A-
A+
Leena Kurikka
Etelä-Pohjanmaan Matkailufoorumi keräsi alueen matkailu- ja palvelualan yrittäjät ja kehittäjät lokakuun lopussa Kurikan Lakkitehtaalle. Foorumi perustettiin korona-aikana ja kokoontui nyt viidettä kertaa käymään läpi matkailun ajankohtaisia asioita.
Kun koko Suomessa kirjattiin kesä-elokuun aikana kaikkiaan 7,8 miljoonaa yöpymistä, joista suomalaisten osuus oli 6,1 miljoonaa, Etelä-Pohjanmaalla korostuu kotimaisten matkailijoiden osuus. Kesä-elokuussa kirjattiin 397 964 yöpymistä, joista kotimaisten matkailijoiden osuus oli 97 prosenttia eli 386 008 yöpymistä. Ulkomaisten osuudeksi jäi 3 prosenttia.
– Yöpymisistä lähes puolet kertyi heinäkuussa, 196 933. Keskimääräinen viipymä oli alle kaksi yötä eli 1,8 yötä. Varauksia kohteisiin tehdään nykyään lyhyellä ajalla. Tänä kesänä on myös haettu vähän edullisempia vaihtoehtoja, kertoi Elina Järvinen SeAMK:ista.
Koronan jälkeen kotimaan matkailu virkosi ja yöpymisiä kirjattiin vuonna 2021 Etelä-Pohjanmaalla 435 296 kappaletta. Tammikuusta syyskuuhun tänä vuonna Etelä-Pohjanmaalla on ollut noin 670 000 yöpymistä.
Etelä-Pohjanmaalle väkeä tuovat tapahtumat. Ilmajoen musiikkijuhlilla oli 11 500, Nummirockissa Kauhajoella 18 000, Seinäjoella Tangomarkkinoilla 45 000, Provinssissa 70 000 ja Vauhtiajoissa 66 000 kävijää.
Järvinen esitteli myös Vieraanvarainen Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaan matkailustrategiaa 2020–2028.
– Strategiassa ollaan nyt puolivälissä. 78 toimenpide-ehdotusta on tehty. On asetettu uudet tavoiteluvut yöpymisille ja ulkomaisille vierailijoille. Kaikkien majoitusyritysten vuodepaikkojen käyttöastetta pyritään nostamaan, hän sanoi.
Huoneiden käyttöaste on alueella 40 prosenttia, tavoite nostettiin 60 prosenttiin.
Hannu Tuuri SeAMK:sta esitteli Mökkeilyä ja matkailua tutkimuksen tuloksia. Siinä on tutkittu muun muassa palveluiden käyttöä vapaa-ajan asuntojen lähialueella.
Etelä-Pohjanmaan maakunnassa on kolmanneksi vähiten mökkejä Suomen maakunnista, taakse jäävät vain Kainuu ja Keski-Pohjanmaa.
– Suomessa on noin 510 000 kesämökkiä, Etelä-Pohjanmaalla niistä on 13 300, kertoi Tuuri.
Valtaosa Etelä-Pohjanmaalla mökin omistavista asuu Etelä-Pohjanmaalla.
– Seitsemällä prosentilla etäisyys mökille on alle 30 kilometriä, 36 prosentilla 30–79 ja 26 prosentilla 80–149 kilometriä.
Vapaa-ajan asunnon omistajuus on keskittynyt pääosin vanhemmalle väestölle. Noin joka kymmenes vapaa-ajan asunnon omistaja on alle 40-vuotias. Myös vapaa-ajan asunnon käyttäjät olivat enemmän vanhempien kuin nuorempien ikäluokkien edustajia.
– Mökkejä käyttävät eri-ikäiset ihmiset joten on otettava huomioon eri-ikäisten tarvitsemat palvelut.
Valtaosa mökeistä sijaitsee järven rannalla (59 %). Kuivan maan mökkejä on lähes kolmannes (28 %), loput sijaitsevat joen tai lammen rannalla. Yli puolet mökeistä on talviasuttavia. Vuodepaikkoja mökeissä on keskimäärin 6,7. Yli puolessa on etätyövalmiudet.
Mökkien käyttö on vähän lisääntynyt verrattuna vuoteen 22013, jolloin tehtiin vastaava tutkimus.
– Keskimäärin kertyy 61 yöpymistä vuodessa, myös päiväkäyntien määrä on vähän lisääntynyt. Vapaa-ajan asuntojen käyttö on jonkin verran kasvanut 10 vuodessa, sanoi Tuuri.
Mitä mökeillä tehdään?
– 67 prosenttia haluaa puuhastella eikä kaipaa ulkopuolisia aktiviteettejä. Toisaalta 30 prosenttia osallistuu mielellään lähialueen tapahtumiin.
Vajaata puolta (47 %) kiinnostaa alueen patikointi- ja luontoreitit, kylätapahtumat kiinnostavat yli puolta (64 %), musiikki-, kulttuuri-, ruoka- ja urheilutapahtumat, museot ja kirkot kiinnostavat 45 prosenttia ja teatterit ja kesäteatterit 34 prosenttia.
Mökkiläiset ovat valmiita käyttämään paikallisia palveluita. Tietoa niistä saadaan parhaiten sanomalehdistä ja toiseksi parhaiten mökkinaapureilta tai puskaradion kautta.
Palveluita tarvitaan lumenauraukseen, korjauksiin ja kunnossapitoon, puiden kaatoon ja pilkkomiseen.
– Mökkiläiset tuovat elinvoimaa kuntiin ja ostavat paikallisia palveluita, painotti Hannu Tuuri.
Foorumissa keskusteltiin myös kestävästä matkailusta ja vihreästä siirtymästä.
– Kestävän matkailun edistämisessä kohde pysyy samassa tilassa eli tulos on plus miinus nolla. Nykyään puhutaan uudistavasta matkailusta, jossa kohde jää parempaan tilaan kuin se oli ennen kävijöitä, eli päästään plussan puolelle, kertoi Sanna Jyllilä SeAMK:sta.
Foorumin lopuksi kävijöille esiteltiin Lakkitehdasta.