja toimi studiossa sovittaja-tuottajana. Kun biisi sai Annu Tuohisaaren laulun, niin Eira Viitalallakin nousi pala kurkkuun.
– Tuli studiossa sellainen tunne, että tässä ollaan nyt oikeasti aika ison asian äärellä.
Tuohisaari on ollut Eira Viitalan tyttären hyvä kaveri pitkään, jolloin myös molemmat pohjalaiset naiset tuntevat toisensa pitkältä ajalta. Tässä tapauksessa ”mätsi on täydellinen”.
– Se on juuri Annun kaunis ääni, joka kuljettaa tarinaa kuulijoille. Tällainen yhteistyö sopii hänellekin hyvin, sillä hän ei suoranaisesti viihdy yksin valokeilassa.
Kymmenessä päivässä Sirpaleita piilossa on saanut yli 1000 katselukertaa Youtubessa, mikä on huikea saavutus. Nuorten suosimassa Tiktokissa laulu on saanut nelisentuhatta kuuntelua.
Jatkoa on luvassa, sillä seuraava kappale julkaistaan Viitalan mukaan kesäkuun alussa.
– Pohjalaisen naisen tarina jatkuu tätä kautta. Toki viime kädessä kuulijat eli ihmiset päättää, että mitä tässä tapahtuu. Alustavasti on keskusteltu levystä ja että saataisiin viisi biisiä kasaan tämän vuoden loppuun mennessä.
Eira Viitala ei osaa vielä sanoa, kuullaanko näitä lauluja Kurikassa elävänä esimerkiksi tulevana kesänä – vaikkapa kesätorilla.
– Tori ei ehkä miljöönä palvele tämänkaltaista runo–musiikki-konseptiamme, ehkä museon kesäteatterin lava sopisi paremmin, hän pohtii.
Linkki biisin videoon:
https://www.youtube.com/watch?v=PAkiTd3mho8Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide