A-
A+
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on aloittanut yhteistoimintamenettelyt, jotka koskevat niin terveyspalvelujen, sosiaalipalvelujen, pelastuspalvelujen kuin konsernipalvelujenkin henkilöstöä.
– Taloudellinen tilanteemme vaatii merkittäviä talouden sopeuttamistoimia. Lisäsopeutustarve ensi vuodelle on arviolta 15 miljoonaa euroa ja tulevien tasapainotusvuosien kanssa yhteensä tämänhetkisen arvion mukaan lähes 40 miljoonaa euroa, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen perustelee.
Hyvinvointialue valmistelee parhaillaan ensi vuoden talousarviota. Talousarvioon tullaan esittämään toimenpiteitä, joilla voi olla henkilöstövaikutuksia, kuten henkilöstön palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutoksia, osa-aikaistamisia, lomautuksia sekä irtisanomisia.
Tämänhetkisen arvion mukaan henkilöstön vähennystarve koko organisaation tasolla on noin 400 henkilötyövuotta. Vähennystarpeessa huomioidaan eläköityminen.
– Tämän kokoluokan sopeutuksessa toiminnan uudelleenjärjestelyt, palveluverkon tarkastelu ja sen myötä henkilöstövaikutukset ovat väistämättömiä, Järvinen toteaa.
Yhteistoimintaneuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa. Arvio henkilöstövaikutuksista tarkentuu talousarviovalmistelun edetessä.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide