A-
A+
Kilpailun johtaja Antti Mäki-Ontto (vasemmalla), koordinaattori Veli-Matti Kallionpää ja Mietaan Tikan puheenjohtaja Kalervo Törmä odottelevat tikkajuoksun SM-kisoihin 50-70 kilpailijaa.
AP Suomalainen
Yleisö on tervetullut katsomoon. Kuuluttaja-selostaja pitää katsojat kuusalla kilpailun tapahtumista.
AP Suomalainen
Kurikassa järjestettävien SM-kisojen putki saa jatkoa tulevana viikonloppuna, kun Mietaan Tikka ja E-P:n tikkapiiri järjestävät kaksipäiväiset tikkajuoksun SM-kisat urheilukentällä.
Mietaan Tikan veturi Kalervo Törmä, kilpailun johtaja Antti Mäki-Ontto ja koordinaattori Veli-Matti Kallionpää odottelevat 50–70 kilpailijaa Kurikkaan.
– Jos 50 saadaan rikki, sekin on hyvä. Kurikka on aika keskellä Suomea, jolloin lappalaisetkin saattavat lähteä innokkaasti kilpailemaan, Kallionpää sanoo.
Mietaan Tikka on aiemmin järjestänyt kahdet tikkajuoksun SM-kisat.
Kotiseuran oma mitalitavoite on viisi tai kuusi SM-mitalia. Mukaan on lähdössä 8-9 kilpailijaa, ja mukana on Kallionpään lisäksi muun muassa moninkertainen lajin SM-mitalisti Aimo Lehtiniemi.
– Ehkä viestijoukkue saadaan jopa joka sarjaan? Ollaan saatu mukaan tikanheittoon nuoria ja naisiakin, mikä on yllättänyt positiivisesti. Kun innostunut nuori lähtee mukaan, hän tuo helposti kavereitakin, Kalervo Törmä kertoo.
Hän toivottaa lajista kiinnostuneet tervetulleeksi kokeilemaan. Seuran harjoitukset ovat maanantai-iltaisin Hakunin hiihtostadionilla.
Myös Jalasjärven kaupunginosasta on tulossa kova mitalisuosikkijoukkue tikkajuoksemaan.
Tikkajuoksu yhdistää tikanheiton osumatarkkuuden ja ripeän juoksuvauhdin vähän samaan tyyliin kuin ampumahiihdon kesäversio ampumajuoksu. Juoksuvauhti on hyvä asia, mutta sitäkin tärkeämpää on, että saa kunkin heittokierroksen tikat mahdollisimman lähelle kymppiä.
– Viestissä pitää saada kymmenestä tikasta viisi kasirinkiin. Heittäjä hakee ohimenneet tikat ja heittää uusiksi niin kauan, että viisi tikkaa on hyväksytysti vähintään kahdeksikossa. Jos ei onnistu tai taulutuomari tuomitsee rajaosuman seiskaksi, siitä tulee aina minuutin sakko tikkaa kohden, Antti Mäki-Ontto avaa.
Yhteistulos lasketaan juoksuajasta ja tikkatuloksesta korkeammalla matematiikalla. SM-kisoissa laskennan suorittavat Timo Mukkala ja Jukka Rinta-Tassi.
Lauantaina iltapäivällä urheilukentällä kilpaillaan pikamatka 600 metriä ja SM-viesti. Sunnuntaina jo ennen puoltapäivää alkaa pitkän matkan eli 1800 metrin kisa. Matkaan lähdetään yhteislähdöllä kuusi kilpailijaa kerrallaan.
Kallionpää, Mäki-Ontto ja Törmä toivovat viikonlopulle kilpailijoiden puolesta tuuletonta säätä, vaikka kova tuuli toisikin oman jännityksensä.
– Sadekaan ei niin haittaisi, mutta tuuli olisi kyllä paha. Se ottaa niin herkästi tikkoihin, Kallionpää sanoo kilpailijana.
Kilpailijoille ja yleisölle on kioski auki kisaviikonloppuna. Yleisöä palvelee myös kentän kuuluttaja-selostaja, joka on miesten mukaan ”tuleva Mertaranta”, mutta jonka nimeä he eivät halua paljastaa.
Kisojen suojelijana toimii Matti Latva-Korpela, joka on vuonna 1976 perustetun Mietaan Tikan perustajajäseniä. Avaustikan heittää Annukka Siltakorpi, joka on 1990-luvun lopulla voittanut lajin SM-mitaleita.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide