A-
A+
Minä saatoin täällä kotona tehdä leipomotöitä handsfree korvalla, kun Martti, tai vaikkapa kaupunginjohtaja soittivat jotakin asiaa.
Tännehän pitää saada lisää elämää. Nyt Kurikka on jotenkin motissa, väki vähenee ja se tuntuu pahalta.
Katja Rantatulkkila
Maire Lammi ottaa vastaan kotiinsa leppoisasti. Mairen pulppuava, iloinen puheenparsi on luontevaa ja luonnikasta. Positiivinen asenne lienee yksi, mikä häntä onkin kantanut eteenpäin. Vuosikymmeniä kestäneet luottamustehtävät, yrittäjyys ja yleinen harrastuneisuus sopivat hänen pirtaansa kuin nenä päähän. Mistä ihmeestä virtaa on piisannut ja piisaa yhä?
– Kyllähän minä aikanaan mahahaavankin sain, stressistä, niin että jouduin ihan sairaalaan asti. Jalkaan tuli syöpä, melanooma, 40 vuotta sitten ja operoinnin jälkeen piti opetella kävelemään uudestaan. Käsiä ja olkapäitäkin on leikelty. Aivoinfarktikin oli. On tässä monenlaista kremppaa ollut, Lammi selvittää nopeaan tahtiinsa.
Aviomies Heikki on pysynyt rinnalla 50 vuotta. Maire täytti kesäkuun 29. päivä 70 vuotta ja pariskunta juhlisti samanaikaisesti myös yhteistä taivaltaan viikon lomareissulla.
– Minä olen nyt aikuinen nainen, Maire lohkaisee ja Heikkiä hieman naurattaa.
Maire Lammi on lähtöisin Kauhajoelta ja vuonna 1973 hän tuli Heikin ”perässä” Kurikkaan. Pariskunta asui hetken vuokralla, rakensi talonkin kirkolle, mutta lopulta he vuonna 1981 asettuivat Heikin kotitilalle Lohiluomalle. Perheeseen syntyi kolme poikaa 1975, -77 ja -87. Tilalla oli maanviljelystä.
– Taisimme olla ensimmäisiä luomutiloja Kurikassa. Sitten aloitin ohessa leipomoyrittämisen ja sitä jatkui parisenkymmentä vuotta. Heikki kulki rakennustöissä eri puolilla maakuntaa. Kyllä siinä puuhaa oli monenlaista.
Touhukasta Mairea kysyttiin 90-luvulla seurakuntavaaleihin ja hän sai 21 ääntä. Seuraavissa kuntavaaleissa hän oli mukana Keskustan riveissä. Lammi sanoo, että ilman perheensä tukea hommista ei olisi tullut mitään. Heikki kuljetti toisinaan leipomotuotteita omien työmatkojensa ohessa, mies ja pojat auttoivat minkä pystyivät.
– Aina ei tiennyt, missä se on, kun joskus soitti ja kysyi, Heikki lohkaisee vaimostaan.
Ja totta se oli. Seurakunnassa Maire eteni kirkkoneuvostoon ja naistyönjohtokuntaan, kuntapuolella tulivat eri lautakunnat, kaupunginhallituksen jäsenyys ja lopulta kaupunginhallituksen puheenjohtajuuskin eteen. Vuosikymmenten varrella Maire on ollut niin Kurikan Kaukolämmön kuin Ilmajoen Lämmön puheenjohtajana, Kurikan Talonhodion, Kärrykartanon ja Asuntopalvelun hallituksissa.
Lisäksi Lammi oli mukana Lohiluoman pienviljelijäyhdistyksessä, nykyisin kyläseurassa, Mietaan maa- ja kotitalousnaisissa, Ekoviljelijöiden yhdistyksessä, tie- ja vesiosuuskunnissa.
– Joskus sattui samalle päivälle kaksi, kolmekin kokousta. Yhtä aikaa. Tiedätkö, mikä on hyvä konsti selvitä siitä? Ei mene mihinkään. Joskus jäin vain kotiin ja ilmoitin varapuheenjohtajille, että mene sinä tuonne ja mene sinä tänne kokoukseen, hän nauraa.
Hän on oivaltanut matkan varrella yhden asian, joka sopii monen tämän ajan ihmisen ohjenuoraksi.
– Kukaan ei ole korvaamaton, hän toteaa, mutta lisää nauraen, että kuitenkin paras mahdollinen.
Lammin tuvassa on lämmin tunnelma. Maire istuu lempipaikallaan vanhalla puusängyllä ikkunan ääressä, vanhan piirongin vierellä. Heikki on istahtanut pöydän ääreen. Jutustelu soljuu aiheesta toiseen. Energiaa tuntuu riittävän. Sitä on tarvittu takavuosina paljon, ja paksua nahkaakin. Politiikasta löytyy monenlaista muisteltavaa. Viime vaaleissa Maire ei enää lähtenyt ehdolle, on nuorempien vuoro.
– Onhan se kaikki muuttunut tosi paljon. Ennen sovittiin, miten asioita lähdetään ajamaan eteenpäin. Nyt on tavallista, että vielä valtuuston kokouksessakin voi tulla aivan uudenlaisia esityksiä eivätkä sovitut asiat pidäkään. Tuntuu, että ennen asioita mietittiin yhdessä Kurikan parhaaksi, ei se tällaista ollut, että yhtäkkiä asiat muuttuvat.
Hänen mielestään myös ystävyys ja yhteistyö yli puoluerajojen toimivat saumattomasti.
– Margitin (Parkkamäki, sd.) kanssa tultiin oikein hyvin toimeen, vaikka eri puoluetta oltiinkin. Ja monen muun kanssa.
Lammi kokee kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden olleen iso rooli, mutta ei mahdoton – osaahan hän kysyä neuvoa ja mielipiteitä.
– Sain suuni auki. Oikeastaan tykkäsin siitä ajasta.
– Voi niitä äijäriepuja, Heikki kommentoi naureskellen vaimonsa miespuolisia luottamushenkilökollegoja.
Maire myöntää, että joissakin asioissa hän on kääntynyt oman miehen puoleen, kun on ollut kyse esimerkiksi teknisen alan asioista.
– Häneltä olen saanut näkökulmia ja tietoa.
Maire nostaa myös toisen merkittävän tukihenkilön luottamushenkilöajoiltaan. Silloinen kaupunginsihteeri Martti Seppi on pysynyt ystävänä ihan näihin päiviin asti.
– Minä saatoin täällä kotona tehdä leipomotöitä handsfree korvalla, kun Martti, tai vaikkapa kaupunginjohtaja (Kimmo Jarva) soittivat jotakin asiaa. Martin kanssa keskusteltiin asioista muutenkin. Kerran paljon myöhemmin hän täällä päin liikkuessaan piipahti meille, ilmestyi vain yhtäkkiä kynnykselle ja minä huudahdin, että Marttiko se siinä, mitä sä täällä.
– Sanoin, että siellä on kohta sauna lämmin, että mene Heikin kanssa saunaan, ja niin ne sitten menivät. Sellainen Martti oli kaupunginsihteerinäkin, mutkaton, Maire sanoo kunnioitusta äänessään.
Mutta ei politiikka ja yhteisten asioiden hoito pelkkää kaverillista rupattelua ollut, vaan pääkallopaikalla tehtiin koviakin päätöksiä. Yksi paljon pyöritetyistä asioista oli osakeomistus. Vieläkin Maire on sitä mieltä, että silloin saatettiin tehdä jonkinlainen virhearvio.
– Osakkeet olivat kuuma peruna. Kimmon (Jarva) kanssa keskusteltiin, että pyydettäisiin pankilta esimerkkejä vaihtoehdoista.
Tuolloin kaupunginjohtaja esitti hallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kaupunginhallitus saisi valtuudet hajauttaa osakkeita 20 000 euron edestä. Se torpattiin valtuustossa, koska pelättiin Kurikan osakeomistuksen häviävän.
– Eihän siinä kukaan ollutkaan koko osakepottia myymässä, vaan oli tarkoitus vähän hajauttaa, 20 000 euron edestä, mutta se ei sitten käynyt. Muistan aiheesta tehdyn lehtijutunkin. Siinä oli Kimmosta kuva, jossa hänellä oli kananmunat yhdessä korissa. Puhuttiin siitä, että Kurikka pitää munat yhdessä korissa ja mitä riskejä siihen liittyy.
Osakkeiden lisäksi myös Magneetin suunnittelu alkoi Mairen aikana. Hän sanoo epäilleensä hanketta itse henkilökohtaisesti.
– Pelkäsin, että ihmiset eivät löydä Kurikkaan, kun risteys menee kauemmas. Tännehän pitää saada lisää elämää. Nyt Kurikka on jotenkin motissa, väki vähenee ja se tuntuu pahalta. Vaikka meillä on kaikenlaisia yrityksiä, mutta joidenkin palveluiden perässä on mentävä muualle.
Maire näkeekin, että juuri monipuolisten yritysten saaminen paikkakunnalle elävöittäisi kaupunkia parhaiten.
– Tänne pitäisi saada työpaikkoja. Pitäisi huomioida myös se, etteivät kaikki ihmiset harrasta liikuntaharrastuksia, hän pohtii ja toteaa, että väkiluvun väheneminen pitäisi ottaa tosissaan päättävissä elimissä.
Maire myöntää olleensa elämässään kovassakin prässissä. Kiitollisuus nousee päällimmäisenä mieleen 70 vuoden merkkipaalun kohdalla – paljon on nähty ja paljosta selvitty. Vaikka monista luottamustehtävistä on ”päässyt eroon”, Maire ei olisi Maire, jos hän ei jossakin hääräisi mukana.
– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Nyt olen mukana Martoissa. Hetken vielä jatkan myös sotaveteraanien touhuissa. Viimeisen kurikkalaisen hautajaisissa oltiin muutama viikko sitten, naisia on vielä jäljellä. Myös kansalaisopiston setlementtiyhdistyksessä olen vielä varapuheenjohtajana, hän ynnäilee.
Vauhti ei hiljene ja Maire äkkää tekemistä ympärillään koko ajan.
– Pihamaallakin olisi vaikka mitä tehtävään, hän nauraa.
Etelä-Pohjanmaan sotaveteraanien yhdistys anoi Tasavallan Presidentiltä Maire Lammille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin pitkästä ja ansiokkaasta työstä sotaveteraanien hyväksi. Lisäksi Suomen Sotaveteraanien liitto myönsi hänelle ansioristin. Mitalin ja ansioristin kunniakirjoineen Lammille luovuttivat piirin edustajat Pertti Kortesniemi, Esko Petäjä, Birgitta Koivula ja Markku Antila.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Minä saatoin täällä kotona tehdä leipomotöitä handsfree korvalla, kun Martti, tai vaikkapa kaupunginjohtaja soittivat jotakin asiaa.
Tännehän pitää saada lisää elämää. Nyt Kurikka on jotenkin motissa, väki vähenee ja se tuntuu pahalta.
Katja Rantatulkkila
Maire Lammi ottaa vastaan kotiinsa leppoisasti. Mairen pulppuava, iloinen puheenparsi on luontevaa ja luonnikasta. Positiivinen asenne lienee yksi, mikä häntä onkin kantanut eteenpäin. Vuosikymmeniä kestäneet luottamustehtävät, yrittäjyys ja yleinen harrastuneisuus sopivat hänen pirtaansa kuin nenä päähän. Mistä ihmeestä virtaa on piisannut ja piisaa yhä?
– Kyllähän minä aikanaan mahahaavankin sain, stressistä, niin että jouduin ihan sairaalaan asti. Jalkaan tuli syöpä, melanooma, 40 vuotta sitten ja operoinnin jälkeen piti opetella kävelemään uudestaan. Käsiä ja olkapäitäkin on leikelty. Aivoinfarktikin oli. On tässä monenlaista kremppaa ollut, Lammi selvittää nopeaan tahtiinsa.
Aviomies Heikki on pysynyt rinnalla 50 vuotta. Maire täytti kesäkuun 29. päivä 70 vuotta ja pariskunta juhlisti samanaikaisesti myös yhteistä taivaltaan viikon lomareissulla.
– Minä olen nyt aikuinen nainen, Maire lohkaisee ja Heikkiä hieman naurattaa.
Maire Lammi on lähtöisin Kauhajoelta ja vuonna 1973 hän tuli Heikin ”perässä” Kurikkaan. Pariskunta asui hetken vuokralla, rakensi talonkin kirkolle, mutta lopulta he vuonna 1981 asettuivat Heikin kotitilalle Lohiluomalle. Perheeseen syntyi kolme poikaa 1975, -77 ja -87. Tilalla oli maanviljelystä.
– Taisimme olla ensimmäisiä luomutiloja Kurikassa. Sitten aloitin ohessa leipomoyrittämisen ja sitä jatkui parisenkymmentä vuotta. Heikki kulki rakennustöissä eri puolilla maakuntaa. Kyllä siinä puuhaa oli monenlaista.
Touhukasta Mairea kysyttiin 90-luvulla seurakuntavaaleihin ja hän sai 21 ääntä. Seuraavissa kuntavaaleissa hän oli mukana Keskustan riveissä. Lammi sanoo, että ilman perheensä tukea hommista ei olisi tullut mitään. Heikki kuljetti toisinaan leipomotuotteita omien työmatkojensa ohessa, mies ja pojat auttoivat minkä pystyivät.
– Aina ei tiennyt, missä se on, kun joskus soitti ja kysyi, Heikki lohkaisee vaimostaan.
Ja totta se oli. Seurakunnassa Maire eteni kirkkoneuvostoon ja naistyönjohtokuntaan, kuntapuolella tulivat eri lautakunnat, kaupunginhallituksen jäsenyys ja lopulta kaupunginhallituksen puheenjohtajuuskin eteen. Vuosikymmenten varrella Maire on ollut niin Kurikan Kaukolämmön kuin Ilmajoen Lämmön puheenjohtajana, Kurikan Talonhodion, Kärrykartanon ja Asuntopalvelun hallituksissa.
Lisäksi Lammi oli mukana Lohiluoman pienviljelijäyhdistyksessä, nykyisin kyläseurassa, Mietaan maa- ja kotitalousnaisissa, Ekoviljelijöiden yhdistyksessä, tie- ja vesiosuuskunnissa.
– Joskus sattui samalle päivälle kaksi, kolmekin kokousta. Yhtä aikaa. Tiedätkö, mikä on hyvä konsti selvitä siitä? Ei mene mihinkään. Joskus jäin vain kotiin ja ilmoitin varapuheenjohtajille, että mene sinä tuonne ja mene sinä tänne kokoukseen, hän nauraa.
Hän on oivaltanut matkan varrella yhden asian, joka sopii monen tämän ajan ihmisen ohjenuoraksi.
– Kukaan ei ole korvaamaton, hän toteaa, mutta lisää nauraen, että kuitenkin paras mahdollinen.
Lammin tuvassa on lämmin tunnelma. Maire istuu lempipaikallaan vanhalla puusängyllä ikkunan ääressä, vanhan piirongin vierellä. Heikki on istahtanut pöydän ääreen. Jutustelu soljuu aiheesta toiseen. Energiaa tuntuu riittävän. Sitä on tarvittu takavuosina paljon, ja paksua nahkaakin. Politiikasta löytyy monenlaista muisteltavaa. Viime vaaleissa Maire ei enää lähtenyt ehdolle, on nuorempien vuoro.
– Onhan se kaikki muuttunut tosi paljon. Ennen sovittiin, miten asioita lähdetään ajamaan eteenpäin. Nyt on tavallista, että vielä valtuuston kokouksessakin voi tulla aivan uudenlaisia esityksiä eivätkä sovitut asiat pidäkään. Tuntuu, että ennen asioita mietittiin yhdessä Kurikan parhaaksi, ei se tällaista ollut, että yhtäkkiä asiat muuttuvat.
Hänen mielestään myös ystävyys ja yhteistyö yli puoluerajojen toimivat saumattomasti.
– Margitin (Parkkamäki, sd.) kanssa tultiin oikein hyvin toimeen, vaikka eri puoluetta oltiinkin. Ja monen muun kanssa.
Lammi kokee kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden olleen iso rooli, mutta ei mahdoton – osaahan hän kysyä neuvoa ja mielipiteitä.
– Sain suuni auki. Oikeastaan tykkäsin siitä ajasta.
– Voi niitä äijäriepuja, Heikki kommentoi naureskellen vaimonsa miespuolisia luottamushenkilökollegoja.
Maire myöntää, että joissakin asioissa hän on kääntynyt oman miehen puoleen, kun on ollut kyse esimerkiksi teknisen alan asioista.
– Häneltä olen saanut näkökulmia ja tietoa.
Maire nostaa myös toisen merkittävän tukihenkilön luottamushenkilöajoiltaan. Silloinen kaupunginsihteeri Martti Seppi on pysynyt ystävänä ihan näihin päiviin asti.
– Minä saatoin täällä kotona tehdä leipomotöitä handsfree korvalla, kun Martti, tai vaikkapa kaupunginjohtaja (Kimmo Jarva) soittivat jotakin asiaa. Martin kanssa keskusteltiin asioista muutenkin. Kerran paljon myöhemmin hän täällä päin liikkuessaan piipahti meille, ilmestyi vain yhtäkkiä kynnykselle ja minä huudahdin, että Marttiko se siinä, mitä sä täällä.
– Sanoin, että siellä on kohta sauna lämmin, että mene Heikin kanssa saunaan, ja niin ne sitten menivät. Sellainen Martti oli kaupunginsihteerinäkin, mutkaton, Maire sanoo kunnioitusta äänessään.
Mutta ei politiikka ja yhteisten asioiden hoito pelkkää kaverillista rupattelua ollut, vaan pääkallopaikalla tehtiin koviakin päätöksiä. Yksi paljon pyöritetyistä asioista oli osakeomistus. Vieläkin Maire on sitä mieltä, että silloin saatettiin tehdä jonkinlainen virhearvio.
– Osakkeet olivat kuuma peruna. Kimmon (Jarva) kanssa keskusteltiin, että pyydettäisiin pankilta esimerkkejä vaihtoehdoista.
Tuolloin kaupunginjohtaja esitti hallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kaupunginhallitus saisi valtuudet hajauttaa osakkeita 20 000 euron edestä. Se torpattiin valtuustossa, koska pelättiin Kurikan osakeomistuksen häviävän.
– Eihän siinä kukaan ollutkaan koko osakepottia myymässä, vaan oli tarkoitus vähän hajauttaa, 20 000 euron edestä, mutta se ei sitten käynyt. Muistan aiheesta tehdyn lehtijutunkin. Siinä oli Kimmosta kuva, jossa hänellä oli kananmunat yhdessä korissa. Puhuttiin siitä, että Kurikka pitää munat yhdessä korissa ja mitä riskejä siihen liittyy.
Osakkeiden lisäksi myös Magneetin suunnittelu alkoi Mairen aikana. Hän sanoo epäilleensä hanketta itse henkilökohtaisesti.
– Pelkäsin, että ihmiset eivät löydä Kurikkaan, kun risteys menee kauemmas. Tännehän pitää saada lisää elämää. Nyt Kurikka on jotenkin motissa, väki vähenee ja se tuntuu pahalta. Vaikka meillä on kaikenlaisia yrityksiä, mutta joidenkin palveluiden perässä on mentävä muualle.
Maire näkeekin, että juuri monipuolisten yritysten saaminen paikkakunnalle elävöittäisi kaupunkia parhaiten.
– Tänne pitäisi saada työpaikkoja. Pitäisi huomioida myös se, etteivät kaikki ihmiset harrasta liikuntaharrastuksia, hän pohtii ja toteaa, että väkiluvun väheneminen pitäisi ottaa tosissaan päättävissä elimissä.
Maire myöntää olleensa elämässään kovassakin prässissä. Kiitollisuus nousee päällimmäisenä mieleen 70 vuoden merkkipaalun kohdalla – paljon on nähty ja paljosta selvitty. Vaikka monista luottamustehtävistä on ”päässyt eroon”, Maire ei olisi Maire, jos hän ei jossakin hääräisi mukana.
– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Nyt olen mukana Martoissa. Hetken vielä jatkan myös sotaveteraanien touhuissa. Viimeisen kurikkalaisen hautajaisissa oltiin muutama viikko sitten, naisia on vielä jäljellä. Myös kansalaisopiston setlementtiyhdistyksessä olen vielä varapuheenjohtajana, hän ynnäilee.
Vauhti ei hiljene ja Maire äkkää tekemistä ympärillään koko ajan.
– Pihamaallakin olisi vaikka mitä tehtävään, hän nauraa.
Etelä-Pohjanmaan sotaveteraanien yhdistys anoi Tasavallan Presidentiltä Maire Lammille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin pitkästä ja ansiokkaasta työstä sotaveteraanien hyväksi. Lisäksi Suomen Sotaveteraanien liitto myönsi hänelle ansioristin. Mitalin ja ansioristin kunniakirjoineen Lammille luovuttivat piirin edustajat Pertti Kortesniemi, Esko Petäjä, Birgitta Koivula ja Markku Antila.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Minä saatoin täällä kotona tehdä leipomotöitä handsfree korvalla, kun Martti, tai vaikkapa kaupunginjohtaja soittivat jotakin asiaa.
Tännehän pitää saada lisää elämää. Nyt Kurikka on jotenkin motissa, väki vähenee ja se tuntuu pahalta.
Katja Rantatulkkila
Maire Lammi ottaa vastaan kotiinsa leppoisasti. Mairen pulppuava, iloinen puheenparsi on luontevaa ja luonnikasta. Positiivinen asenne lienee yksi, mikä häntä onkin kantanut eteenpäin. Vuosikymmeniä kestäneet luottamustehtävät, yrittäjyys ja yleinen harrastuneisuus sopivat hänen pirtaansa kuin nenä päähän. Mistä ihmeestä virtaa on piisannut ja piisaa yhä?
– Kyllähän minä aikanaan mahahaavankin sain, stressistä, niin että jouduin ihan sairaalaan asti. Jalkaan tuli syöpä, melanooma, 40 vuotta sitten ja operoinnin jälkeen piti opetella kävelemään uudestaan. Käsiä ja olkapäitäkin on leikelty. Aivoinfarktikin oli. On tässä monenlaista kremppaa ollut, Lammi selvittää nopeaan tahtiinsa.
Aviomies Heikki on pysynyt rinnalla 50 vuotta. Maire täytti kesäkuun 29. päivä 70 vuotta ja pariskunta juhlisti samanaikaisesti myös yhteistä taivaltaan viikon lomareissulla.
– Minä olen nyt aikuinen nainen, Maire lohkaisee ja Heikkiä hieman naurattaa.
Maire Lammi on lähtöisin Kauhajoelta ja vuonna 1973 hän tuli Heikin ”perässä” Kurikkaan. Pariskunta asui hetken vuokralla, rakensi talonkin kirkolle, mutta lopulta he vuonna 1981 asettuivat Heikin kotitilalle Lohiluomalle. Perheeseen syntyi kolme poikaa 1975, -77 ja -87. Tilalla oli maanviljelystä.
– Taisimme olla ensimmäisiä luomutiloja Kurikassa. Sitten aloitin ohessa leipomoyrittämisen ja sitä jatkui parisenkymmentä vuotta. Heikki kulki rakennustöissä eri puolilla maakuntaa. Kyllä siinä puuhaa oli monenlaista.
Touhukasta Mairea kysyttiin 90-luvulla seurakuntavaaleihin ja hän sai 21 ääntä. Seuraavissa kuntavaaleissa hän oli mukana Keskustan riveissä. Lammi sanoo, että ilman perheensä tukea hommista ei olisi tullut mitään. Heikki kuljetti toisinaan leipomotuotteita omien työmatkojensa ohessa, mies ja pojat auttoivat minkä pystyivät.
– Aina ei tiennyt, missä se on, kun joskus soitti ja kysyi, Heikki lohkaisee vaimostaan.
Ja totta se oli. Seurakunnassa Maire eteni kirkkoneuvostoon ja naistyönjohtokuntaan, kuntapuolella tulivat eri lautakunnat, kaupunginhallituksen jäsenyys ja lopulta kaupunginhallituksen puheenjohtajuuskin eteen. Vuosikymmenten varrella Maire on ollut niin Kurikan Kaukolämmön kuin Ilmajoen Lämmön puheenjohtajana, Kurikan Talonhodion, Kärrykartanon ja Asuntopalvelun hallituksissa.
Lisäksi Lammi oli mukana Lohiluoman pienviljelijäyhdistyksessä, nykyisin kyläseurassa, Mietaan maa- ja kotitalousnaisissa, Ekoviljelijöiden yhdistyksessä, tie- ja vesiosuuskunnissa.
– Joskus sattui samalle päivälle kaksi, kolmekin kokousta. Yhtä aikaa. Tiedätkö, mikä on hyvä konsti selvitä siitä? Ei mene mihinkään. Joskus jäin vain kotiin ja ilmoitin varapuheenjohtajille, että mene sinä tuonne ja mene sinä tänne kokoukseen, hän nauraa.
Hän on oivaltanut matkan varrella yhden asian, joka sopii monen tämän ajan ihmisen ohjenuoraksi.
– Kukaan ei ole korvaamaton, hän toteaa, mutta lisää nauraen, että kuitenkin paras mahdollinen.
Lammin tuvassa on lämmin tunnelma. Maire istuu lempipaikallaan vanhalla puusängyllä ikkunan ääressä, vanhan piirongin vierellä. Heikki on istahtanut pöydän ääreen. Jutustelu soljuu aiheesta toiseen. Energiaa tuntuu riittävän. Sitä on tarvittu takavuosina paljon, ja paksua nahkaakin. Politiikasta löytyy monenlaista muisteltavaa. Viime vaaleissa Maire ei enää lähtenyt ehdolle, on nuorempien vuoro.
– Onhan se kaikki muuttunut tosi paljon. Ennen sovittiin, miten asioita lähdetään ajamaan eteenpäin. Nyt on tavallista, että vielä valtuuston kokouksessakin voi tulla aivan uudenlaisia esityksiä eivätkä sovitut asiat pidäkään. Tuntuu, että ennen asioita mietittiin yhdessä Kurikan parhaaksi, ei se tällaista ollut, että yhtäkkiä asiat muuttuvat.
Hänen mielestään myös ystävyys ja yhteistyö yli puoluerajojen toimivat saumattomasti.
– Margitin (Parkkamäki, sd.) kanssa tultiin oikein hyvin toimeen, vaikka eri puoluetta oltiinkin. Ja monen muun kanssa.
Lammi kokee kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden olleen iso rooli, mutta ei mahdoton – osaahan hän kysyä neuvoa ja mielipiteitä.
– Sain suuni auki. Oikeastaan tykkäsin siitä ajasta.
– Voi niitä äijäriepuja, Heikki kommentoi naureskellen vaimonsa miespuolisia luottamushenkilökollegoja.
Maire myöntää, että joissakin asioissa hän on kääntynyt oman miehen puoleen, kun on ollut kyse esimerkiksi teknisen alan asioista.
– Häneltä olen saanut näkökulmia ja tietoa.
Maire nostaa myös toisen merkittävän tukihenkilön luottamushenkilöajoiltaan. Silloinen kaupunginsihteeri Martti Seppi on pysynyt ystävänä ihan näihin päiviin asti.
– Minä saatoin täällä kotona tehdä leipomotöitä handsfree korvalla, kun Martti, tai vaikkapa kaupunginjohtaja (Kimmo Jarva) soittivat jotakin asiaa. Martin kanssa keskusteltiin asioista muutenkin. Kerran paljon myöhemmin hän täällä päin liikkuessaan piipahti meille, ilmestyi vain yhtäkkiä kynnykselle ja minä huudahdin, että Marttiko se siinä, mitä sä täällä.
– Sanoin, että siellä on kohta sauna lämmin, että mene Heikin kanssa saunaan, ja niin ne sitten menivät. Sellainen Martti oli kaupunginsihteerinäkin, mutkaton, Maire sanoo kunnioitusta äänessään.
Mutta ei politiikka ja yhteisten asioiden hoito pelkkää kaverillista rupattelua ollut, vaan pääkallopaikalla tehtiin koviakin päätöksiä. Yksi paljon pyöritetyistä asioista oli osakeomistus. Vieläkin Maire on sitä mieltä, että silloin saatettiin tehdä jonkinlainen virhearvio.
– Osakkeet olivat kuuma peruna. Kimmon (Jarva) kanssa keskusteltiin, että pyydettäisiin pankilta esimerkkejä vaihtoehdoista.
Tuolloin kaupunginjohtaja esitti hallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kaupunginhallitus saisi valtuudet hajauttaa osakkeita 20 000 euron edestä. Se torpattiin valtuustossa, koska pelättiin Kurikan osakeomistuksen häviävän.
– Eihän siinä kukaan ollutkaan koko osakepottia myymässä, vaan oli tarkoitus vähän hajauttaa, 20 000 euron edestä, mutta se ei sitten käynyt. Muistan aiheesta tehdyn lehtijutunkin. Siinä oli Kimmosta kuva, jossa hänellä oli kananmunat yhdessä korissa. Puhuttiin siitä, että Kurikka pitää munat yhdessä korissa ja mitä riskejä siihen liittyy.
Osakkeiden lisäksi myös Magneetin suunnittelu alkoi Mairen aikana. Hän sanoo epäilleensä hanketta itse henkilökohtaisesti.
– Pelkäsin, että ihmiset eivät löydä Kurikkaan, kun risteys menee kauemmas. Tännehän pitää saada lisää elämää. Nyt Kurikka on jotenkin motissa, väki vähenee ja se tuntuu pahalta. Vaikka meillä on kaikenlaisia yrityksiä, mutta joidenkin palveluiden perässä on mentävä muualle.
Maire näkeekin, että juuri monipuolisten yritysten saaminen paikkakunnalle elävöittäisi kaupunkia parhaiten.
– Tänne pitäisi saada työpaikkoja. Pitäisi huomioida myös se, etteivät kaikki ihmiset harrasta liikuntaharrastuksia, hän pohtii ja toteaa, että väkiluvun väheneminen pitäisi ottaa tosissaan päättävissä elimissä.
Maire myöntää olleensa elämässään kovassakin prässissä. Kiitollisuus nousee päällimmäisenä mieleen 70 vuoden merkkipaalun kohdalla – paljon on nähty ja paljosta selvitty. Vaikka monista luottamustehtävistä on ”päässyt eroon”, Maire ei olisi Maire, jos hän ei jossakin hääräisi mukana.
– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Nyt olen mukana Martoissa. Hetken vielä jatkan myös sotaveteraanien touhuissa. Viimeisen kurikkalaisen hautajaisissa oltiin muutama viikko sitten, naisia on vielä jäljellä. Myös kansalaisopiston setlementtiyhdistyksessä olen vielä varapuheenjohtajana, hän ynnäilee.
Vauhti ei hiljene ja Maire äkkää tekemistä ympärillään koko ajan.
– Pihamaallakin olisi vaikka mitä tehtävään, hän nauraa.
Etelä-Pohjanmaan sotaveteraanien yhdistys anoi Tasavallan Presidentiltä Maire Lammille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin pitkästä ja ansiokkaasta työstä sotaveteraanien hyväksi. Lisäksi Suomen Sotaveteraanien liitto myönsi hänelle ansioristin. Mitalin ja ansioristin kunniakirjoineen Lammille luovuttivat piirin edustajat Pertti Kortesniemi, Esko Petäjä, Birgitta Koivula ja Markku Antila.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide