A-
A+
Dingo esiintyi Mietaalla 80-luvulla. Ensi helmikuussa Dingo nähdään Vielä kerran, Mietaa! -illassa pääesiintyjänä.
Pentti Yli-Karjanmaa
Legendaarisen Mietaan nuorisoseuran keikkailtoja nostalgisoidaan oikein kunnolla helmikuussa, kun Dingo nousee nuorisoseuran lavalle. Seinäjoen ammattikorkeakoulun nelihenkinen kulttuurituottajaopiskelijoiden ryhmä järjestää nostalgiaillan yhdessä Mietaa-elokuvan ja Mietaan nuorisoseuran kanssa.
– Työryhmän yhteisestä intohimosta haluamme järjestää vielä kerran illan Mietaalla juhlistaaksemme sen ylisukupolvista kokemusta sekä vaikutusta koko Etelä-Pohjanmaalla, tiivistää opiskelijoiden tuotantoryhmä.
Heidän mukaansa Mietaa on ollut käsite eteläpohjalaisten nuorten keskuudessa. Mietaasta on tullut vuosikymmenten saatossa legenda: 80-luvulta aina 2010-luvulle tanssit vetivät paikalle jopa tuhansia nuoria koko maakunnasta. Esiintyjinä Kurikassa ovat olleet monet suomalaiset aikansa huippunimet.
– Mietaa oli koko Etelä-Pohjanmaan yhteinen kohtaamispaikka, jossa monet elämän mittaiset ihmissuhteet ovat saaneet alkunsa.
Järjestäjien tavoitteena on vaalita tätä kulttuuriperimää.
– Haluamme tuottaa aidosti nostalgisen illan, jonka inspiraatio on lähtöisin vuosikymmenten takaa.
Illan ohjelma on rakennettu Mietaan perinteitä kunnioittaen: illan avaajana nähdään 2000-luvulla hiteillään nuorisoa tanssittanut Lord Est, sekä pääesiintyjänä koetaan kasarilla hysteriaa herättänyt ja ensi vuonna 40-vuotisjuhlakiertuettaan juhlistava Dingo. Alakerran diskossa läpi yön tanssittaa paikallinen DJ MegaMiika.
Vielä kerran, Mietaa! -ilta järjestetään 17. helmikuuta.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide