Luudanvarsia ja posahtelevia happiletkuja

Pentti Yli-Karjanmaa

Marraskuussa tuli käytyä seitsemännen kerran niin sanotulla kirurgisafarilla, toki maallikkojäsenenä. Matkan lääketieteelliselle johtajalle kurikkalaislähtöiselle Erkki Tukiaiselle oli matka jo viidestoista, ainakin!

Safareilla tavallisesti katsellaan leijonia tai muita eksoottisia eläimiä, naukkaillaan trinksuja. Tämä safari puolestaan keskittyy varattomien lapsipotilaiden hoitoon ”viidakkosairaalassa”.

Vuosien varrella on maallikkona tullut nähtyä niin syntymää kuin kuolemaa, sairaalahan onkin siihen otollinen paikka.

Onneksi muistoissa on kuitenkin pääasiassa toipumista ja elämää helpottavista tapahtumia.

Myös meitä safarilaisia aina välillä myös sairastuu, taisi 2024 Kisiissä puolet meidän porukasta maata tipassa, jonkun häijyn bakteerin iskettyä ruuasta.

Vuoden 2025 safari oli poikkeuksellinen, kaksi lapsipotilasta kuoli osastolla. Toinen ilmeisesti vakavaan aivokalvontulehdukseen, hän ei ollut meidän potilas. Niissä olosuhteissa ei löytynyt tehokasta hoitoa. Nairobista olisi voinut löytyä parantavaa hoitoa, vanhemmilla ei kuitenkaan siihen varaa.

Nuori poika menehtyi leikkauksen jälkiseurauksiin, nukutuksissa on aina omat riskinsä.

Erityisesti vuosien varrelta on jäänyt mieleen nuori nainen, jolla oli vakavat palovammat vuonna 2018. Vuotta aikaisemmin oli tapahtunut onnettomuus, jostain tuntemattomasta syystä kiehuvaa öljyä oli kaatunut hänen päälleen. Öljy poltti kaulaa, rinnat ja oikean käsivarren syvältä ja pahoin. Palovammat olivat osin arpeutuneet ja osin märkiviä.

Vammat olivat äärimmäisen kivuliaita ja täysin invalidisoivia. Ainoa keino pelastaa hänet olisi ollut laajat ihonsiirrot. Olosuhteet toimenpiteelle olivat vaikeat, aamuisin saattoi leikkaussalissa tepastella kanoja!

Plastiikkakirurgi Erkki Tukiainen päätti kuitenkin yrittää pelastaa potilaan hengen. Hänelle tehtiin laajat ihonsiirrot.

Potilas jäi sairaalaan melko ”heikolla hapella” kun lähdimme kotimatkalle. Useinkaan emme potilaista jälkeenpäin juurikaan kuule. Hän oli poikkeus, muutamaa vuotta myöhemmin tuli iloinen ja terve nainen tapaamaan Erkkiä. Hän oli toipunut kuoleman porteilta hyvään elämään.

Omat puuhani liittyvät vain välillisesti sairaanhoitoon ja leikkaustoimintaan. Leikkaussali instrumentit olivat usein loppuun kulutettuja ja osin rikkinäisiä, niitä sitten tahkolla yritin teroitella kirurgeille salikuntoisiksi.

Romuläjä tuli tutuksi. Piti keksiä olkapääleikkauksen jälkeen pidettävää ”lentokonetta”, eli tuki jolla pidetään kipsattua kättä vaakatasossa muutamia viikkoja. Potkittuani aikani romuläjää löysin sieltä kukka-amppelin pitimen, siitä saatiinkin hyvä tuki. Siivoojat eivät minusta ehkä pitäneet, jouduin muutaman kerran luudanvarresta taikomaan vastaavan tuen, luudanvarresta katosi 30 sentin pala!

Yhdysvalloista oli paljon lahjoitustavaraa konteissa. Osa täyttä romua, kymmenen vuotta vanhaa pullovettäkin saattoi kontista löytyä. Ongelma oli USA:ssa käytettävästä 110 voltin verkkojännitteestä. Piti käyttää mielikuvitusta, että saatiin laitteet toimimaan sikäläisellä 220 voltin sähköllä.

Osa maailmalta Afrikkaan tulevista konteissa avustus tarvikkeista tuntuu menneen väärään konttiin, onko vain siivottu nurkkia ja lähetetty romut kalliilla rahdilla maapallon toiselle puolelle?

Suomesta oli merikontissa tullut muun muassa automaattipesukone lahjoituksena. Sairaalan teknikko vaihtoi siihen paikallisen brittiläistyyppisen töpselin. Ei lähtenyt toimimaan! Tulivat kysymään, osaisinko tehdä ongelmalle jotain.

No osasinhan minä! Saattoi olla hengenlähtö pyykkärillä lähellä, koneen runko oli nimittäin jännitteellinen. Keltavihreä suojamaajohdin oli tulkittu ”jännittävän värinsä” vuoksi vaihejohdoksi.

Korjasin kytkennän ja kone alkoi toimia turvallisesti. Piti vähän isoilla kirjaimilla opastaa suojamaan merkitystä.

Joskus pyynnöt olivat mahdottomia. Suomesta oli jonkun sairaalan nurkista lähetetty nukutuskone, aika monimutkainen vehje, josta en mitään ymmärtänyt. Oli huollettukin viimeksi 10 vuotta sitten. Kieltäydyin auttamasta koneen käyttöönotossa, potilasturvallisuus olisi ollut todella heikoilla.

Huolto-osastojen kavereita kyllä vähän kävi sääliksi. Työkaluvalikoima, joka heillä oli käytössään, oli perin vaatimaton. Putkipihdit ja nuorisoleka, näin kärjistäen. Minulla oli 700 euroa käytössäni johonkin tarpeelliseksi katsomaani kohteeseen Kendun sairaalaan.

Sairaala sinällään tarvitsisi varmaan miljoonan, mutta sitähän ei minulla ollut käytössä. Aikani pähkäiltyä päädyin työkalujen hankkimiseen huolto-osastolle. Pyysin listaa tarpeista, joka sitten hyväksyttiin sairaalan johdon taholta.

Matkasin huoltopäällikön kanssa Kisumun suurimpaan rautakauppaan. Isossa kaupassa oli yksi kassa, jonka tukimme pariksi tunniksi valtavan, lähes teatraalisen tinkimisoperaation ajaksi.

Erityisen arvokkaiksi todettiin kumisaappaat ulkotyöntekijöille, koska niittäessä sairaala-alueen heinikkoa on käärmevaara todellinen. Musta- ja vihermambat ovat hengenvaarallisia, varsinkin musta, joka ei kylläkään väriltään ole musta.

Jos näkee mamban mustan aukinaisen suun, on silloin todella kiire paeta paikalta. Vihreä mamba (kerran nähnyt) on komea ilmestys auringossa, hohtaa upeasti vihreän neonväreissä.

Marraskuussa oli Keniassa tutuntuntuinen meininki, sikäläinen KELA (NHIF) oli rahoitusjumissa, rahaa ei ollut maksaa sairaaloille, monet työntekijät olivat ilman palkkaa kolmekin kuukautta.

Myös USA ja Trumpin päätös lakkauttaa USAIDin toiminta Afrikassa iskee voimalla alueen terveydenhoitoon ja epidemioiden torjuntaan. Yhdysvallat näyttää loittonevan Afrikasta ja antavat latua Kiinan ja Venäjän vaikutusvallalle.

Potilaita oli siis paljon. Pääasiassa kirugisia toimenpiteitä, vanhojen vakavien palovamma-arpien korjausta, kampurajalkoja ja muita kasvuhäiriöitä raajoissa, kirjo on runsas.

Potilaaksi pääseminen edellyttää, ettei perheellä ole varaa hoidattaa edes valtionsairaalassa.

Kerran minut kutsuttiin kiireellisesti leikkuriin, happiletku oli irronnut liittimestä, joka oli vääränlainen, puhdasta happea tuli kovalla paineella leikkuriin. Ei ihan harmiton juttu. Sain letkun jotenkin taikinoitua takaisin venttiiliin, oli hankalaa kovat paineen takia, liittymässä ei ollut mikäänlaista sulkua.

Samalla tuli seurattua leikkausta, jossa poistettiin suuria kasvaimia. Verenvuoto oli vakava. Alueella ei ole veripankkeja, josta voidaan kiireesti saada täydennystä.

Leikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa, eli potilas oli siis tajuissaan. Hänelle selostettiin vakava tilanne, verenluovuttajaa tarvittaisiin pikaisesti. Alustavasti oli tarkoitus että hänen veljensä olisi tarvittaessa luovuttajana.

Potilas kertoi kuitenkin veljen jo lähteneen kävellen kotikyläänsä, eikä hänellä ollut puhelinta. Tilanne todella ikävä ja päättyi ilmeisen huonosti.

Olen jo kaksi kertaa aikaisemmin sanonut, etten enää safarille jaksa lähteä. Ja kas, olen löytänyt sieltä taas itseni.

Porukkahenki on hyvä, matkat ovat raskaimmat osuudet, 26 tuntia yhteen suuntaan. Rahoituksen safarille olemme keränneet itse, verovaroja ei ole tähän käytetty.