A-
A+
Stromanin sisääntuloliittymällä vahtivat perjantaiaamuna Kurikkaan tueksi tullut Teollisuusliiton aluetoimitsija Ilkka Nordström, pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Leena Lindholm ja varatyösuojeluvaltuutettu Minna Pättikangas.
AP Suomalainen
Maria Rikala
Teollisuusliiton poliittisen lakon piirissä on kanta-Kurikasta neljä yritystä. Kurikan ammattiosaston puheenjohtaja Aija Korpela kertoo, että torstain ja perjantain kestävän lakon piiriin kuuluvat Componenta, Fortaco Osthrobotnia, Relicomp ja Stroman.
– Kahdessa työpaikassa työntekijät ovat erittäin järjestäytyneitä, joten niissä on varmaan hyvinkin hiljaista, hän arvioi.
– Lakkovahteja on järjestelty, mutta heitä on nyt tavallista vähemmän, että mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan Helsingissä järjestettävän suurmielenosoitukseen.
Stromanin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Leena Lindholm toimii lakkovahtina torstaina ja perjantaina.
– Torstaina lakko piti jonkin verran, mutta valitettavasti joitakin meni töihin. Ilmeisesti he eivät ajattele nenäänsä pidemmälle, mitä sitten tapahtuu, kun hallitus pääsee tekemään suunnittelemansa heikennykset, hän miettii.
Lindholm korostaa, että lakko ei kohdistu työnantajiin vaan hallitukseen.
– Ihan järkyttävää, miten kaikkein vähäosaisimpia rankaistaan esimerkiksi työttömyysturvan leikkauksilla, hän sanoo.
– Paikallinen sopiminen ei ihan kaikissa firmoissa toimi niin kuin hallitus ajattelee. Ja sehän on ihan hirveää, jos hallitus saa lakko-oikeuden pois.
Myös Fortacon pääluottamusmies Ossi Leppä painottaa, että lakko ei ole työnantajaa vaan hallitusohjelman kirjausta vastaan.
– Lakko on täysin hallituksen tilaama. Olisi mukavaa, jos tulisi neuvottelemalla sopu, ettei lakko oikein pitkittyisi. Voi tulla ikävä kevät, jos neuvotteluyhteyttä ei löydy. Epäilen kuitenkin, että tämä ei jää tähän, hän harmittelee.
Lakko on näkynyt Fortacolla selvästi, sillä järjestäytymisaste on yli 80 prosenttia. Työtekijöitä on noin 250 ja heistä kymmenkunta oli torstaina töissä.
– Työväki on ollut kotona tänään ja aamusta oli lakkovahteja paikalla. Sama juttu huomenna, Leppä kertoo.
– Aamulla näytti siltä, ettei toimihenkilöistäkään mennyt töihin kuin pari.
Lakkovahdeissa mennään minimimiehityksellä suurmielenosoituksen takia.
– Helsinkiin oli järjestetty kuljetus, mutta varmaankin välimatka tekee sen, että kyytiin ilmoittautui täältä vain pari aktiivia.