A-
A+
Katja Rantatulkkila
Kurikka on ollut Johanna ja Mikko Torvelan kotikaupunki jo pian 14 vuotta. He rakensivat talonsa Riuhdankalliolle vuonna 2011, eivätkä ole katuneet muuttoaan.
– Täällähän on kaikki, mitä elämiseen tarvitsee. Lisäksi on hyvät kulkuyhteydet, he sanovat.
Mikko on lähtöisin Oulusta, tai alun perin Raahesta, ja Johanna Etelä-Karjalasta Parikkalasta. Etelä-Pohjanmaalle he tulivat Helsingistä, kun Mikko sai töitä Betoniluomalta Teuvalta.
– Asuimme jonkin aikaa vuokralla Teuvalla ja etsimme paikkaa, jonne asettua. Kun Teuvalta ei löytynyt mieleistä paikkaa, katselimme lähikuntia. Kurikka tuntui olevan sopivankokoinen, sopivalla etäisyydellä Teuvalta ja muutenkin mukavan oloinen paikka, he kertovat.
Johanna sai lisäksi töitä Jalasjärveltä ja Kurikan valinta asuinpaikaksi osui siksikin nappiin.
– Tällä hetkellä työskentelen tuotelaatupäällikkönä tamperelaisessa tukkuliikkeessä. Kurikasta on helppo ajaa kolmostietä Tampereelle, mutta en tokikaan kulje päivittäin, vaan teen aika paljon myös etätöitä, Johanna kertoo.
Mikon ensikosketus Kurikkaan tuli jo Oulun ajoilta, kun hän senaikaisen työtehtävän takia joutui – tai pääsi – viettämään Kurikassa viikon verran.
– Sitä ennen ei ollut mitään kosketuspintaa Kurikkaan ja olin vähän niin kuin, että hei, mikäs paikka tämä oikein on, hän nauraa leppoisasti.
Myöhemmin asuinpaikan etsinnässä Kurikka sai heiltä heti alkuun pisteitä sekä vastaanottavaisuudesta, että taloudellisuudesta: veroprosentti oli kahdeksantoista luokkaa, vaikka se ei muuttopäätöstä sikäli määrännytkään, mutta oli ehdottomasti plussaa. Mutta mitä se vastaanottavaisuus sitten oli?
– Paikkakuntia vertaillessani soitin eri kuntajohtajille alueella ja silloinen kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen ja ympäristöjohtaja Seppo Kangas järjestivät meille kunnan esittelyn henkilökohtaisesti. Se oli hyvää palvelua, Mikko toteaa.
Kuntajohtajat saivat heidät vakuuttuneeksi, että Kurikalla oli heidän tarpeisiinsa tarpeeksi tarjottavaa. Päätös oli lopulta selkeä: oli harrastusmahdollisuuksia, hyvät kulkuyhteydet, sopiva tontti ja huokeaa asumista sekä hyvät palvelut.
– Täällähän on tosi monipuolisesti kaikkea, on padelia, urheilukenttää, jäähallia, paljon kaikkea, Mikko laskeskelee.
– Ja hyvät ulkoilu- ja lenkkeilymaastot. Tästä läheltä menee pururata ja valaistu latu. Syksyisin saan kerätä sienet ja mustikat melkein takapihalta, Johanna toteaa ja sanoo tekevänsä etätyöpäiväaamuisin pienen lenkin lähimaastossa.
Se, mikä Johannaa ja Mikkoa Kurikassa erityisesti viehättää, on tennishalli ja sen ympärille kasvanut toiminta. Johannasta tehtiin juuri Kurikka Tennis-Clubin puheenjohtaja ja molemmat ovat aktiivisia tenniksen pelaajia.
– Yhdistys on aktiivinen, noin 50 jäsentä. Halli on kovassa käytössä, mutta silti tämän kokoisella paikkakunnalla pääsee pelaamaan paremmin kuin esimerkiksi Tampereella, jossa vuoro pitää varata viikkoja ennen. Lisäksi Kurikassa on massakentät ulkopelikauteen ja kylilläkin taitaa olla jokunen kenttä, Johanna kiittelee.
Kauppojen palvelutasokin on heidän mieleensä, vaikka ihan kaikkia erikoiskauppoja ei olekaan, silti riittävästi.
– Täällä on hyvin ruokakauppoja, ja erikoisliikkeitäkin, kuten hyvä vaatekauppa. Ainahan erikoiskaupat eivät pienillä paikkakunnilla pärjää, se on harmittavaa, mutta ymmärrettävää, jos väki vähenee.
Johanna sanoo olevansa maatalon tyttöjä ja Mikko taas tunnustautuu olevansa pesunkestävä kaupunkilainen. Kurikasta löytyy siis molemmille jotakin.
– Ehkä Kurikka on meille jonkinlainen kompromissi, he myöntävät.
Jos Torvelat haluavat arjesta irti, he suuntaavat lomillaan laskettelemaan Alpeille, sukuloimaan ja tapaamaan ystäviään pohjoiseen tai Helsinkiin.
– Aika paljon reissataan, mutta kyllä Kurikkaan on aina hieno palata. Kun tuon jokilaakson näkee, niin on tullut kotiin, Mikko sanoo.
Haastattelun aikana Kurikasta puhutaan paljon hyvää. Eikö mitään kulttuurishokkia syntynyt tai onko mitään, jota toisivat muualta Kurikkaan? Pariskunta miettii hetken eikä oikein keksi mitään muutettavaa. Sopeutuminen on ollut helppoa, vaikka Mikko myöntää tykänneensä asua myös Helsingin vilinässä.
– Kyllähän täällä aika jäyhiä ollaan, mutta kyllä se meille sopii, he nauravat.
Mikon puheesta paistaa Pohjois-Pohjanmaan nuotti, mutta Johanna toteaa puhuvansa yleiskieltä. Etelä-Karjalan murre on jäänyt Parikkalaan. Kurikan murrekaan ei ole tarttunut, mutta ymmärrys jonkin verran.
– Kökkä oli alkuun outo ilmaus, meillä päin ne ovat talkoot, hän nauraa ja lisää, että jotenkin jo ymmärtää eteläpohjalaista murretta, vaikkei itse sitä puhukaan.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Katja Rantatulkkila
Kurikka on ollut Johanna ja Mikko Torvelan kotikaupunki jo pian 14 vuotta. He rakensivat talonsa Riuhdankalliolle vuonna 2011, eivätkä ole katuneet muuttoaan.
– Täällähän on kaikki, mitä elämiseen tarvitsee. Lisäksi on hyvät kulkuyhteydet, he sanovat.
Mikko on lähtöisin Oulusta, tai alun perin Raahesta, ja Johanna Etelä-Karjalasta Parikkalasta. Etelä-Pohjanmaalle he tulivat Helsingistä, kun Mikko sai töitä Betoniluomalta Teuvalta.
– Asuimme jonkin aikaa vuokralla Teuvalla ja etsimme paikkaa, jonne asettua. Kun Teuvalta ei löytynyt mieleistä paikkaa, katselimme lähikuntia. Kurikka tuntui olevan sopivankokoinen, sopivalla etäisyydellä Teuvalta ja muutenkin mukavan oloinen paikka, he kertovat.
Johanna sai lisäksi töitä Jalasjärveltä ja Kurikan valinta asuinpaikaksi osui siksikin nappiin.
– Tällä hetkellä työskentelen tuotelaatupäällikkönä tamperelaisessa tukkuliikkeessä. Kurikasta on helppo ajaa kolmostietä Tampereelle, mutta en tokikaan kulje päivittäin, vaan teen aika paljon myös etätöitä, Johanna kertoo.
Mikon ensikosketus Kurikkaan tuli jo Oulun ajoilta, kun hän senaikaisen työtehtävän takia joutui – tai pääsi – viettämään Kurikassa viikon verran.
– Sitä ennen ei ollut mitään kosketuspintaa Kurikkaan ja olin vähän niin kuin, että hei, mikäs paikka tämä oikein on, hän nauraa leppoisasti.
Myöhemmin asuinpaikan etsinnässä Kurikka sai heiltä heti alkuun pisteitä sekä vastaanottavaisuudesta, että taloudellisuudesta: veroprosentti oli kahdeksantoista luokkaa, vaikka se ei muuttopäätöstä sikäli määrännytkään, mutta oli ehdottomasti plussaa. Mutta mitä se vastaanottavaisuus sitten oli?
– Paikkakuntia vertaillessani soitin eri kuntajohtajille alueella ja silloinen kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen ja ympäristöjohtaja Seppo Kangas järjestivät meille kunnan esittelyn henkilökohtaisesti. Se oli hyvää palvelua, Mikko toteaa.
Kuntajohtajat saivat heidät vakuuttuneeksi, että Kurikalla oli heidän tarpeisiinsa tarpeeksi tarjottavaa. Päätös oli lopulta selkeä: oli harrastusmahdollisuuksia, hyvät kulkuyhteydet, sopiva tontti ja huokeaa asumista sekä hyvät palvelut.
– Täällähän on tosi monipuolisesti kaikkea, on padelia, urheilukenttää, jäähallia, paljon kaikkea, Mikko laskeskelee.
– Ja hyvät ulkoilu- ja lenkkeilymaastot. Tästä läheltä menee pururata ja valaistu latu. Syksyisin saan kerätä sienet ja mustikat melkein takapihalta, Johanna toteaa ja sanoo tekevänsä etätyöpäiväaamuisin pienen lenkin lähimaastossa.
Se, mikä Johannaa ja Mikkoa Kurikassa erityisesti viehättää, on tennishalli ja sen ympärille kasvanut toiminta. Johannasta tehtiin juuri Kurikka Tennis-Clubin puheenjohtaja ja molemmat ovat aktiivisia tenniksen pelaajia.
– Yhdistys on aktiivinen, noin 50 jäsentä. Halli on kovassa käytössä, mutta silti tämän kokoisella paikkakunnalla pääsee pelaamaan paremmin kuin esimerkiksi Tampereella, jossa vuoro pitää varata viikkoja ennen. Lisäksi Kurikassa on massakentät ulkopelikauteen ja kylilläkin taitaa olla jokunen kenttä, Johanna kiittelee.
Kauppojen palvelutasokin on heidän mieleensä, vaikka ihan kaikkia erikoiskauppoja ei olekaan, silti riittävästi.
– Täällä on hyvin ruokakauppoja, ja erikoisliikkeitäkin, kuten hyvä vaatekauppa. Ainahan erikoiskaupat eivät pienillä paikkakunnilla pärjää, se on harmittavaa, mutta ymmärrettävää, jos väki vähenee.
Johanna sanoo olevansa maatalon tyttöjä ja Mikko taas tunnustautuu olevansa pesunkestävä kaupunkilainen. Kurikasta löytyy siis molemmille jotakin.
– Ehkä Kurikka on meille jonkinlainen kompromissi, he myöntävät.
Jos Torvelat haluavat arjesta irti, he suuntaavat lomillaan laskettelemaan Alpeille, sukuloimaan ja tapaamaan ystäviään pohjoiseen tai Helsinkiin.
– Aika paljon reissataan, mutta kyllä Kurikkaan on aina hieno palata. Kun tuon jokilaakson näkee, niin on tullut kotiin, Mikko sanoo.
Haastattelun aikana Kurikasta puhutaan paljon hyvää. Eikö mitään kulttuurishokkia syntynyt tai onko mitään, jota toisivat muualta Kurikkaan? Pariskunta miettii hetken eikä oikein keksi mitään muutettavaa. Sopeutuminen on ollut helppoa, vaikka Mikko myöntää tykänneensä asua myös Helsingin vilinässä.
– Kyllähän täällä aika jäyhiä ollaan, mutta kyllä se meille sopii, he nauravat.
Mikon puheesta paistaa Pohjois-Pohjanmaan nuotti, mutta Johanna toteaa puhuvansa yleiskieltä. Etelä-Karjalan murre on jäänyt Parikkalaan. Kurikan murrekaan ei ole tarttunut, mutta ymmärrys jonkin verran.
– Kökkä oli alkuun outo ilmaus, meillä päin ne ovat talkoot, hän nauraa ja lisää, että jotenkin jo ymmärtää eteläpohjalaista murretta, vaikkei itse sitä puhukaan.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Katja Rantatulkkila
Kurikka on ollut Johanna ja Mikko Torvelan kotikaupunki jo pian 14 vuotta. He rakensivat talonsa Riuhdankalliolle vuonna 2011, eivätkä ole katuneet muuttoaan.
– Täällähän on kaikki, mitä elämiseen tarvitsee. Lisäksi on hyvät kulkuyhteydet, he sanovat.
Mikko on lähtöisin Oulusta, tai alun perin Raahesta, ja Johanna Etelä-Karjalasta Parikkalasta. Etelä-Pohjanmaalle he tulivat Helsingistä, kun Mikko sai töitä Betoniluomalta Teuvalta.
– Asuimme jonkin aikaa vuokralla Teuvalla ja etsimme paikkaa, jonne asettua. Kun Teuvalta ei löytynyt mieleistä paikkaa, katselimme lähikuntia. Kurikka tuntui olevan sopivankokoinen, sopivalla etäisyydellä Teuvalta ja muutenkin mukavan oloinen paikka, he kertovat.
Johanna sai lisäksi töitä Jalasjärveltä ja Kurikan valinta asuinpaikaksi osui siksikin nappiin.
– Tällä hetkellä työskentelen tuotelaatupäällikkönä tamperelaisessa tukkuliikkeessä. Kurikasta on helppo ajaa kolmostietä Tampereelle, mutta en tokikaan kulje päivittäin, vaan teen aika paljon myös etätöitä, Johanna kertoo.
Mikon ensikosketus Kurikkaan tuli jo Oulun ajoilta, kun hän senaikaisen työtehtävän takia joutui – tai pääsi – viettämään Kurikassa viikon verran.
– Sitä ennen ei ollut mitään kosketuspintaa Kurikkaan ja olin vähän niin kuin, että hei, mikäs paikka tämä oikein on, hän nauraa leppoisasti.
Myöhemmin asuinpaikan etsinnässä Kurikka sai heiltä heti alkuun pisteitä sekä vastaanottavaisuudesta, että taloudellisuudesta: veroprosentti oli kahdeksantoista luokkaa, vaikka se ei muuttopäätöstä sikäli määrännytkään, mutta oli ehdottomasti plussaa. Mutta mitä se vastaanottavaisuus sitten oli?
– Paikkakuntia vertaillessani soitin eri kuntajohtajille alueella ja silloinen kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen ja ympäristöjohtaja Seppo Kangas järjestivät meille kunnan esittelyn henkilökohtaisesti. Se oli hyvää palvelua, Mikko toteaa.
Kuntajohtajat saivat heidät vakuuttuneeksi, että Kurikalla oli heidän tarpeisiinsa tarpeeksi tarjottavaa. Päätös oli lopulta selkeä: oli harrastusmahdollisuuksia, hyvät kulkuyhteydet, sopiva tontti ja huokeaa asumista sekä hyvät palvelut.
– Täällähän on tosi monipuolisesti kaikkea, on padelia, urheilukenttää, jäähallia, paljon kaikkea, Mikko laskeskelee.
– Ja hyvät ulkoilu- ja lenkkeilymaastot. Tästä läheltä menee pururata ja valaistu latu. Syksyisin saan kerätä sienet ja mustikat melkein takapihalta, Johanna toteaa ja sanoo tekevänsä etätyöpäiväaamuisin pienen lenkin lähimaastossa.
Se, mikä Johannaa ja Mikkoa Kurikassa erityisesti viehättää, on tennishalli ja sen ympärille kasvanut toiminta. Johannasta tehtiin juuri Kurikka Tennis-Clubin puheenjohtaja ja molemmat ovat aktiivisia tenniksen pelaajia.
– Yhdistys on aktiivinen, noin 50 jäsentä. Halli on kovassa käytössä, mutta silti tämän kokoisella paikkakunnalla pääsee pelaamaan paremmin kuin esimerkiksi Tampereella, jossa vuoro pitää varata viikkoja ennen. Lisäksi Kurikassa on massakentät ulkopelikauteen ja kylilläkin taitaa olla jokunen kenttä, Johanna kiittelee.
Kauppojen palvelutasokin on heidän mieleensä, vaikka ihan kaikkia erikoiskauppoja ei olekaan, silti riittävästi.
– Täällä on hyvin ruokakauppoja, ja erikoisliikkeitäkin, kuten hyvä vaatekauppa. Ainahan erikoiskaupat eivät pienillä paikkakunnilla pärjää, se on harmittavaa, mutta ymmärrettävää, jos väki vähenee.
Johanna sanoo olevansa maatalon tyttöjä ja Mikko taas tunnustautuu olevansa pesunkestävä kaupunkilainen. Kurikasta löytyy siis molemmille jotakin.
– Ehkä Kurikka on meille jonkinlainen kompromissi, he myöntävät.
Jos Torvelat haluavat arjesta irti, he suuntaavat lomillaan laskettelemaan Alpeille, sukuloimaan ja tapaamaan ystäviään pohjoiseen tai Helsinkiin.
– Aika paljon reissataan, mutta kyllä Kurikkaan on aina hieno palata. Kun tuon jokilaakson näkee, niin on tullut kotiin, Mikko sanoo.
Haastattelun aikana Kurikasta puhutaan paljon hyvää. Eikö mitään kulttuurishokkia syntynyt tai onko mitään, jota toisivat muualta Kurikkaan? Pariskunta miettii hetken eikä oikein keksi mitään muutettavaa. Sopeutuminen on ollut helppoa, vaikka Mikko myöntää tykänneensä asua myös Helsingin vilinässä.
– Kyllähän täällä aika jäyhiä ollaan, mutta kyllä se meille sopii, he nauravat.
Mikon puheesta paistaa Pohjois-Pohjanmaan nuotti, mutta Johanna toteaa puhuvansa yleiskieltä. Etelä-Karjalan murre on jäänyt Parikkalaan. Kurikan murrekaan ei ole tarttunut, mutta ymmärrys jonkin verran.
– Kökkä oli alkuun outo ilmaus, meillä päin ne ovat talkoot, hän nauraa ja lisää, että jotenkin jo ymmärtää eteläpohjalaista murretta, vaikkei itse sitä puhukaan.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide