A-
A+
Virpi Skytte, Pirjo Sariola, Sanni Lehtonurmi ja Outi Latva-Reinikka-Courela ovat tyytyväisiä Jussi Tuomiston luovuttamaan LC Kurikan arpatuottoon. 1 000 eurolla he uskovat auttavansa monta nuorta Kurikan alueella.
Sanni Lehtonurmi
Jussi Tuomisto
Kurikan Kaupungin Etsivä nuorisotyö ja Kurikan seurakunnan diakoniatyö saivat Lions Club Kurikalta 1 000 euron lahjoituksen nuorten syrjäytymisen estämiseen.
Kurikan Seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariola oli miettinyt, että mistä saisivat rahaa nuorten väliinputoajien auttamiseen, niin saman tien oli Jussi Tuomisto soittanut ilouutisen: LC Kurikka on päättänyt myöntää 1 000 euron lahjoituksen nuorisotyölle. Raha suunnataan kantakurikkalaisten nuorten tukemiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Kurikan Lions Clubista Jussi Tuomisto kävi luovuttamassa rahan diakoniatyöntekijöille Pirjo Sariolalle, Virpi Skytelle ja Etsivän nuorisotyöntekijöille Outi Latva-Reinikka-Courelalle ja Sanni Lehtonurmelle.
Diakoniväki ja Etsivä nuorisotyönväki toimivat yhteistyössä ja tietävät, millaisesta avusta on pulaa. Esimerkiksi itsenäistyvä nuori tarvitsee usein apua ihan perusasioihin kuten mikroaaltouunin tai huonekalujen hankintaan. Joissakin tapauksissa voidaan joutua turvautumaan jopa ruokakasseihin, kun rahat eivät meinaa riittää ruokaankaan.
– 1 000 euroa on merkittävä summa ja sillä voidaan auttaa monta nuorta elämässä eteenpäin, Sariola toteaa.
LC Kurikka on kerännyt vastaavia hyväntekeväisyysvaroja joulukalenterimyynnillä, mutta nyt jo toisen kerran kokeiltiin Historiallista Kurikkaa-teema-arvan myyntiä. Tuomisto sanoo, että kulujen jälkeen tuotto annetaan lyhentämättömänä oman paikkakunnan hyväntekeväisyyteen. Ensisijainen tarkoitus on auttaa niitä tahoja, jotka syystä tai toisesta jäävät muun yhteiskunnan avun ulkopuolelle.
Tuomiston mukaan leijonien kohdevalinta osui nuoriin sen takia, koska nuorten syrjäytymisestä ja sen aiheuttamista tragedioista on puhuttu tiedotusvälineissä viime aikoina paljon.
– Yhteiskunta auttaa monin tavoin, mutta on paljon nuoria, jotka jäävät tuon avun ulkopuolelle jostakin syystä. Voi olla koulukiusaamista tai sairauksia, jotka esimerkiksi estävät osallistumasta harrastuksiin. Jos joutuu ulkopuolelle, toivottavasti ei joudu aivan puille paljaille. Lionien oma asiantuntemus avustuksen jakamisessa ei aina riitä. Paras asiantuntemus nuorten asioissa on mielestämme juuri Etsivässä nuorisotyön ja diakoniatyön tekijöillä, siksi käännymme heidän puoleensa rahan kohdentamiseksi oikeisiin kohteisiin, Tuomisto selvittää.
Etsivä nuorisotyö on konkreettista apua nuorille. Nimensä mukaisesti he etsivät syrjäytyneitä nuoria, jotka eivät itse tiedä tai uskalla lähteä hakemaan tarvitsemaansa apua.
– Kun nuoren toimii yhdessä, hän rohkaistuu ja oppii hoitamaan vähitellen asioitaan itsenäisesti. Asiakaskuntamme on nuoria nuoria aikuisia, jotka yritämme auttaa omille jaloilleen, jos se jostakin syystä ei ole muuten onnistunut. Nuorten ongelmat ovat monimuotoisia ja kasautuvat helposti. Se ei ole vain kurikkalainen ilmiö, vaan valtakunnallinen ongelma. Sanoo Latva-Reinikka-Courela Kurikan Kaupungin Etsivästä nuorisotyöstä.
– Etsivä nuorisotyö on ollut Kurikassa tehnyt hyvää työtä. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut erittäin vahvaa alusta saakka, Sariola kertoo.
Arvan tuottoja jaettiin Etsivän nuorisotyön lisäksi jakamalla stipendejä kouluille ja palokuntanuorten toimintaan.
– Niissäkin tavoitteena on avustaa toimintoja, jotka edesauttavat estämään nuorten syrjäytymistä.
LC Kurikka myi nyt toista kertaa rahnakeräysarpoja Historiallista Kurikkaa -teemalla. Viime vuonna aiheena Pitkämön tekoaltaan rakentamisvaiheista. Tänä vuonna teemana oli Niinistönjärven kuivatushanke ja siihen johtaneet historialliset syyt 1800-luvun puolivälissä.
– Aiomme jatkaa samalla tyylillä ja ensi kerraksi kehitellään rahankeräysarpaan uusi historiallinen teema. Haluamme tuoda Kurikkaa esille ja samalla tehdä sitä tutuksi sellaisista historiallisista aiheista, jotka eivät ole yleisesti tiedossa. Vuosien mittaan arpalipukkeista voi tehdä vaikka oman historiakansion, Tuomisto kertoo.