A-
A+
KURIKKA Kaupunginhallitus on käyttänyt harvinaisesti otto-oikeuttaan ja perunut vapaa-aikalautakunnan päätöksen kulttuuripäällikön valinnasta. Lautakunta teki päätöksen 8. heinäkuuta ja kaupunginhallitus kokoontui tavallaan ylimääräiseen kokoukseen 13. heinäkuuta.
Kun kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan, vapaa-aikalautakunnan päätös käytännössä nollautui. Näin ollen lehtemme uutinen Tiina Kurhelan valinnasta kulttuuripäälliköksi oli vanhentunutta tietoa.
Päätöksen kumoamisen ohella kaupunginhallitus päätti ottaa asian käsittelyyn uudelleen 17. elokuuta pidettävässä kokouksessa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rami Ala-Nisula korostaa, ettei hallitus käyttänyt otto-oikeuttaan sen vuoksi, että pestiä ei haluttaisi täyttää vaan mieluummin päinvastoin.
– Kaupunginhallituksen toiveena on, että Kurikkaan valittaisiin nimenomaan kulttuuripäällikkö, ei kulttuurisihteeriä päällikön tittelillä. Tämä toimenkuva on valmistelussa jäänyt epäselväksi mielestäni sekä luottamus- että virkamiespuolella, Ala-Nisula tähdentää.
Hänen mukaansa kulttuuri on nyky-Kurikassa isossa roolissa.
– Tämä on yksi syy siihen, miksi Kurikka tarvitsee nimenomaan kulttuuripäällikön, ei sihteeriä.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan otto-oikeuden käytössä ei ollut "missään nimessä" kyse jo valitun Kurhelan ammattitaidosta. Sitä Ala-Nisula ei osannut tai halunnut vielä sanoa, tekeekö valinnan lopulta kaupunginhallitus vai palautetaanko asia vapaa-aikalautakunnalle.
– Katsotaan sitten elokuun kokouksessa, kuinka edetään.
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN puheenjohtaja Pekka Pyylampi sanoo ymmärtävänsä kaupunginhallituksen näkemyksen.
– Kulttuuripäällikön palkka oli matala ja toimenkuvakin vastasi pikemmin kulttuurisihteeriä. Näitä asioita todennäköisesti mietitään sivistysjohtajan kanssa. Käsitin niin, että kaupunginhallitus piti valintaamme muuten sinänsä hyvänä, Pyylampi toteaa.
Lautakunnasta oli kolme jäsentä mukana haastatelussa. Päätös tehtiin ilman äänestyksiä.
– Heidän näkemystensä perusteella valinta tehtiin, eikä siitä ollut mitään suuria erimielisyyksiä.
Vapaa-aikalautakunta kutsui juhannuksen jälkeen haastatteluun 19 hakijasta seitsemän. Tiina Kurhelan lisäksi haastateltiin Jenni Latvaa Kurikasta, Venla Moisalaa Tampereelta, Laura Syväojaa Seinäjoelta, Minna Vileniusta Helsingistä, Heidi Väliahoa Seinäjoelta ja Päivi Ylimystä Virroilta. – APS
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide