A-
A+
Torilla seurataan screeniltä suoraa finaalilähetystä ja jännitetään yhdessä äänestyksen tulosta.
Maria Rikala
Tänään keskiviikkona selviää, voittaako Kurikka Vuoden talvikaupunki 2023 -tittelin. Puoli seitsemän -ohjelman leikkimielinen kisa huipentuu suorassa lähetyksessä, joka nähdään illalla kello 18.30 alkaen Ylen TV1-kanavalla.
Tuloksia jännitetään torilla kaupungin järjestämässä talvisessa tori-illassa, jossa kuvataan tunnelmia Puoli seitsemän ohjelman finaalilähetykseen. Puoli seiskan toimittaja Tom Nylund saapui kuvaajan kanssa Kurikkaan jo tiistaina, sillä Yle tekee jokaisesta finaalipaikkakunnasta puolentoista minuutin esittelyvideon keskiviikon tv-lähetykseen.
Kurikassa ensimmäinen kuvauskohde oli Niinistön hiihtoreitillä Rauhankankaan laavulla. Kaupungin edustajien lisäksi paikalla olivat hiihdon legendat Juha Mieto, Heikki Ikola, Esko Kuntola ja Erkki Anttila. Heidän mielestään Kurikka on oikein mainio ehdokas vuoden talvikaupungiksi.
– En lähestyisi asiaa kilpaurheilun pohjalta vaan mieluummin ajattelisin, että meiltä löytyy lenheeriä sen verran, että tuntuu kuin Lapissa oltaisiin. Täällä kun saa mennä, niin aivotkin pelaavat sellaiseen malliin, ettei mistään saa samanlaisia elämyksiä, Mieto kehaisee.
– Latu on profiililtaan kuntoilijalle sopivaa, Kuntola lisää.
Ikola puolestaan kiittelee latujen kunnossapitoa.
– Ladut ovat aina kunnossa, oli pyhä tai arki, hän sanoo.
Niinistöstä kuvausryhmä jatkoi Loukajanvuorelle ikuistamaan aakeeta laaketa, eteläpohjalaista sielunmaisemaa.
Tiistain kuvauspäivä huipentui urheilupuistossa järjestettyyn talviriehaan, johon perheet kutsuttiin mukaan pulkkien, liukurien ja luistimien kanssa. Ohjelmassa oli pulkkamäkeä, matkaluistelurataa, näytöspelejä, jäärakentamista ja lumikenkäilyä.
Talvikaupunkikisa ratkeaa äänestyksen perusteella. Äänestys tapahtuu Ylen verkkosivuilla ja päättyy keskiviikkona kello 18.48. Kilpailun tulos julkistetaan Puoli seitsemän -ohjelman suorassa finaalilähetyksessä. Lähetykseen tulee myös livekuvaa voittajapaikkakunnalta.
Kisan tuloksia jännitetään kello 17.30 alkavassa Talvitori-illassa, jossa seurataan yhdessä livelähetystä screeniltä. Talvitori-illan ohjelmassa on myös paikallinen bändi Helahoito, talutusratsastusta sekä ilmaista makkaraa ja mehua.
Kurikan lisäksi talvikaupunkikisan finalisteja ovat Joensuu ja Kuopio. Voittajalle on luvassa mainetta, kunniaa ja pokaali. Lisäksi voittajapaikkakunnalla tullaan tekemään suora Puoli seitsemän -lähetys talvella 2024.
Finaalivideot ovat nähtävissä ja äänestys on käynnissä Puoli seitsemän -ohjelman sivuilla. Äänestäminen vaatii Yle-tunnuksen.
– Jokainen ääni Kurikalle on myös ääni lakeuksille! Kurikka haluaa tuoda kisaan liittyvässä viestinnässä esiin lakeuksien kauneuden, yhteisen sielunmaiseman ja yhteistyöllä aikaansaadun monipuolisuuden, kaupungin nettisivuilla kerrotaan.
Talvitori-ilta keskiviikkona kello 17.30 alkaen Kurikan torilla ja Puoli seitsemän -ohjelman suora finaalilähetys kello 18.30 alkaen Ylen TV1-kanavalla.