A-
A+
Kutsubussit ovat kaikkien kurikkalaisten ja heidän vieraidensa käytössä. Autot kulkevat kanta-Kurikan alueella jokainen arkipäivä. Käyttäjien mukaan palvelubussi on parasta, mitä Kurikassa on.
Annina Lönnberg
Asioimaan, kauppaan tai terveyskeskukseen, lähes mihin tahansa kanta-Kurikan alueelle tarvitseekin päästä, voi hypätä palveluliikennebussin kyytiin, bussit ovat nimeltään söpösti Apulaanen ja Hupulaanen.
Palvelubussi-Apulaasta kuljettaa Mervi Valkama ja Hupulaasen ohjaimissa on Jari Ollila. Kuljetuspalvelu toimii niin, että asiakas voi tilata itselleen autokuljetuksen, mielellään viimeistään edellisenä päivänä. Kuljetus toivotaan tilattavan heti, kun sille tietää tarvetta, jopa kuukauden etukäteen. Ennakkotilatut kuljetukset hoidetaan sataprosenttisesti.
– Palveluliikenne perustuu ennakkotilauksiin, joilla luomme perustan kuljetuksille. Niiden päälle luovitaan muut kyydit. Asiointi ei ole taksitoimintaa, eikä yksittäistä pikakäyttöä varten. Sillä, jos kaikki soittaisivat sillä siunaamalla, kun mieleen juolahtaa, että lähdenpä nyt kylille, toiminnasta ei tulisi mitään. Korostamme ennakkotilausten merkitystä. Luomme myös vakiokyytejä, jolloin asiakkaalle on esimerkiksi kuukaudeksi eteenpäin varmat nouto- ja palautusajat, tarvitsee vain peruuttaa kyyti, jos sitä ei tarvitse. Helpottaa meitä ja asiakasta huomattavasti, Mervi Valkama toteaa.
Kuljettajat muistuttavat, että palvelubussiliikenne on ihan jokaista kurikkalaista ja heidän vieraitaankin varten.
– Tähän kyytiin ei tarvitse olla lausuntoa tai muuta paperia, vaan tämän voi tilata kuka tahansa, joka tarvitsee kuljetusta. Muistan eräänkin rouvan, jonka sisko tuli Ruotsista kyläilemään Kurikkaan. Rouvat käyttivät Apulaasen palveluja ja pääsivät helposti kulkemaan ostoksilla, asioilla ja vierailuilla muiden sukulaisten luona. Ruotsin sisar oli ihmeissään ja toivoi samanlaista palvelua myös naapurimaahan, Mervi Valkama muistelee.
Hupulaanen kiertää pääasiassa sivukyliltä keskustaan ja takaisin, Apulaasen reviiriä on pääasiassa Kurikan keskustan alue.
– Toki toinen auto auttaa toista sen mukaan, mikä on tarve, pystymme hyvin yhdessä järjestelemään ajoja. Asiakaspalveluammatissa työskentelevänä haluamme palvella parhaamme mukaan, Mervi Valkama kertoo.
Apulaaseen keskiviikkona istunut Aulis Huhtala kertoo käyttävänsä kuljetusta viikoittain.
– Todella hyvä palvelu meille ikäihmisille, joilla ei ole muita matkustusvälineitä, tämähän on vielä erittäin edullinen. Lisäksi on hienoa, että meitä palvelee aina tuttu kuljettaja ja hän auttaa aina tarvittaessa kauppakassien kantamisessa tai tarvittaessa autoon nousemisessa, Huhtala kiittelee.
Huhtala muistuttaa, että palvelubussi on paljon muutakin kuin pelkkä kyyditys paikasta A paikkaan B.
– Bussissa tapaa tuttuja ja saa jutella muiden kanssa, tämä on myös sosiaalinen tapahtuma. Meille ikäihmisille tämä on aivan ehdoton ja hieno palvelu, hän miettii noustessaan matalalattiabussin kyytiin omasta pihastaan.
Samoin ajattelee Martta Holli, joka tulee kyytiin kaupasta ostoksiensa kanssa.
– Pyöräkelkka mahtuu onneksi hienosti auton kyytiin mukaan. Porraspäästä porraspäähän, hieno palvelu kaupungilta, Martta Holli kehuu.
Palvelubussien liikennöinti on toiminut jo pitkään, nykyisen palvelutuottajan kanssa kaupunki on tehnytyhteistyötä vuodesta 2018, jolloin Hupulaanen aloitti. Apulaanen lähti matkaan seuraavana vuonna. Plveluliikennebussien matkat ovat käyttäjilleen edullisia, sillä alle viiden kilometrin matkasta asiakas maksaa kolme euroa. 5–10 kilometrin matkan kustannus on neljä euroa ja 10–20 kilometrin viisi euroa. Yli 20 kilometrin matkasta asiakas maksaa kuusi euroa.
Palvelubussiliikenteen kuljettajan työ on monipuolista, sillä sen lisäksi, että hän ajaa autoa turvallisesti, auttaa hän aina asiakkaitaan vaikkapa kantamalla ostokset ja kiinnittämällä turvavyöt.
– Vuosien varrella asiakaskunta on tullut tutuksi, kuljetustehtävän ohella tulee sivusilmällä seurattua myös asiakkaiden kuntoa. Joskus omaiset tiedustelevatkin, että kuinkas muorilla tai paapalle menee, kun tässä työssä kuitenkin tapaa asiakkaita joka viikko; huomaa muutoksen. Työ on mielenkiintoisen moninaista, vaihtelevaa, eikä koskaan ole samanlaista päivää, Mervi Valkama sanoo.
Apulaanen ajaa pääasiassa Kurikan keskustan alueella jokaisena arkipäivänä ja Hupulaanen sivukyliltä keskustaan arkisin, paitsi keskiviikkona. Keskiviikkona Hupulaasen kyytiin pääsee miltä suunnalta tahansa, kyliltä tai keskustasta.
– Hupulaasen keskiviikon ”sekavuoro” on tarpeellinen ja käytännöllinen, jos sivukylän kuljetuspäivä ei osu oikealle kohdalle, ja asiakkaalla on vaikkapa terveyskeskus- parturi- tai hierojakäyntejä. Voi myös olla useampi asia hoidettavana samana päivänä, jolloin asiointi vie enemmän aikaa.
Hupulaasen kyytiin pääsee maanantaina Lusankylästä, Lohiluomalta ja Miedosta. Tiistaina asiakkaita astuu autoon pääasiassa Polvenkylästä, Juonenkylästä ja Hakunista. Torstaina liikutaan Panttila ja Tuiskulan suunnalta ja perjantaina kyytiin pääsee Oppaanmäen, Luovakylän ja Myllykylän alueilta.
Kurikan kaupungin logistiikkasuunnittelija Lauri Saarinen kertoo, että palvelubussiliikenteen kustannus on kaupungille noin 320 000 euroa vuosittain, eli noin 80 000 euroa autoa kohden. Kanta-Kurikan lisäksi Jurvassa ja Jalasjärvellä on omat palvelubussinsa.
– Palvelua käyttää päivittäin keskimäärin 10 asiakasta per auto. Lisäksi autoja käytetään tarpeen mukaan avustamaan koulukuljetuksissa, esimerkiksi määräaikaisten kuljetusoppilaiden kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi jalkansa tai kätensä murtaneet oppilaat.
Palvelun toivotaan jatkuvan samanlaisena edelleenkin, joten kaupungin talousarvioon toivotaan edelleen samanlaista määrärahavarausta.
– Palvelua tuottavan Pahkakankaan Liikenne oy:n kanssa on sopimusta jäljellä kuluvan vuoden loppuun, mutta sopimukseen sisältyy optiomahdollisuus ensi vuodelle. Päätös sopimuksen optiovuoden käytöstä tehdään lähiaikoina, Saarinen kertoo.
Palvelu muuttui huhtikuussa siten, että aiemmin Hupulaanen kuljetti aamuisin väen myös päivätoimintaan ja iltapäivällä takaisin. Huhtikuusta lähtien hyvinvointialue on hoitanut nämä kuljetukset itse takseilla. Aiemmin kaupunki laskutti hyvinvointialuetta näistä päivätoimintakuljetuksista, joten tulevaa budjettia sorvatessa pitää huomioida myös se, ettei hyvinvointialue osallistu enää näihin kustannuksiin.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide