A-
A+
AP Suomalainen
Kurikkalaislähtöinen Hanna Kivistö eli Hanhani julkaisee tänään naistenpäivänä 8. maaliskuuta viiden kappaleen esikois-EP:n Oma huone. Julkaisu sisältää kolme aiemmin julkaistua Kivistön laulua (Maailmanlopun kahvila, Kuningas ja Sydän menee paikoilleen) sekä kaksi uutta eli nimikappale "Oma huone" ja "Kotikaupunkiin".
EP:n nimi ja nimikappale viittaavat kirjailija Virginia Woolfiin, joka lähes sata vuotta sitten loihe lausumaan: ”Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa.”
Hanhani ei ota kantaa raha-asiaan, mutta vastaa Oma huone -biisissä kysymykseen: Mitä nainen tarvitsee tehdäkseen musiikkia? No, sen oman huoneen lisäksi listan muita asioita, kuten pianon, läppärin, salmiakkia ja lukon oveen.
Hän kannustaa naisia ottamaan rohkeammin erilaisia rooleja musiikkimaailmassa.
– Miksi tällainen rohkaisu on tarpeen vielä vuonna 2025? Eikö meillä jo ole Chisu, Vesala ja Behm? Hanna Kivistö kysyy ja vastaa itse:
– Teoston tilastot kertovat, että lauluntekijöiden tilityksistä vain 15 prosenttia tilitetään naisille ja musiikin tuottajista alle 10 prosenttia on naisia.
Julkaisupäivä naistenpäivänä ei ole sattumaa, sillä Hanna Kivistö on paitsi lauluntekijä, myös psykologi ja toimii Suomen Musiikintekijöiden häirintäyhteyshenkilönä. Yhdistyksessä on noin 1300 jäsentä.
– Kaksi viidestä naisesta musiikkialalla on kokenut seksuaalista häirintää. Pätevyyden vähättelyä ja ammattitaidon aliarviointia on kokenut kaksi kolmasosaa naisista, hän sanoo.
Hän sattui olemaan sopivasti paikalla, kun Musiikintekijöiden edustaja kävi Ikaalisissa lauluntekijäopintojen aikana esittelemässä palveluja.
– Kerroin heti, että olisi halukas tähän ryhtymään, sillä taustani työterveyspsykologina ja lauluntekijänä sopii tehtävään hyvin.
Kuitenkin yhteydenottoja on tähän mennessä tullut vähän, vaikka hänen mukaansa tarvetta todennäköisesti olisi. Toisaalta avun hakemiseen voi olla eri syistä kynnystä.
Kivistö ei ole omalla kohdalla törmännyt häirintään, mutta on toisaalta ollut vähänlaisesti musiikkibisneksessä ja työskentelee luotettujen ihmisten kanssa.
– Sellaisia oletuksia on tullut vastaan, että naisen tulisi mieluiten olla sanoittaja. Kun itse olen sen lisäksi sekä säveltäjä että tuottaja, olen joskus kokenut tilanteita, joissa on kehotettu valitsemaan jokin yksi näistä ja mieluiten sanoittaminen.
Hän ei kuitenkaan anna vastaavien kommenttien rajata omaa tekemistään millään tavalla.
Oma huone -kappaleesta julkaistaan samaan aikaan myös kymmenen naispuolisen musiikintekijän kanssa tehty musiikkivideo, jonka on editoinut kurikkalaisjuurinen Iida-Sofia Kivistö, joka on myös kansikuvavastaava.
– Biisi ja etenkin musiikkivideo on tehty sillä ajatuksella, että olemme halunneet näyttää naisia tekemässä musiikkia eri rooleissa ja myös soittamassa erilaisia instrumentteja. Haluamme kannustaa naisia ottamaan vapaasti juuri niitä rooleja, joihin kokevat kiinnostusta, Hanna Kivistö sanoo.
Videolla esiintyvät Hanna Kivistön (Hanhani) lisäksi Christina Boman, Eerika Hänninen (Eereka), Heli Järvenpää, Noora Kataja, Pauliina Kauppila, Heini Mielonen, Roosa Mikkola (Roosa), Vilma Talvitie ja Miisa Tunturi (Miisa May). Naiset ovat ympäri Suomea, mutta Talvitiellä ja Kauppilalla on sukujuuria Ilmajoelle.
Kaikki viisi EP:n laulua Hanna Kivistö on kirjoittanut ja tuottanut yhdessä Pääniääni -studion Miro Loimunevan kanssa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide