A-
A+
OAJ:n Kurikan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jaana Tahvanainen (vas.), pääluottamusmies Paula Kotirinta ja kuntavaalien yhdyshenkilö Arto Putkonen kannustavat nykyisiä ja tulevia kuntapäättäjiä tutustumaan sivistystoimen arkeen ensi viikon maanantaina.
Terhi Rintala
Opettajien Ammattijärjestö OAJ julkistaa maanantaina 7.10. valtakunnalliset kuntavaaliteemat. Kurikan paikallisyhdistys kutsuu samana päivänä nykyiset ja tulevat kuntapäättäjät tutustumaan päiväkotien, eskarien ja koulujen arkityöhön.
Terhi Rintala
Kurikan OAJ:n puheenjohtajana toimiva Jalasjärven lukion uskonnon, psykologian ja filosofian lehtori Jaana Tahvanainen muistuttaa, että sote-uudistuksen jälkeen sivistyksestä on tullut kuntien suurin sektori.
– Kuntien rooli on muuttunut olennaisesti. Se edellyttää päättäjiltä kiinnostusta koulutusta kohtaan
OAJ on julkaissut kuntavaaliteemoja aikaisemminkin. Pääluottamusmies Paula Kotirinta painottaa tilanteen muuttumista.
– Sivistystoimen osuus on jopa 60 prosenttia kuntien budjeteista. Jos koulutus ei kiinnosta, onko silloin oikeassa paikassa, kun asettuu ehdolle kuntavaaleissa?
Sivistyslautakunta ja valtuusto päättävät vuosittain tuntikehyksestä.
– Moni päättäjä ei ymmärrä, mitä tuntikehys tarkoittaa tai mikä sen vaikutus on koulun arkeen, Metsolan koulun johtaja Arto Putkonen sanoo.
Putkonen kuuluu OAJ:n hallitukseen ja hänet on valittu kuntavaalien yhdyshenkilöksi.
– Tuntikehys on olennainen asia koulujen arjessa. Jokaisen kuntapäättäjän pitäisi tietää, mitä se tarkoittaa.
Tuntikehys ratkaisee, voidaanko käyttää jakotunteja ja miten paljon. Se määrittelee, miten paljon tunteja ja sitä kautta opetusta annetaan. Yleisopetuksella ja erityisopetuksella on oma tuntikehyksensä.
Putkonen opettaa kyläkoululla, jossa on yhdysluokat.
– Kaikkea ei voi opettaa yhdysluokissa. Esimerkiksi englanti on sellainen oppiaine, jossa kumpikin vuosiluokka tarvitsee omat tuntinsa, Putkonen antaa esimerkin.
– Isommalla koululla ei yleisopetuksen puolella enää juuri ole jakotunteja. Niitä tarvittaisiin, sillä samaan aikaan yleisopetuksen ryhmiin integroidaan erityisoppilaita ja ryhmäkoko kasvaa. Kun integroidaan, myös resurssien pitäisi kasvaa, Paula Kotirinta lisää.
Sivistystoimen sisällä kustannuksiin on vaikuttanut toisen asteen maksuttomuus.
– Sen kustannukset on suurelta osin jouduttu hakemaan sivistystoimen sisältä. Budjetit eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kuin toisen asteen maksuttomuus on vaatinut lisärahoitusta.
Arto Putkonen sanoo, että valtakunnallisesti tilanne näyttää valoisammalta.
– Koulutukseen ei ole suunniteltu samanlaisia leikkauksia kuin muille sektoreille. Eri asia tietysti on, miten nämä käytännössä toteutuvat.
– Toisella kädellä luvataan ja toisella otetaan pois, Paula Kotirinta täydentää.
OAJ:n toive on, että opetuksella on mahdollisuus kehittyä myös tulevalla vaalikaudella.
– Kurikka tuo usein esiin osinkotulojaan. On iso vetovoimatekijä, jos kunnassa on koulutus kohdillaan, Putkonen sanoo.
Jos vanhempien työpaikka on Seinäjoella, perhe saattaa miettiä mihin asetutaan.
– Asumisen kustannukset voivat olla tuntuvasti pienemmät muualla. Koulu voi olla perheelle se ratkaiseva tekijä.
Usein silloin on kyse kyläkoulusta tai muuten sopivan kokoiseksi koetusta.
– Kukaan ei muuta ison koulun perässä paikasta toiseen, sillä niitä on tarjolla muuallakin. Kyläkoulu voi olla vetovoimatekijä. Jos halutaan houkutella asukkaita, se pitää tiedostaa.
Mitä kuntapäättäjiltä toivotaan?
– Kiinnostus on tärkein. Jos pyrkii kuntapäättäjäksi, on tiedettävä, mistä siellä päätetään. Se on koulu, Jaana Tahvanainen sanoo.
Kunnilla on toki jäljellä muitakin tehtäviä, mutta asiat on osattava suhteuttaa.
– Jos sivistystoimi ei ole itsellä hallussa, siihen pitää perehtyä, jotta ymmärtää mistä päätetään. Oma aktiivisuus on tärkeää.
Hyvä valtuutettu osaa erottaa oman kouluaikansa nykykoulusta.
– Meillä kaikilla on käsitys siitä, mitä koulu on. Oma kouluhistoria ei ole kuitenkaan oikea perspektiivi nykykoulun arvioimiseen. Täytyy nähdä asiat sellaisina kuin ne nyt ovat.
Tahvanainen on myös opettajien ja koulunkäynninohjaajien työsuojeluvaltuutettu. Aikaisemmin oli yksi työsuojeluvaltuutettu, nykyisin Kurikassa on eri toimialoilla omansa.
– Se on hyvä ratkaisu, sillä jokaisella meistä on oman alansa osaamista ja ymmärrys siitä, mitkä asiat vaikuttavat työhyvinvointiin.
Tulevina vuosina eläköityy paljon työntekijöitä sivistystoimesta.
– Yksi kova tavoite on se, että Kurikassa on jatkossakin pätevää henkilöstöä. Se ei ole itsestäänselvyys, Paula Kotirinta linjaa.
Se onnistuu parhaiten, kun työnantaja huolehtii siitä, että resurssit ovat kunnossa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide