TEATTERIARVIO:

Synkyn Juurihoito pureutuu pintaa syvemmälle

Miika Nousiaisen kirja Juurihoito on oivaltava, lakonisen humoristinen ja toisaalta sympaattinenkin kaikessa elämän raadollisuudessa. Se sieppaa lukijan mukaan nousiaismaisten ajatuskulkujen maailmaan, ainakin tällaisen miikanousiaisfanin. Nousiaisen älynväläykset ovat vaan niin hyviä.

Valitsemalla Juurihoidon käsittelyynsä Harrastajateatteri Synkky otti ison haasteen. Jos komedia on vaikea laji, Miika Nousiaisen tekemänä se on sitä ehkä kaksin verroin enemmän.

Näytelmää ylläpitää tarinankerronta, johon on valjastettu Joonas Mäki-Paavolan hahmo Pekka. Mäki-Paavola on Pekkana ihan omalla tontillaan, mutta ainakin sunnuntain näytöksessä tuntui vauhtia olevan sen verran reippaasti, että artikulointi tahtoi jäädä vauhdin jalkoihin. Pieni ajatuksen ja hengähdyksen paikka olisi ollut paikallaan.

Näytelmässä Pekka menee hammaslääkäriin saattaakseen ”legonsa” kuntoon. Hammaslääkäri Eskolla sattuu olemaan sama harvinainen sukunimi, Kirnuvaara, kuin Pekalla. Pian selviää asia jos toinenkin.

Eskoa näyttelevä Ville Itäniemi on mainio Esko, uskottava Esko, niin esko kuin Esko voi olla. Jonkin verran hänelläkin meinasi teksti lähteä juoksemaan Mäki-Paavolan peesissä, mutta jossakin vaiheessa näyttämöllä olo rauhoittui. Kaksikon näyttämötyöskentely oli kuitenkin nautittavaa katseltavaa. Kun on kaksi osaajaa ja heidän tekemisensä vielä tukee toistansa, jälki on hyvää.

Kun Sari marssii näyttämölle, alkaa tapahtua. Saria näyttelevä Teija Lehtimäki ei jätä kylmäksi, vaikka roolihahmo kovis onkin. Lehtimäen tulkinta on selkeää, vauhdikasta ja iskee suoraan peräpenkkiin saakka. Ehkä hieman uneliaaksi äityvän alun jälkeen – liikaa kerrontaa? – Lehtimäki räjäyttää tomut näyttämöltä pois ja saa näytelmän heräämään henkiin.

Teksti pyörittelee maukkaasti erilaisten persoonien näkökulmia ja ajatusmaailmoja niin, että katsoja voi samaistua kuhunkin vuorollaan. Kun hampaat on hoidettu, on oikeiden juurien vuoro. On poikettu Tukholmassa, sitten Thaimaassa ja Australiassa, ja sukujuuret vain kasvavat reissun varrella.

Aussi-setää Arvo Kirnua näyttelevä Jussi-Pekka Kurikka on huvittava näky stetsonissaan ja viiksissään. Katsojana alkaa kuitenkin miettiä, että muuttiko Arvo puhetapaansa välillä tahallaan vai muuttuiko se välillä tahattomasti koomisesta lähes jussipekkamaiseksi. Arvo Kirnun kerronnallinen osuus jää hiukan etäiseksi ajatuksen lähtiessä harhailemaan.

Siiri Kokkarisella on näytelmässä kaksoisrooli, josta hän selviytyy kokemuksen tuomalla varmuudella. Kokkarisen hento ääni tahtoi vain jäädä taustahälyn alle välillä. Vähän samaa vikaa oli Heini Rajaniemen puheessa. Eleetöntä, mutta vahvaa näyttelemistä, mutta tulkinta jäi jostakin syystä vaisuhkoksi.

Kontrastia taas toi Minna Kanstrenin hahmo, jonka artikulaatiosta ja vuorosanoista sai erittäin hyvin selvän. Kanstren edustaa Synkyn niin sanottua vanhaa vuosikertaa, ja hän palasi näyttämölle monen vuoden tauon jälkeen. Näyttelemisessä on selkeästi varmuutta ja osaamista, vaikka pieniä unohduksiakin tuli. Mikko Polvisalo uutena synkkyläisenä lunasti myös paikkansa rivissä. Muutamassa roolissa olleen Eija Viitasen mainiota karjalaispuheenpartta olisi kuunnellut kauemminkin – vaikka paljasjalkaisia Kurikan flikkoja onkin, paluumuuttaja etelästä. Myös Kari Viitanen on roolissa, mutta hänet korvasi sunnuntain näytöksessä Jussi-Pekka Kurikka.

Ääni- ja valomiehelle, nuorelle Jimi Koivistolle, pienenä vinkkinä sanottakoon, että säätäisi taustahälyt siten, ettei se häiritse dialogia. Kun porukassa on eri äänenvoimakkuuksilla varustettuja henkilöitä, pitäisi ottaa huomioon erityisesti hentoäänisimmät.

Mikään ei ole katsojasta ikävämpää kuin pinnistellä kuullakseen ja saadakseen vuorosanoista selvää. Myös takapenkkiläiset sen ansaitsevat.

Synkyn kannattaa harkita vakavasti äänentoistolaitteiston hankkimista ja siten, että mikkejä olisi jokaisen näyttelijän käyttöön.

Pian on vapaa-aikalautakunnan avustushaun aika – nyt vain kohdeavustuksiin mikrofonihankinta, niin tällaiset pienet puutteet saataisiin korjattua. Eikö kaupunki nyt ainoaa kanta-Kurikan teatteria sen verran lähtisi jeesaamaan?

Ohjaaja Kari Mäki oli saanut joka tapauksessa mainion tekstin mainioon muotoon – Synkyn näyttelijöistä on moneksi ja oli riemullista nähdä, että uudet kyvyt olivat vanhojen rinnalla vähintään yhtä hyviä.

Turhat krumeluurit oli riisuttu näyttämöltä pois ja erityisesti viehätti miljöön vaihtuminen teknisin keinoin.

Esko Kirnuvaaraa siteeratakseni: Tulikohan tässä jo liikaa hammaslääketieteen ulkopuolista informaatiota.

Synkky esittää Juurihoitoa Luovan Nuorisoseuralla vielä yhdeksän näytöksen verran 14. huhtikuuta saakka.

Katja Rantatulkkila

Verkkojuttuun korjattu Polvisalon etunimeksi Mikko. Printtilehteen oli pujahtanut nimivirhe.