A-
A+
Kurikka Koronaviruspandemia kurittaa kuntia siinä missä yrityksiä ja yksityishenkilöitäkin. Pandemian taltuttamiseksi asetetut rajoitteet ovat vähentäneet tai lopettaneet kaupungin eri osastojen töitä merkittävästi. Tästä syystä Kurikan kaupunki aloitti yt-menettelyn 6.4.2020 ja päätti yt-neuvottelut 22.4.2020.
Tämän hetken tiedon mukaan kaupunki tulee lomauttamaan noin 300 henkilöä. Keskimääräinen lomautuksen pituus on 12 päivää. Joillakin henkilöillä lomautus kestää 5 päivää, toisilla enimmillään 2,5 kuukautta. Lomautettavat saavat lähiesimiehiltään kirjallisen lomautusilmoituksen sekä toimintaohjeet siihen, miten heidän tulee toimia lomautuksen aikana.
Kaupunki on myös selvittänyt mahdollisuuksia korvaaviin työtehtäviin ja sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneille henkilöille on tarjottu mahdollisuutta työskennellä JIK ky:n alaisuudessa.
– Koska koronavirustilanteen kehittymistä ja sen vaikutusta kaupungin toimintaan on vaikeaa arvioida, nyt suunnitellut lomautukset voidaan tarvittaessa keskeyttää, siirtää tai lopettaa. Työnantaja seuraa tilannetta ja valtion ohjeistuksia päivittäin ja viikoittain, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Poikkeustilanteesta johtuen osa henkilöstöstä määrätään pitämään vuosilomia jo toukokuussa. Lomautukset suunnitellaan toteutettavaksi kesäkuukausien aikana. Opettajat ovat olleet yt-menettelyn ulkopuolella. Suoraan Kurikan kaupungin palkkalistoilla oli viime vuoden loppupuolella (1.11.2019) 840 vakituista ja 199 määräaikaista työntekijää.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide