Majuri Jussi Nokso: ”Lentopojille paistaa aina aurinko”

Leena Kurikka

Majuri Jussi Nokso on palvellut ilmavoimissa parikymmentä vuotta. Koti on Jyväskylässä, lähellä Tikkakoskea. Kiinnostus lentämiseen on vienyt miestä kovaa ja korkealle. Potkurikoneista hän on siirtynyt koulutuksen kautta Hornetin ohjaimiin. Ilmataisteluiden suunnittelu ja harjoittelu ovat tulleet tutuiksi. Vaikka mies on välillä korkealla pilvien yläpuolella, juuret ovat Kurikan maaperässä. Hän varttui Luovankylässä maatilalla.

– Lapsuus oli mukavaa, vaikka kylällä ei liiaksi ollut omanikäisiä kavereita vaan piti pyörällä lähteä kavereita moikkaamaan. Hyvät eväät sain. Myöhemmin on osannut arvostaa myös sitä millaisessa kouluympäristössä sai kasvaa, hän tuumaa.

Hän kävi Luovankylän koulua, jonne oli yhdistetty Salonkylän ja Myllykylän koulut.

– Nyt koulu on isompi kuin silloin. Hauskaa, että vieläkin on lapsia siinä määrin paljon, että koulu on jatkanut varsin elinvoimaisena.

Vanhemmilla on edelleen maitotila, jonka toiminnassa on nykyään mukana toinen Nokson pikkuveljistä. Hänellä on myös yksi pikkusisko.

Valmistautuessaan aikoinaan ylioppilaskirjoituksiin Nokso löysi puolison Tuiskulankylästä.

– Kun olisi pitänyt opiskella kirjoituksiin, heilasteltiin, hän muistelee hymyillen.

Kummankin kirjoitukset menivät riittävän hyvin ja kumpikin pääsi opiskelemaan haluaamansa alaa. Ystävänpäivänä tänä vuonna parille tulee 20 vuotta yhteiseloa täyteen. Parilla on kolme poikaa.

Lapsena Nokso ajatteli jatkavansa maatilan hommia kototilalla. Yläasteella hän rupesi tarkemmin miettimään mitä tekisi.

– Lentohommat kiinnosti jo silloin, ja rakentaminen. Kotona on aina rakennettu jotain. Jos ei itselle mökkiä, niin tilan laajennuksia. Isä veisti hirsimökkejä ja olin mukana.

Muitakin vaihtoehtoja hänellä oli mielessä. Varusmiespalvelukseen haun yhteydessä vanhemmat kysyivät mitä Jussi meinaa tehdä.

– Perusratkaisut eivät mulle aina kelpaa, vaan pitää olla jotakin muuta. Vaihtoehtoina mielessä olivat pyrkiä laskuvarjojääkäriksi tai kansainvälisiin valmiusjoukkoihin tai lentohommiin ilmavoimiin.

Varusmiespalvelun loputtua rakennustekniikan opiskelupaikka odotti, mutta ilmavoimat olivat hänelle mieluisampi ja kiinnostavampi vaihtoehto.

Hän ei lapsena tai nuorena koskaan lentänyt.

– Vanhempien työ oli sitovaa. Pitkiä ulkomaareissuja ei tehty, muutamia matkoja naapurimaihin. Keski-Euroopan Alpeilla kävin bussilla. Ensimmäinen kerta, kun istuin lentokoneessa, ohjasin sitä itse.

Ilmavoimissa lentoura aloitetaan pienillä potkurikoneilla, joilla hankitaan perustaito lentämiseen.

– Ensimmäisestä kerrasta ei oikein ole muistikuvia. Jännitti. Lento-opettaja istui vieressä. Simulaattorissa oli harjoiteltu asiat ja tehtiin ilmassa samat jutut. Aina se on erilaista oikeassa ympäristössä kuin simulaattorissa, Nokso kertoo.

Tutuksi tulivat potkurikoneiden jälkeen Hawkit Kauhavalla ja myöhemmin Hornet Rovaniemellä. Viime vuodet hän on toiminut ilmataisteluopettajana Tikkakoskella siirtäen uralla saatua oppia nuoremmille. Hän on lentänyt myös Midnight Hawks -taitolentoryhmässä.

– Hauskin kone on Hornet. Siinä on voimaa niin valtavasti, ja mitä kaikkea sillä voi tehdä. Se on paras. Kaikissa koneissa on kuitenkin hyvät puolensa.

Miltä tuntui lentää Hornettia ensimmäistä kertaa?

– Tuntuu siistiltä, kun selkä painuu penkkiä vasten ja nopeuden kiihtyminen vain jatkuu. Vähän jännitti. Opettaja oli kyydissä, ei ehtinyt maisemia katsella. Simulaattorissa oli treenattu valmiiksi.

Ilmavoimille tilatuista uusista hävittäjistä ensimmäiset tulevat ensi vuoden lopussa. Joko sormia syyhyttää päästä ohjaimiin?

– Olisi kiva päästä F-35 lentämään, mutta se on nuorten miesten hommaa. He luovat taktiikat ja tekniikat jenkeissä saadun koulutuksen pohjalta.

Nokson ensilennosta tulee tammikuun viimeinen päivä kuluneeksi 19 vuotta. Ura on nyt siinä vaiheessa, että lentäminen vähenee, mutta säilyy työtehtävänä edelleen. Ilmavoimissa saa lentää uran loppuun saakka.

– Se on tahtotila, jotta säilyy ymmärrys päätehtävästä eli ilmapuolustuksen toteuttamisesta.

Pääpaino työssä siirtyy vähitellen johtamiseen ja suunnitteluun. Hän suorittaa parhaillaan kurssia, joka valmistaa ylempiin johtotehtäviin.

– Olen hankkinut ymmärryksen lentämisestä ja olen mukana porukassa, joka järjestää resurssit nuoremmille, jotka lentävät aktiivisemmin. Olen oppinut mitä järjestelmiä vaaditaan alatasossa ja osaan ylätasolla tukea sitä.

Hän siirtää sotimisen oppeja muille ja kehittää lentokoulutuksen järjestelmiä.

– Ilmavoimien toiminnassa ja lentämisessä parasta on se, että se on tiimityötä kauneimmillaan. Voi lähteä ilmataisteluharjoituslennolle, hämätä ja ”ampua alas” toisia. Kun sitten tullaan maahan, kaikki yrittävät oppia kaikkien virheistä ja kehittyä ilmavoimien yhteiseksi hyväksi.

Riskienhallinta on Ilmavoimissa kunnossa.

– Mitään isompaa vaaratilannetta ei ole tullut vastaan. Kaikista vaaratilanteista raportoidaan ja kaikki oppivat niistä.

Tiimityön lisäksi lentämisessä on muitakin hyviä puolia.

– Pilvien yläpuolella aurinko paistaa, kun treenataan ilmataisteluja. Loppusyksyn ja talven harmaudessakin lentopojille paistaa aina aurinko, hän sanoo tyytyväisenä.

Kurikassa Nokso käy perheineen useita kertoja vuodessa.

– Juuret ovat tärkeät. Pohjalainen on ylpeä siitä mistä on kotoosin. Ilmavoimissa on muitakin kurikkalaisia. Kyllä sen kuulee. Ja kyllä muut tietää sen muustakin kuin murteesta, sanoo Jussi Nokso.