A-
A+
Carita Varhan joutui ottamaan yksin kaksosten syntymästä ja hoidosta vastuun, kun isä Kaan ei päässytkään Turkista synnytykseen ja hoitoavuksi. Nyt perhe on koossa ja isä on suomenkielen kurssilla. Kurikka viehättää Varhanin perhettä pienuudella, mutta myös palveluillaan.
Katja Rantatulkkila
Läheisistä on ollut todella iso apu viimeisen vuoden aikana ja sen takia Kurikkaan muutinkin takaisin.
KURIKKA Noin 1 600 kilometriä. Sen verran on kertynyt kävelykilometrejä Lunan ja Auroran äidille Carita Varhanille reippaan vuoden aikana. Määrä tarkoittaa sitä, että kaksosten rattaat piti viedä huoltoon.
– Renkaiden laakerit olivat ihan loppu, oli pakko viedä korjattavaksi Tuiskun Pyörään, Carita nauraa ja miettii, kuinka usein siellä mahdetaankaan korjata lastenrattaita.
– Tuiskulan ja Koskenkorvan suunnalla tulee lenkkeiltyä tosi usein. Se on hyvää aikaa myös itselle, saa olla omien ajatusten kanssa ja mielikin pysyy hyvänä, äiti tuumaa.
CARITA JA hänen turkkilainen miehensä Kaan tulivat vanhemmiksi juuri, kun koronapandemia alkoi vallata maailmaa.
Viisumi- ja oleskelulupien hakuprosessi oli pahasti kesken ja viivästyi, eikä pariskunta päässyt samaan maahan odottamaan perheen kasvamista.
Carita tuli Suomeen havaittuaan odottavansa lasta, tai lapsia, kuten myöhemmin ilmeni. Kaanin maahantulo viivästyi lähes puolentoista vuoden mittaiseksi.
– Kuvittelimme aluksi olevamme vain pari kuukautta erossa, Carita naurahtaa.
Byrokratia oli kuitenkin sitä luokkaa, eikä vain Turkissa, vaan lähinnä Suomessa, isyydentunnustamisineen kaikkineen.
– Ennen kuin Kaan sai viisumia ja oleskelulupaa, hänen piti tunnustaa isyys. Paperit menivät täältä lastenvalvojalta ulkoministeriön kautta suurlähetystöön Turkkiin, jossa Kaan joutui tekemään 700 kilometrin edestakaisen matkan, että sai paperit allekirjoitettua.
NAIMISIIN pari ennätti noin kuukausi sitten – nyt on kaikki hyvin. Kaan on Caritansa luona Kurikassa ja Lunalla ja Auroralla on läsnä sekä äiti että isä.
– Voin kuvitella, miltä se on Kaanista tuntunut, kun ei voi ottaa omia lapsiaan syliin, ei tiedä, miltä ne tuntuvat ja tuoksuvat, millaisia he ovat. Tytöt olivat jo vuoden ikäisiä, ennen kuin Kaan näki heidät livenä ensi kerran.
Jos ei ollut helppoa isällä olla erossa perheestään, helppoa ei ollut äidilläkään yksinhuoltajana kahden pienen vauvan kanssa.
– No toisaalta en tiennyt tämän paremmasta, kun ensimmäisenä sain kaksi heti kerralla, Carita nauraa, mutta myöntää, että kekseliäs on joutunut välillä olemaan.
– Onneksi tytöt nukkuivat viiden kuukauden ikäisiksi samassa sängyssä, joten jos toinen heräsi, niin heräsi toinenkin ja sai antaa kahdella maitopullolla maitoa yhtä aikaa. Toki sellainenkin hetki oli, että he heräsivät tunnin välein. Se tarkoitti sitä, että nukuin siinä välissä puolen tunnin pätkiä. Pakkohan se on ollut rytmittää päivänsä tyttöjen mukaan. Kun he ovat nukkuneet, niin olen minäkin.
ISÄ ASUU nyt perheensä luona, mutta Carita nauraa olevansa taas päivät yksin, sillä Kaan pääsi suomenkielen kurssille Seinäjoelle.
– Mahtavasti Mirva Formusta järjesteli asioita ja neuvoi. Nyt Kaan herää joka aamu viideltä, että ehtii linja-autolla Seinäjoelle. Julkisilla kun kulkee, niin aika pitkiä päivät ovat. Kun Kaan tulee kotiin, ei mene montaa tuntia, kun tytöt menevät jo nukkumaan. Mutta on meillä sentään isä kotona nyt, äiti iloitsee.
Carita valmistautuu elämänsä toiseen omaan äitienpäivään. Vuosi sitten hän juhli sitä oman äitinsä ja veljensä kanssa. Nyt on hieman toisenlainen fiilis.
– Läheisistä on ollut todella iso apu viimeisen vuoden aikana ja sen takia Kurikkaan muutinkin takaisin. Äitienpäivää vietetään Turkissa samana päivänä kuin Suomessa, mutta isäpäivälle on eri ajankohta. Olenkin nauranut Kaanille, että hänellä on kaksi päivää ja minulla vain yksi.
Arki rullaa, oli äitienpäivä tai ei, omaa uomaansa. Luna ja Aurora käyvät vauvauinnissa ja muskarissa, myös Sopevan riennot ovat tulleet tutuksi.
Äidin työ matkaoppaana ja kasinopelien pyörittäjänä on nyt tauolla, mutta isän tatuointitaiteelle tai kokinkyvyille voisi olla Kurikassa vielä tilausta.
– Eiköhän me vietetä äitienpäivää ihan perinteisin menoin, Carita arvioi.
Katja Rantatulkkila
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Carita Varhan joutui ottamaan yksin kaksosten syntymästä ja hoidosta vastuun, kun isä Kaan ei päässytkään Turkista synnytykseen ja hoitoavuksi. Nyt perhe on koossa ja isä on suomenkielen kurssilla. Kurikka viehättää Varhanin perhettä pienuudella, mutta myös palveluillaan.
Katja Rantatulkkila
Läheisistä on ollut todella iso apu viimeisen vuoden aikana ja sen takia Kurikkaan muutinkin takaisin.
KURIKKA Noin 1 600 kilometriä. Sen verran on kertynyt kävelykilometrejä Lunan ja Auroran äidille Carita Varhanille reippaan vuoden aikana. Määrä tarkoittaa sitä, että kaksosten rattaat piti viedä huoltoon.
– Renkaiden laakerit olivat ihan loppu, oli pakko viedä korjattavaksi Tuiskun Pyörään, Carita nauraa ja miettii, kuinka usein siellä mahdetaankaan korjata lastenrattaita.
– Tuiskulan ja Koskenkorvan suunnalla tulee lenkkeiltyä tosi usein. Se on hyvää aikaa myös itselle, saa olla omien ajatusten kanssa ja mielikin pysyy hyvänä, äiti tuumaa.
CARITA JA hänen turkkilainen miehensä Kaan tulivat vanhemmiksi juuri, kun koronapandemia alkoi vallata maailmaa.
Viisumi- ja oleskelulupien hakuprosessi oli pahasti kesken ja viivästyi, eikä pariskunta päässyt samaan maahan odottamaan perheen kasvamista.
Carita tuli Suomeen havaittuaan odottavansa lasta, tai lapsia, kuten myöhemmin ilmeni. Kaanin maahantulo viivästyi lähes puolentoista vuoden mittaiseksi.
– Kuvittelimme aluksi olevamme vain pari kuukautta erossa, Carita naurahtaa.
Byrokratia oli kuitenkin sitä luokkaa, eikä vain Turkissa, vaan lähinnä Suomessa, isyydentunnustamisineen kaikkineen.
– Ennen kuin Kaan sai viisumia ja oleskelulupaa, hänen piti tunnustaa isyys. Paperit menivät täältä lastenvalvojalta ulkoministeriön kautta suurlähetystöön Turkkiin, jossa Kaan joutui tekemään 700 kilometrin edestakaisen matkan, että sai paperit allekirjoitettua.
NAIMISIIN pari ennätti noin kuukausi sitten – nyt on kaikki hyvin. Kaan on Caritansa luona Kurikassa ja Lunalla ja Auroralla on läsnä sekä äiti että isä.
– Voin kuvitella, miltä se on Kaanista tuntunut, kun ei voi ottaa omia lapsiaan syliin, ei tiedä, miltä ne tuntuvat ja tuoksuvat, millaisia he ovat. Tytöt olivat jo vuoden ikäisiä, ennen kuin Kaan näki heidät livenä ensi kerran.
Jos ei ollut helppoa isällä olla erossa perheestään, helppoa ei ollut äidilläkään yksinhuoltajana kahden pienen vauvan kanssa.
– No toisaalta en tiennyt tämän paremmasta, kun ensimmäisenä sain kaksi heti kerralla, Carita nauraa, mutta myöntää, että kekseliäs on joutunut välillä olemaan.
– Onneksi tytöt nukkuivat viiden kuukauden ikäisiksi samassa sängyssä, joten jos toinen heräsi, niin heräsi toinenkin ja sai antaa kahdella maitopullolla maitoa yhtä aikaa. Toki sellainenkin hetki oli, että he heräsivät tunnin välein. Se tarkoitti sitä, että nukuin siinä välissä puolen tunnin pätkiä. Pakkohan se on ollut rytmittää päivänsä tyttöjen mukaan. Kun he ovat nukkuneet, niin olen minäkin.
ISÄ ASUU nyt perheensä luona, mutta Carita nauraa olevansa taas päivät yksin, sillä Kaan pääsi suomenkielen kurssille Seinäjoelle.
– Mahtavasti Mirva Formusta järjesteli asioita ja neuvoi. Nyt Kaan herää joka aamu viideltä, että ehtii linja-autolla Seinäjoelle. Julkisilla kun kulkee, niin aika pitkiä päivät ovat. Kun Kaan tulee kotiin, ei mene montaa tuntia, kun tytöt menevät jo nukkumaan. Mutta on meillä sentään isä kotona nyt, äiti iloitsee.
Carita valmistautuu elämänsä toiseen omaan äitienpäivään. Vuosi sitten hän juhli sitä oman äitinsä ja veljensä kanssa. Nyt on hieman toisenlainen fiilis.
– Läheisistä on ollut todella iso apu viimeisen vuoden aikana ja sen takia Kurikkaan muutinkin takaisin. Äitienpäivää vietetään Turkissa samana päivänä kuin Suomessa, mutta isäpäivälle on eri ajankohta. Olenkin nauranut Kaanille, että hänellä on kaksi päivää ja minulla vain yksi.
Arki rullaa, oli äitienpäivä tai ei, omaa uomaansa. Luna ja Aurora käyvät vauvauinnissa ja muskarissa, myös Sopevan riennot ovat tulleet tutuksi.
Äidin työ matkaoppaana ja kasinopelien pyörittäjänä on nyt tauolla, mutta isän tatuointitaiteelle tai kokinkyvyille voisi olla Kurikassa vielä tilausta.
– Eiköhän me vietetä äitienpäivää ihan perinteisin menoin, Carita arvioi.
Katja Rantatulkkila
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Carita Varhan joutui ottamaan yksin kaksosten syntymästä ja hoidosta vastuun, kun isä Kaan ei päässytkään Turkista synnytykseen ja hoitoavuksi. Nyt perhe on koossa ja isä on suomenkielen kurssilla. Kurikka viehättää Varhanin perhettä pienuudella, mutta myös palveluillaan.
Katja Rantatulkkila
Läheisistä on ollut todella iso apu viimeisen vuoden aikana ja sen takia Kurikkaan muutinkin takaisin.
KURIKKA Noin 1 600 kilometriä. Sen verran on kertynyt kävelykilometrejä Lunan ja Auroran äidille Carita Varhanille reippaan vuoden aikana. Määrä tarkoittaa sitä, että kaksosten rattaat piti viedä huoltoon.
– Renkaiden laakerit olivat ihan loppu, oli pakko viedä korjattavaksi Tuiskun Pyörään, Carita nauraa ja miettii, kuinka usein siellä mahdetaankaan korjata lastenrattaita.
– Tuiskulan ja Koskenkorvan suunnalla tulee lenkkeiltyä tosi usein. Se on hyvää aikaa myös itselle, saa olla omien ajatusten kanssa ja mielikin pysyy hyvänä, äiti tuumaa.
CARITA JA hänen turkkilainen miehensä Kaan tulivat vanhemmiksi juuri, kun koronapandemia alkoi vallata maailmaa.
Viisumi- ja oleskelulupien hakuprosessi oli pahasti kesken ja viivästyi, eikä pariskunta päässyt samaan maahan odottamaan perheen kasvamista.
Carita tuli Suomeen havaittuaan odottavansa lasta, tai lapsia, kuten myöhemmin ilmeni. Kaanin maahantulo viivästyi lähes puolentoista vuoden mittaiseksi.
– Kuvittelimme aluksi olevamme vain pari kuukautta erossa, Carita naurahtaa.
Byrokratia oli kuitenkin sitä luokkaa, eikä vain Turkissa, vaan lähinnä Suomessa, isyydentunnustamisineen kaikkineen.
– Ennen kuin Kaan sai viisumia ja oleskelulupaa, hänen piti tunnustaa isyys. Paperit menivät täältä lastenvalvojalta ulkoministeriön kautta suurlähetystöön Turkkiin, jossa Kaan joutui tekemään 700 kilometrin edestakaisen matkan, että sai paperit allekirjoitettua.
NAIMISIIN pari ennätti noin kuukausi sitten – nyt on kaikki hyvin. Kaan on Caritansa luona Kurikassa ja Lunalla ja Auroralla on läsnä sekä äiti että isä.
– Voin kuvitella, miltä se on Kaanista tuntunut, kun ei voi ottaa omia lapsiaan syliin, ei tiedä, miltä ne tuntuvat ja tuoksuvat, millaisia he ovat. Tytöt olivat jo vuoden ikäisiä, ennen kuin Kaan näki heidät livenä ensi kerran.
Jos ei ollut helppoa isällä olla erossa perheestään, helppoa ei ollut äidilläkään yksinhuoltajana kahden pienen vauvan kanssa.
– No toisaalta en tiennyt tämän paremmasta, kun ensimmäisenä sain kaksi heti kerralla, Carita nauraa, mutta myöntää, että kekseliäs on joutunut välillä olemaan.
– Onneksi tytöt nukkuivat viiden kuukauden ikäisiksi samassa sängyssä, joten jos toinen heräsi, niin heräsi toinenkin ja sai antaa kahdella maitopullolla maitoa yhtä aikaa. Toki sellainenkin hetki oli, että he heräsivät tunnin välein. Se tarkoitti sitä, että nukuin siinä välissä puolen tunnin pätkiä. Pakkohan se on ollut rytmittää päivänsä tyttöjen mukaan. Kun he ovat nukkuneet, niin olen minäkin.
ISÄ ASUU nyt perheensä luona, mutta Carita nauraa olevansa taas päivät yksin, sillä Kaan pääsi suomenkielen kurssille Seinäjoelle.
– Mahtavasti Mirva Formusta järjesteli asioita ja neuvoi. Nyt Kaan herää joka aamu viideltä, että ehtii linja-autolla Seinäjoelle. Julkisilla kun kulkee, niin aika pitkiä päivät ovat. Kun Kaan tulee kotiin, ei mene montaa tuntia, kun tytöt menevät jo nukkumaan. Mutta on meillä sentään isä kotona nyt, äiti iloitsee.
Carita valmistautuu elämänsä toiseen omaan äitienpäivään. Vuosi sitten hän juhli sitä oman äitinsä ja veljensä kanssa. Nyt on hieman toisenlainen fiilis.
– Läheisistä on ollut todella iso apu viimeisen vuoden aikana ja sen takia Kurikkaan muutinkin takaisin. Äitienpäivää vietetään Turkissa samana päivänä kuin Suomessa, mutta isäpäivälle on eri ajankohta. Olenkin nauranut Kaanille, että hänellä on kaksi päivää ja minulla vain yksi.
Arki rullaa, oli äitienpäivä tai ei, omaa uomaansa. Luna ja Aurora käyvät vauvauinnissa ja muskarissa, myös Sopevan riennot ovat tulleet tutuksi.
Äidin työ matkaoppaana ja kasinopelien pyörittäjänä on nyt tauolla, mutta isän tatuointitaiteelle tai kokinkyvyille voisi olla Kurikassa vielä tilausta.
– Eiköhän me vietetä äitienpäivää ihan perinteisin menoin, Carita arvioi.
Katja Rantatulkkila
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide