A-
A+
KURIKKA Kaupungin henkilöstöjaosto on nostanut sekä kaupunginjohtajan Anna-Kaisa Pusan että elinvoimajohtaja Juha Luukon palkkoja vuoden alusta lähtien. Molemmat saivat 500 euron korotuksen.
Kaupunginjohtajan kuukausipalkka on korotuksen jälkeen 11 752 euroa kuukaudessa ja elinvoimajohtajan 10 750 euroa. Vuoden vaihteessa Luukon virkanimike muuttui apulaiskaupunginjohtajasta elinvoimajohtajaksi.
Henkilöstöjaosto käsitteli kokouksessaan palkka-asioita ennen joulua. Kokouksessa tehtiin myös muita tuntuvia korotuksia.
Pääkäsittelyssä oli uuden teknisen johtajan Isto Virtasen palkka. Henkilöstöjaosto vahvisti teknisen johtajan palkaksi 6700 euroa kuukaudessa, mutta tämän kuukausipalkka vaikutti myös sivistysjohtaja Päivi Hernesmaan sekä hallintojohtaja Petri Lammassaaren kuukausiansioihin, sillä molempien palkka nousi 400 eurolla kuukaudessa eli samaan 6700 euroon.
Tätä perusteltiin päätöksessä sillä, että samaan viiteryhmään kuuluvien palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa.
– KYLLÄ tästä melua varmasti nousee. Ei se päätös helppo ollut jaostolle, mutta kädet olivat toisaalta sidotut, vastaa Jarmo Alajoki (kesk,) kysymykseen kaupungin johdon reippaista palkankorotuksista.
Alajoki on henkilöstöjaoston puheenjohtaja, eikä hän ihan hyvällä katso tehtyjä palkankorotuksia.
– Eivät ne hyvältä vaikuta, kun monet muut saavat kunta-alalla kymppejä.
Sidotuilla käsillä Alajoki viittaa siihen, että elinvoimajohtajan palkkaus sovittiin jo viime kesän neuvotteluissa, joissa oli paikalla johtoryhmän lisäksi myös kaupunginvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Luukon palkan nostaminen vaikutti siihen, että Pusankin palkkaa piti korottaa vastaavasti.
Henkilöstöjaostossa elinvoimajohtajan palkankorotusta perusteltiin sillä, että elinvoimaosaston toiminta on laajentunut, kun lomituspalvelu tuottaa palveluja koko Etelä-Pohjanmaan alueelle.
– Elinvoimajohtajan työmäärää on kasvattanut kyllä varsinkin maahanmuuttoasioiden hoito, kun ukrainalaisia on tullut iso joukko Kurikkaan, Alajoki näkee.
Alajoki muistuttaa kuitenkin, etteivät kaupunginjohtaja ja entinen apulaiskaupunginjohtaja ole saaneet vuoden 2016 jälkeen kuin indeksikorotukset palkkoihin.
Sivistys- ja hallintojohtajien palkankorotukset perustuivat Alajoen mukaan työehtosopimukseen.
– Ei henkilöstöjaosto tässäkään muuta voinut. Toki siitä, että määrääkö työehtosopimus toimimaan ehdottomasti tällä tavalla, on kuulunut myös toisenlaisia näkemyksiä. – APS
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide