On iltapäivä. Katselen ylöspäin vihreiden lehtien välistä näkyvää vaaleanharmaata taivasta. Joka puolella on vihreää, lehtiä vieri vieressä havisemassa kevyessä tuulessa. Ne riippuvat tummanpuhuvista oksista, jotka ovat kasvaneet lämpimän ruskeisiin runkoihin. Istun puisella, kuluneen vihreän värisellä penkillä. Huokaisen. Saan rentoutua hetken, puhaltaa väsyn pois ja hetken vain olla. Kuulen lehtien havinan, jonkun mehiläisen surisevan, mustarastaan laulavan, lapsien huutavan ja jonkun auton ajavan ohi rauhalliseen tahtiin.