Diakonia auttanut ihmisiä hädässä
jo yli 110 vuotta

Katja Rantatulkkila

Diakonia-sana tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa palvelua, jonka perustana ovat Jeesuksen opetukset ja lähimmäisenrakkaus. Tätä perusajatusta lähdettiin Kurikassa toteuttamaan vuonna 1914, kun ensimmäinen diakonissa palkattiin Kurikan seurakuntaan.

Maailma oli tuolloin hyvin erilainen – myös diakoniatyö oli erilaista – oli laajoja tuberkuloosi- ja muita kulkutautiepidemioita, yleisesti köyhyyttä ja kurjuutta. Lisäksi elettiin Venäjän alaisuudessa, suuriruhtinaskunnassa. Seurakunta palkkasi diakonissan, koulutetun sairaanhoitajan, nimenomaan vähävaraisten kansalaisten turvaksi.

– Se osoitti aikalaisilta melkoista valistuneisuutta ja viisautta, johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariola miettii ja osoittaa kunnioituksensa myös ensimmäiselle diakonissallekin.

– Hän oli nuori ihminen, jonka asiakkaista puolet sairasti tubia, oli synnytyksiä ja kuolevia ihmisiä. Työ oli vaativaa..

Sariola valmistelee yhdessä diakoniatoimiston väen kanssa tulevaa 110+-juhlaa, sillä diakoniatyö kanta-Kurikassa ja Jurvassa täyttää 110 vuotta ja Jalasjärvellä jo 114 vuotta.

– Paljon on vielä tekemistä. Juhlan oheen kootaan esimerkiksi näyttelyä, jossa yleisö voi muun muassa tutustua vanhanajan työmenetelmiin ja -välineisiin, Sariola sanoo.

Hänen työhuoneessaan odottavat diakonissan ja myöhemmin diakoniatyöntekijöiden työasut, aivan alkuvuosikymmeniltä tähän päivään, pääsyä mallinukkien päälle. Suuressa pesusoikossa on erilaisia vempaimia menneiltä vuosikymmeniltä: verenpainemittari, suolihuuhteluvälineet, erilaisia ruiskuja piikkeineen, alusastioita. Yksi todellinen löytö kuitenkin osuu Sariolan käteen. Pieni, nahkainen kotelo on sisustettu punaisella sametilla ja silkillä. Välineet sen sisällä lienevät messinkiä.

– Tämän on oltava vanha. Varmaan ensimmäisen diakonissan neulakotelo. Katsohan, tuossa neulassa on tuollainen ohut lanka, sillä on puhdistettu neulan sisus pistämisen jälkeen, Sariola pohtii.

Hän päivittelee vielä tovin löytöään ja toteaa esineen päätyvät muiden muassa näyttelyyn.

– Ajatella, että löytyi ihan sattumalta, oli historian tavaroiden joukosta.

Vuonna 1914 diakonissa oli ensimmäinen hoitoalan ammattilainen paikkakunnalla, kunnanlääkärin lisäksi. Tehtävänkuva oli pääasiassa kotikäyntejä eikä vapaapäiviä tunnettu. Diakonissan tehtäviin kuului sairaiden ja kuolevien hoito, mikä tapahtui kunnanlääkärin ohjauksessa.

Laurintiellä, entisen matkahuollon paikoitusalueella sijaitsi Sisarkoti, joka oli diakonissan tukikohta 1920-luvulta lähtien. Liikkumista helpottamaan hänelle hankittiin polkupyörä vuonna 1919 ja kahdeksan vuotta myöhemmin oma puhelin.

Vaikka diakonissa oli ammatiltaan sairaanhoitaja, häneltä odotettiin myös taloudellista apua. Siihen aikaan ei ollut ruokapankkeja eikä nykymuotoisia ruoka-apusysteemeitä. Pitkäaikainen diakonissa Maija eli Maria Kuusisto hommasi varakkaista kurikkalaistaloista viemisiä köyhemmille. Lisäksi hän itse toimi pitoemäntänä.

– Työ oli pääasiassa sairaanhoitoa, saattohoitoa ja sosiaaliapua kylillä. Paljon on muuttunut vuosien varrella, sekä yhteiskunta, että työnkuva. Jos ennen tuberkuloosi ja kulkutaudit työllistivät eniten, tänä päivänä ihmisten ja perheiden pahoinvointi ja taloudelliset huolet ovat työnsarkana, Sariola miettii.

Sotien jälkeen elämä alkoi asettua vähitellen uomaansa. Diakoniatyöhön tuli 1950-luvulla mukaan leirien ja kirkkopyhien järjestämistä ja samalla hengellisen työn osuus kasvoi.

– Tarvittiin lisää työvoimaa ja Kurikkaan perustettiin toinen diakonissan virka vuonna 1962 ja kolmas vuonna 1980.

Yhtenä taitekohtana Sariola näkee vuoden 1972 kansanterveyslain, joka poisti diakoniatyöltä sairaanhoitovelvoitteen.

– Painopiste muuttui ja alettiin järjestää enemmän leirejä ja retkiä. Myös muut erikoisryhmät kuin kehitysvammatyö nousivat esille enemmän. Tavoitteena oli tarjota seurakuntalaisille virkistystä hengellisesti, ruumiillisesti ja henkisesti.

Lamavuodet 1990-luvulla olivat myös muutosten aikaa, kun kurikkalaisittainkin varsin laaja työttömyys ja taloudellinen hätä toivat diakonitoimistoon uusia asiakkaita.

– Kurikassa oli muun muassa vaatetusalan tehtaita ja paljon naisia jäi työttömäksi. Lisäksi saattoi olla, että perheestä molemmat vanhemmat olivat olleet samalla työnantajalla eikä perheeseen tullut tuloja mistään. Niitä kohtaloita sitten yritettiin ratkoa ja auttaa parhain päin, elää asiakkaiden kanssa heidän ahdinkoa. Sielunhoito- ja terapiataitoja tarvittiin yhä enemmän. Meitä onkin koulutettu kohtaamaan ihmisen ahdinkoa erilaisissa jatkokoulutuksissa.

Kun 1990-luvun lamasta selvittiin, diakoniatyön yhdeksi selkeäksi kuvaksi muodostui nimenomaan ihmisten auttaminen hädässä, ja sairaanhoitotyöt olivat historiaa.

– 1997 jaettiin ensimmäiset ruokakassit ja sittemmin 2000-luvulla EU-ruokakassit ovat olleet jokavuotinen perinne. Tarvitsijoita on Kurikassa paljon, nytkin meillä on haussa jälleen kolmen kuukauden ESR-rahoitteinen ruoka-apu. Ja mihin EU-raha ei riitä, seurakunta laittaa omistaan loput. Olemme jakaneet rahan turvin 40 euron suuruisia maksukortteja.

Viime vuosien ilmentymä on myös kansainvälistynyt asiakaskunta, viimeisimpänä nämä meidän ukrainalaiset.

– Olemme yhdessä kunnan ja muiden toimijoiden kanssa auttaneet tänne tulleita asettumaan.

Pirjo Sariolalla itsellään on pitkä työura Kurikan seurakunnassa. Kun hänen miehensä Heikki sai paikan Kurikan seurakunnasta, Pirjo Sariola teki 80-luvulla ensin sijaisuuksia Ilmajoella ja Kurikassa, kunnes vuonna 1990 hän sai vakinaisen viran Kurikasta. Johtavana diakoniatyöntekijänä hän on ollut vuodesta 2007.

– Ihmisten hätä on ehkä erilaista kuin sata vuotta sitten. Tässä työssä parasta on, kun näkee, että voi auttaa ja voi valaa uskoa, että kaikki järjestyy. Vastaanottotyö muodostaa tällä hetkellä suurimman osan työpäivästä, se on ehkä suurin muutos viime vuosina. Tänäänkin on käynyt kahdeksan asiakasta. Toisaalta muutos syö muulta toiminnalta resursseja, mutta onneksi meillä on erittäin aktiivista vapaaehtoistoimintaa. Kylillä on diakoniapiirejä pitkälti toistakymmentä. Ne huolehtivat monista onnittelukäynneistä ja muistamisista kylillä, ja järjestävät tapahtumia, kuten laskiaismyyjäisiä ja muita tapahtumia, Sariola huomauttaa.

Sariola korostaa hyvää yhteistyötä niin työntekijöiden kesken kuin eri asiantuntijatahojen kesken.

– Kun ihmisellä on oikein kova hätä tänne saapuessaan, Kurikassa yhteistyö ihmisten auttamiseksi on laadullista. Vaikka tänä päivänä ihmiset eri palveluiden äärellä ovat vaihtuneet ja esimerkiksi hyvinvointialue tuonut muutoksia, niin samaa auttamishalua löytyy, kun soittaa, että hei, meillä olisi täällä nyt asiakas, joka tarvitsisi nyt apua vaikka mielenterveysjutuissa tai muuta.

Diakonityö on ihmisten auttamista, vierelle pysähtymistä ja vierellä kulkemista.

– Koskaan ei tiedä, millainen työpäivä on edessä. Se on tämän työn suola. Ja se, jos saa autettua ihmistä eteenpäin, Sariola miettii.